Olen pitkään ollut sitä mieltä, että Topcon ostaisi Optomedin, mutta tämä näkemys ei ainakaan toistaiseksi ole toteutunut.
Täällä on paljon osaamista, joten kiinnostaisi kuulla näkemyksiä siitä, miksi näin ei ole tapahtunut. Tai miksi se ei välttämättä tapahdu edes näiltä arvostustasoilta.
Oma ajatteluni on, että nykyarvostuksella Optomed näyttää suhteellisen edulliselta suhteessa siihen, että yhtiöllä on FDA-luvat sekä kameralle että kamera+AI -ratkaisulle. Karkeasti voisi ajatella, että vastaavan kehittäminen alusta asti veisi vuosia ja merkittäviä investointeja, jos esimerkiksi Topcon haluaisi edetä Yhdysvaltojen markkinaan kädessä pidettävän kameran kanssa.
Tiedostan, että FDA-lupa ei vielä tarkoita liiketoiminnan läpimurtoa, vaan arvo syntyy vasta kaupallistamisesta, joissa voi edelleen olla merkittävää epävarmuutta. Vaikka isolla toimijalla on etua näissä, sekään ei automaattisesti takaa onnistumista.
Onko kyse ensisijaisesti siitä, että kaupallinen näyttö puuttuu ja ostajan näkökulmasta riski on vielä liian suuri ja markkina ei ole vielä kypsä?
Kun alalla puhutaan paljon AI-avusteisesta ennaltaehkäisevästä seulonnasta, tämä kokonaisuus tuntuu hieman ristiriitaiselta.
Olisi kiinnostavaa kuulla, miten muut näkevät tilanteen ja onko tällaisissa keisseissä tyypillisiä signaaleja siitä, missä vaiheessa suuret toimijat oikeasti aktivoituvat yritysostoihin.
10 tykkäystä