Buy and forget?

Moi. Olen miettinyt, että miksi usein puhutaan tuosta “osta ja unohda” tyylistä sijoittaa osakkeisiin. Usean yrityksen 10v kehitys on sitä että kymmenessä vuodessa on tultu alhaalta ja noustu tosi ylös ja lopulta tultu takaisin lähes lähtöpisteeseen. Onko tuollaisissa pitkäaikaisissa sijoituksissa silloin “epäonnistunut” osta ja unohda taktiikalla? Tietenkin matkan varrella saa mahdollisesti osinkotuottoa mutta jos puhutaan pienistä sijoituksista niin eipä niilläkään suurta tiliä tehdä.

2 Likes

Kysymykseen suora vastaus lienee, että osta ja pidä tai osta ja unohda -strategialla väistää kaupankäyntikulut ja lykkää veronmaksut. Vaikka kulujen pitäminen minimissä onkin suotavaa, on kuitenkin kaksi eri asiaa omistaa yhtiötä 10 vuotta, kuin “unohtaa” se salkkuun 10 vuodeksi. Jos satut löytämään jonkun tulevaisuuden voittajafirman, tottakai se voi olla aina salkussa. Automaattinen pakkoholdaus voi vain nykypäivänä olla vaarallista, koska useat toimialat ovat jatkuvassa murroksessa ja heikoimmat firmat näyttävät ajautuvan nopeasti pulaan. Vaikea enää tunnistaa yrityksiä, joita kannattaa pitää maailman tappiin asti salkussa. Jos yhtiön fundamentit muuttuu ja vallihauta sortuu, on osake myytävä, eli yhtiöiden satunnaista seurailemista omistaminen vaatii. Myydä ei välttämättä silloin kannata, jos vähän hinta nousisikin, jos fundamentit on edelleen kunnossa. Jos itse holdaisin osaketta kymmenisen vuotta ja hinta on täsmälleen sama kuin hankintahinta, kuin tuossa esimerkissäsi, pitäisisin sijoitusta todennäköisesti epäonnistuneena. Riippuen toki tuottovaatimuksesta, joskus pelkkä osinkotuotto voi olla riittävä.

8 Likes

Kiitos hyvästä vastauksesta, tämä auttoi! :slight_smile:

2 Likes

Eräs tuttunin on oman päänsä vanki.
OSakkeita on mielestään omistanut niin kauan
ja kun ne ovat niin voitolla niin ei halua myydä.

Olen yrittänyt istuttaa ajtusta treidauksesta, niin että luopuisi vaikka
heikommin kehitetyistä ja etsisi uusia value kasvuyrityksiä.
ja seuraavat vuodet osake todennäköisesti kohonneitten myynti ja tulos lukujen
kera myös kohentuisi paremin kun 8% vuodessa.

Osta ja unohda toimii nätisti indeksisijoittamiseen. Indeksissä toteutuu hajautus, verotehokkuus ja yhtiöt vaihtuu indeksin sisällä ilman sinun toimenpiteitä. Etenkin, jos säästät tasaisesti indeksiin, ei nousuista tai laskuista tarvitse hötkyillä, jatkuva säästäminen tasaa tilanteen, kunhan vain jatkat sitä alamäissäkin.

Osakkeita on mielestäni jossain määrin kyllä hyvä myös vahtia. Toisaalta olen toki myös sitä mieltä, että pitkäjänteinen sijoittaminen vaatii jonkinasteista “unohtamiskykyä” sen hereillä olon lisäksi, jotta ei joka rasahduksesta ole myymässä, vaan katse pysyy horisontissa. Hereillä pitää olla siksi, että kuten Astrix mainitsi, maailma muuttuu ja jos yhtiö ei enää näytä kulkevan sitä horisonttia kohden, tai jos peräti koko toimintaympäristö muuttuu, niin kyllä pitää osata myös myydä.

7 Likes

Oma filosofia on lähinnä osta ja unohda. Tämä tosin johtuu osittain siitä, että positioni ovat suhteellisen pieniä, tosin omaan tilanteeseen kuitenkin merkittäviä. Tarkkailen kuitenkin systemaattisesti tilannetta mutta enimmäkseen vain lisäilen. Toistaiseksi on mennyt ihan mukavasti :slight_smile:

3 Likes

Samaa mieltä, pitkä-aikaissäästämiseen indeksirahastot ovat erinomaisia.

Mikäli jossain tietyssä osakkeesta jääräpäisesti pitää kiinni, niin se voi olla hyvä tai huono homma. Niin kauanhan se on hyvä, kun arvo kasvaa ja osinkoja tulee.

