Zeiss verrokkina on kyllä mielenkiintoinen valinta. Sopii miettiä, asiaa vaikkapa niin, että kumman kohdalla myynnin tuplaantuminen tai triplaantuminen on realismia? Miljardiyhtiön vai likipitäen startup-vaiheessa olevan Optomedin? Yhtiön, joka on avannut jatkuvalaskutteisen USA-markkinan FDA-luvan saamisen jälkeen ja kasvattaa toimintaa myös muille merkittäville markkinoille. Ja onko P/S-luku ylipäätään järkevin tapa arvioida tässä vaiheessa olevaa yhtiötä, sen saa jokainen itse pohtia.
Optomed ei ole AI-talo, totta. Mutta mikään algoritminvalmistaja ei tässä pelissä myöskään pärjää ilman hyviä kuvantamislaitteita.
Kannettavuuden edun puuttuminen on väite joka on toteen näyttämättä. Jos mittarina käytetään sitä, ettei kahden vuoden aikana ole tapahtunut jättimäistä läpilyöntiä, halutaan sivuuttaa medtech-alan konservatiivisuus ja pitkät myyntisyklit. Reilun miljoonan jatkuvalaskutteinen pohja vuodelta 2025 kertoo, että kysyntää on. Sen on kerrottu kiihtyvän ja myynnin esteitä on poistunut Epic-integraation ja ISO 27001 -sertifikaatin myötä. Riittääkö se, sitä emmem vielä hetkeen tiedä.
Pienempi laite häviää premium-pöytäkameroille käytettävyydessä, ominaisuuksissa ja kuvanlaadussakin. Totta. Massaseulonnassa, paikoissa joissa seulojat liikkuvat eivätkä asiakkaat, kyse on kustannustehokkuudesta. Kannettava on huomattavasti edullisempi, mikä tässä kontekstissa on tarkoitushakuisesti jätetty mainitsematta.
Hoitojen kehittyminen on hienoa ja sensorit ja älypumput ovat todellisia edistysaskelia. Mutta retinopatian seurannan tarve ei vuodessa, viidessä eikä kymmenessäkään häviä tai edes merkittävästi vähene. Markkinaennusteet näyttävät erittäin voimakasta kasvua 2030-luvulle saakka. TAM ei ole flät. Olisi toki mukavampaa jos länsimainen (ja muuallekkin levinnyt) ylipainoepidemia taittuisi nopeasti ja sen mukanaantuomat sairaudet poistuisivat kuin tuhka tuuleen. Niin ei valitettavasti tule käymään.