Ostin Nebiusta lisää 4-5 prosenttia halvemmalla, nyt mulla on koossa noin puolet “normipossasta”. ![]()
Seuraavaa lisäilypaikkaa katselen mahdollisesti Q2:n jälkeen, ellei sitten käy 45 dollarissa hakemassa tukea ja uutta ponnistusta (tällä hetkellä osake noin 50-51 eurossa).
Paljon pientä hyvää kuuluu jatkuvasti, mutta toisaalta monista yhtiöstä hyviä pieniä uutisia tai etäisesti yhtiöön tai yhtiön alaan liittyviä kivoja uutisia tulee valtavasti, niin siinä voi hämääntyä varsinkin, jos esim. Äxässä bullerojenkit kirjoittelevat iloisesti - harvemmista yhtiöstä puhutaan huonoa ja jos puhutaa, niin vähän, vaikka olisi syytä kauhistella reippaasti.
Ja mitä enemmän yhtiö tonkii ja tutkii, niin tulee usein sellainen olo, että tämä on hyvä, jos ei mitään erityisen kamalaa huomaa tai halua huomata. ![]()
P.S.
Hehkutin vähän aikaa sitten, että olen plussalla jälleen, mutta Nordnetin salkku on juuri ja juuri plussalla, että jos huomenna salkku tippuu yli pinnan, niin olen taas Nordnetin salkun osalta miinuksella koko sijoitushistorian “tuotoissa”. ![]()
P.P.S
@Pohjolan_Eka, et ole huomannut uutta ostostani. Mulla on sellainen tunne, että rikastun. ![]()
