Hetken seuraan sivusta testataanko vielä 6 €:n kestävyys.
Aiemmin sanoin että tämän kanssa seilailussa on tuurilla ollut sijansa, ja näin varmasti on ollut. Toisaalta nyt kun katsoin teknistä kuvaa niin muistui itselle mieleen että selkeä syy miksi en hankkinut osaketta ennen tulosta, oli se että huippu oli jäänyt alhaisemmalle tasolle kuin edeltävä. Joten teknisellä kuvalla oli myös asemansa, kun jäin odottamaan uusia pohjia.
EVO kevennys 25% jäljellä olevasta positiosta. Ala ei enää puhuttele, vaikka firma on huippulaadukas.
Boreo kevennys. Jostain piti keventää, jotta sai varoja allokoitua muualle. Boreon tilanne on haastava, ja tulen varmaan myyneeksi pohjalla.
Osto:
Norbit ASA avauspositio. Laitoin kioskille oman ketjun pystyyn Norbit ASA - Explore more . Ensimmäinen oma yhtiöketju, joten toivottavasti laadultaan riittävä. Monialayhtiö, joka tekee mm. korkealaatuisia kaikuluotaimia, joilla voidaan kuvantaa merten pohjia. Ripeä kasvu hyvillä katteilla, ja painii vielä maltillisessa sarjassa markkina-arvon ollessa n. 350meur.
Vihdoin sain myös yrityksen AOT:n auki. Kukaan ei varoittanut, että se onkin hivenen työläämpi operaatio kuin henkilökohtaisen AOT:n avaaminen. Yhtä kaikki nyt se on tehty ja ensimmäinen tylsääkin tylsempi ostos tehty.
Pitkästä aikaa muutoksia salkkuun: Aiemmin Nesteet ja Kempit verotappioiksi mut nyt…
Kevennetty Manta 1/4 possasta 4.098
Ostettu velalla SOFIA tuplaus 7.7usd: https://youtu.be/Go93Mc6VYLA?si=9Lz4-_2pnm_lUASV
Nyt isoin yksittäinen omistus uraanien, bondi ETF:n ja kryptojen jälkeen.
Lisätty Uraani sprottia, TUPLAUS AVA12 alle 80SEK: kuukaudessa 33% dippi vaikka uraanitarina ei ole muuttunut. Suomialtistus hävinnyt pieneksi tappioiden kotiutusten jälkeen, mutta kesätarkkailussa monta laatuosaketta NR, valmet, wärre, outo, UPM, neste…
Pieni erä short ARM @ 127.77. Huomenna vapautuu IPO lockdownista osakkeet, jos pitäis veikata niin tuskin se ainakaan hintaa nostaa jos myyjät innostuu myymään. Vielä passelisti nvidia pullback menossa…
Uskaltauduin vielä tekemään lisäyksen Zealand Pharmaa aamun laskussa kun kurssi kävi 660 DKK:ssa. Nyt on koossa alunperin suunniteltu määrä ostoja vaikka tämä viimeinen erä tulikin paljon kalliimmalla kuin aiemmat. Jos kurssi vielä jatkaa huomattavaa nousua niin todennäköisesti kevennän ennen faasi 3 -tulosten julkistusta myöhemmin tänä vuonna. Jos pysytään tällä tasolla niin sitten mennään faasi 3 -tuloksiin tällä omistuksella.
Yrityksen AOT:lle pari lisäostoa. Tylsänä pysytään edelleen: Sampo 100kpl 39,95 ja Nokian renkaat 400 kpl 8,37. Puolet tämän vuoden käteisestä jää odottamaan.
Myin Aiforian kokonaisuudessaan @3,74 n. 6% tuotolla. Nyt oli tarjolla riittävästi likviditeettiä lappujen irrottamiseksi ja tartuin tuohon. Muita syitä myynnin taustalla ovat mm.
-vaikka tarina on hienosti edennyt kokoajan oikeaan suuntaan, on vauhti ollut ainakin omaan makuuni vähän turhan hidas kuitenkin
-yhtiötä arvostetaan hyvin kireästi eikä arvostus kestä yhtään pettymystä. Ymmärrän tavallaan syitä kireälle arvostukselle, terveydenhuoltoala itsessään, yritysostokortti, mayo clinicin referenssi ja hyvät näytöt toistaiseksi mutta kyllä tuossa arvostuksessa on jo kovia odotuksia sisällä pitkälle tulevaisuuteen
-yhtiö on edelleen hyvin raskaasti tappiollinen ja tänä vuonna toteutuu todennäköisesti osakeanti kassan vahvistamiseksi joka aiheuttaa luultavasti jonkinlaista painetta kurssiin
Olen edelleen siis hyvin kiinnostunut aiforiasta ja toivon todella että aiforia jatkaa etenemistään oikeaan suuntaan mutta tässä kohtaa jään katsomoon odottelemaan kovempia näyttöjä tarinan etenemisestä ja rahoitusriskien hälvenemisestä.
Pitkästä aikaa salkussa myyntitapahtuma eli Evolution AB:ta vähennetty muutamalla tonnilla ja mukavalla tuotollakin jopa. Mitään sen merkityksellisempää syytä tälle ei ollut kuin Evon osuuden trimmaaminen hieman pienemmäksi salkussa, oli päässyt kasvamaan turhan suureksi. Hyvä positio jäi vielä koska firman tekeminen näyttää hyvältä ja kasvua on.
Nyt sitten miettimään mihinkä tästä saadut myynnit tunkisi?