Jos ajatellaan vaikka Nokian huippuvuosia ja sieltä tipahtamista, niin varmaan hajauttamisen unohtaneita on harmittanut. Vaikka yksittäisiin yhtiöihin panostaminen on usein fiksua, niin kannattaa myös miettiä, mitä omalle taloudelle tapahtuisi sen sortuessa.

1 Like

Minulla on kyllä tästä mielipide muuttunut paljonkin. Toki indeksisäästäminen on juurikin osta ja unohda. Varainkin sellaisille joilla ei kiinnosta yhtään seurailla. Mutta jos vähänkin seurailee,niin pystyisi helposti hieman järkevöittää kuukausiostoksia.

Alemyynneissä indeksiin paljon rahaa(ainakin on riskittömintä). Osakkeissa kyllä osta ja unohda on aika hankalaa. Paljon riippuu siis siitä seuraako ollenkaan pörssejä

1 Like

Mitä ovat nämä alemyynnit ja mistä ne tunnistaa etukäteen? Markkinoiden ajoittamisen vaikeutta ei kannata aliarvioida.

Indeksisijoittajalle jokainen kunnon dippi on lähtökohtaisesti ostomahdollisuus. Karsit täten mahdollisesti yksittäisen firman ongelmiiin liittyvät dipit, joten ei ole tarvetta pähkäillä ja perehtyä liikoja asioihin joita ei välttämättä ymmärrä

Kuukausisäästäjänä voit sijoittaa X-euroa kuukaudessa ja syvemmissä dipeissä nostaa summaa aina jonkin verran. Näin tekisin itse mikäli sijoittaisin aktiivisesti indekseihin

4 Likes

Varmaankin siitä, että indeksi laskee esimerkiksi 3,5,7,10,15%. Kaikkihan sanoo, että ajoittaminen on todella hankalaa. Jos on selkeä suunnitelma, niin kyllä ajoittamalla helpohkosti saa parempaa tuottoa, kuin vain tasaisesti samat summat ostamalla kerran kuukaudessa. Omasta mielestä vaikka ei mahdottomasti seuraisi markkinoita.

My strategy is primarily “buy and forget.” I bought my stocks a few years ago right when prices were at their peak; now the losses are quite massive, but I still intend to keep them in my portfolio even for my grandchildren. They will then either be in the black or perhaps in an even worse position, but the current situation is pretty miserable…

Yeah, I jumped in too hastily myself without knowing a thing about anything, and prices were on the rise after the COVID dip. Every now and then I think about whether I should just sell everything and swallow the big losses; even though the portfolio is a “buy and forget” type, it’s still on my mind daily when I know what the current situation is. Or then I should just learn to stop checking the portfolio all the time and see what the situation is in a year’s time, for example. :man_shrugging:

Exactly. Even though you can only hit market bottoms or tops by luck, you can try to gauge it so you don’t buy right at the peak. Usually, the problem is precisely estimating the length of that decline, and there isn’t really any other way than dollar-cost averaging.

It’s definitely worth selling those “eternal promises,” at least if there’s more productive stuff on the horizon. Of course, it can happen that something positive comes out about the company right after selling; well, that’s just bad luck. :grinning_face_with_smiling_eyes:

I just can’t swallow my losses and sell so deep in the red… Let it be a play for my grandkids then, but I just can’t do it, even though the losses could be twice as bad later :sweat_smile: And you haven’t lost anything until you sell at a loss :man_shrugging: though I suspect the game is pretty much lost when the portfolio is full of meme stocks bought near the peak, so it’s hard to believe prices will ever return to those levels unless something extraordinary happens in the world again :anxious_face_with_sweat:

It is naturally difficult to sell a stock at a loss, but if the share price is just drifting lower due to company-specific reasons, it might be more financially sound to admit it was a bad purchase and try to reinvest the proceeds into something that starts generating a return. This way, you are more likely to recover the capital lost on the previous mistake, even though you’re starting from quite far behind.

I’ve promised myself that I won’t buy any more individual stocks; I’m sticking to being a monthly fund saver. But yeah, there’s some merit to that—if I sold those at a loss, I’d have enough money for my monthly fund savings for a long time :thinking: Granted, with index funds I’d probably not break even any time soon (maybe never), but that’s my strategy and I’m not going to put money into individual stocks anymore. I’ve definitely learned from my mistakes that this is not the hobby for me :sweat_smile:

1 Like