Onko velalla väliä?

Olen muutamaa asiaa pohdiskellut reilun vuoden koskien eläkkeitä:

  • Radiossa oli kesällä Varman tai Ilmarisen kaveri, joka kertoi että työelämästä jo poistunut sukupolvi on saanut sijoituksensa (työeläkemaksut) noin 7-kertaisena takaisin.
  • Lähiaikoina eläköityvät saanevat takaisin 3-kertaisena.
  • Väestörakenne on menossa aivan vinksalleeen (V-kirjaimen kaltainen), järjestelmä ei kestä nykyisen kaltaisena jatkossa (huononee).
  • Talouskasvatuksen puutteesta johtuen jopa tuo aikaisemmin eläköitynyt sukupolvi on jättänyt itsensä eläkejärjestelmän varaan, ts. työikäisenä ei olla säästetty ja sijoitettu vaan kaikki on laitettu autoihin, matkoihin ym.
  • Kuunnelkaapa yle radiosta joku sunnuntai Kansan radio -ohjelma. Varmaan 60-70% soittajista on näitä jo aikaisemmin eläköityneitä, joilla ei tahdo rahat riittää elämiseen.
  • Tätä taustaa vasten nykyisen nuoren sukupolven, kuten ikäiseni 30v+ tulevaisuus on todella huolestuttava.
  • Oma johtopäätös oli tehdä osakesäästämistä kuukausittain 30 vuoden tähtäimellä pitkäjänteisesti. Välillä tuntuu että vaarana on ajautua ajattelemaan lyhytnäköisesti mediaotsikoiden kautta, mutta indereksen syvät analyysit ovat auttaneet ymmärtämään liiketoimintojen arvoa ja siten olo on luottavainen markkinoiden heiluessa.
5 tykkäystä