Oli lopulta ihan hyvä sijoitus vaikka vaatikin paljon treidailua alemmissa hinnoissa. Alkuperäinen osto aikoinaan jossain $29 tietämillä mut koko sekoilun tulos kuitenkin mukavasti 65% plussalle
Ostettu aloituspositio OMSE 3,58$ / 3710kpl löytyi viikonloppuna niin mielenkiintoinen yritys, että oli hankala pysyä housuissa pörssin avaamiseen saakka
Hypätty Cleveland cliffs (CLF) kyytiin yön yli markkinalla. Yhtiö tykitti eilen osarin jälkeen jo reilut 20% ylös ja uskoisin että liike jatkuu vielä. Paljon hyviä kehityskaaria, sopimusvoitot autonvalmistajien kanssa yksityisellä sektorilla sekä julkisella sotaministeriön kanssa ja lisäksi yhtiö raportoi kaivosoperaatioissaan mahdollisista harvinaisista maametallilöydöksistä. Yhtiö on törkyhalpa, P/S reilusti alle yhden, joten pienetkin positiiviset kehityskaaret voivat aiheuttaa kauniin uudelleenhinnoittelun. Velkaakin toki on, joten kurssirallin jälkeen tuleva osakeanti tms voi painaa kurssia, mutta näkisin kuitenkin että tässä on hyvä mahdollisuus päästä kivaan nousutrendiin kiinni seuraavien viikkojen, ehkä kuukausienkin aikana.
Vähän lisää Seligson Eurooppaa ja Aasiaa yhä indeksimäisemmäksi muovautuvaan salkkuun. Yli vuosikymmenen kylmä sota aktiivisen ja passiivisen sijoittamisen välillä alkaa olla ohi. Ei riitä intohimoa, ammattitaitoa eikä edes aikaa aktiiviseen salkunhoitoon.
Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin Haavehen kullat mieleni murheella maksoin
Incap lisäys 9,46 ollaan lähellä vuoden pohjia. Ennakko-odotukset osariin ei ole järin suuret. Kaupankäynti osakkeella lähes pysähdyksissä, pieni mahdollisuus positiiviseen yllätykseen johon ei paljoa tarvita. Myin euron kalliimmalla joten kai kevennystä saattoi sanoa onnistuneeksi.
Fortumit myyty. Pitkään oli kyydissä ja osinkoja ropisi. Nyt vaikutti hinta niin hyvältä myyntiä ajatellen että liipasin laitaan. Pyrin ottamaan takaisin euroja alemmalta tasolta. Kiitos Fortsa!
Rivin avaus ruotsalaisesta sarjayhdistelijä Teqnionista (100 kpl). Yhtiö julkaisi vakuuttavan osavuosikatsauksen, johon myös osake reagoi noin 25 prosentin nousulla. Ostin startterin siitä huolimatta, sillä yhtiö näyttää saaneen kannattavuuskäänteen aikaiseksi (poislukien kertaerät). Kyseessä pienen kokoluokan yhtiö, jolla paljon kasvumahdollisuutta niche-kentässä Pohjoismaissa ja Britanniassa. Yntiön dna:ssa myös arvosijoittaminen, josta itse pidän. Jäädään seurailemaan ja lisäillään, kun käteistä taas saatavilla