Itse mietin sitä, että toisaalta alempi hinta lisäisi aivan varmasti myös lääkkeen kysyntää ja käyttöä. Onhan tuo myyntihinta jenkeissä ollut todella suolainen. Alemmalla hinnalla se on alaluokkaisemmallekin väestölle hankittavissa.
Minä ajattelen niin, että tämä on taas niitä Trumpin neuvottelutaktiikoita. Lyödään kovat uhkaukset päälle ennen kuin neuvottelut ovat edes alkaneet. Isku vyön alle jne. Kiinan kanssa tuo ei toiminut, EU:n kanssa toimi (mentiin Lagardin toimesta tekemään huono “diili”. Ja markkinat eivät vieläkään osaa suhtautua oikein näihin Trumpin heittoihin. Miten yksi presidentti, vaikka onkin oranssipäinen narsisti ja talousmahdin pää, silti voi yksinään pakottaa Novon ja Lillyn tapaiset suuryhtiöt laskemaan tosta noin vaan hintoja osaan siitä mitä ne ovat olleet? Uskomatonta toimintaa. Toivon, että edes Novo ja Lilly näkee tuon pelin läpi ja panee kovan kovaa vastaan…
Novo, Lilly ja Zealand, kaikkien kurssit ylilyötiin. Saa olla kaikkea mieltä, mutta itse uskon kurssien palaavan lähiaikoina tasoilleen ja lähtevän jopa nousuun. Minulla o sekä Novoa että Zealandia ja en osallistunut paniikkimyyteihin…![]()
Kyllä tässä pahasti näyttää siltä että Novo ei osannut pelata peliä kuten Pfiser. Tulivat ikäänkuin ennenaikaisesti omilla alennuksillaan ja eivät tajunneet että ne pitää maalata Trumpin voitoksi. Nyt riskinä on että pitää tehdä uusia myönnytyksiä. Edelleen voi koittaa sitä että alennukset jälkikäteen todettaisiin Trumpin aikaansaannokseksi. Ei Trump välitä siitä miten se oikeasti meni vaan siitä miltä homma näyttää. Suuri yleisö ei tiedä että Novo on jo laskenut hintoja. Novon IR:n, yhteiskuntasuhdeihmisten ja muun markkinoinnin pitää nyt vaan hartiavoimin puskea asiaa. Joku jättidiili kehiin vaan missä hinta kerrotaan uudelleen ja samalla vaikka sairasvakuutuskorvattavuus paranisi (Trump ja jr. RFK hoitaa homman).
Sen lisäksi kun hinta tulee alas niin uusia käyttäjiä tulee varmasti miljoonia lisää. Moni lihava on varmasti pohtinut asiaa ja jopa toivonut että “olisipa minullakin varaa / tulisipa hinta alas”. Riittääkö tämä kompensoimaan matalamman hinnan jää nähtäväksi.
Tässä on Novoa käsittelevä artikkeli, jossa nostetaan esille, miten Novo palkkasi yhdysvaltalaisen lääkejohtajan Greg Mileyn vetämään hoitamaan yhtiön globaalit yrityssuhteet. Hän siirtyy tehtävään AbbVieltä. Artikkelissa mainitaan, että nimitys osuu sopivasti aikaan, kun Novo joutuu kasvavan paineen alle Trumpin lääkehintalinjausten vuoksi.
Linkin jutussa todetaan myös, että uuden toimitusjohtajan Mike Doustdarin johdolla Novo karsii 9 000 työpaikkaa ja hakee uutta suuntaa kilpailussa Eli Lillyä vastaan. Mileyn tärkein tehtävä on kuulemma vahvistaa yhtiön suhteita Yhdysvaltain hallintoon.
Other big pharmaceutical companies have hired public affairs experts with long backgrounds in Republican circles in order to navigate the administration’s pressures on the industry, a source at a European drugmaker told Reuters on Friday.
Linkin takaa on lisää näistä jutuista ja vähän muustakin.
Novo Nordisk Chair Helge Lund and six other board members to step down | Reuters
Hallituksessa myllertää. Ilmeisesti eriäviät mielipiteet suurimman omistajan eli Novo Foundationsin kanssa syynä tähän.
Koko ajan tekisi mieli hieman lisätä Novoa, mutta jotenki tuntuu että niin paljon on kaikkea sähellystä nähty viime kuukausien aikana, että parempi odotella ainakin Q3-tulosjulkistus.
The Economistilta varsin selkokielinen shortsi siitä mistä Yhdysvaltojen lääkemarkkinoista ja Trumpin hintakilpailussa on kyse. Case esimerkkinä Wegovy.
Päällimmäisenä fiiliksenä itselle tästä jäi se, että Trumpin hintaleikkuri ei välttämättä keskipitkällä aikavälillä osu suoraan Novon riveille. Lisäksi markkinan muutokset tuskin ovat tässä vaan globaalia heiluntaa nähdään Trumpin päätösten johdosta pidempäänkin.
Novo Nordisk jättää ehdotuksen Metsera, Inc:n ostamisesta
Bagsværd, Tanska, 30. lokakuuta 2025 – Novo Nordisk vahvistaa jättäneensä oma-aloitteisen ehdotuksen Metsera, Inc:n (Metsera) ostamisesta.
Metseran hankinta, mukaan lukien sen varhaisen ja kehitysvaiheen inkretiini- ja ei-inkretiinianalogipeptidiohjelmat, antaisi Novo Nordiskille mahdollisuuden maksimoida Metseran täydentävän portfolion ja valmiuksien potentiaalin. Hankinta olisi linjassa Novo Nordiskin pitkän aikavälin strategian kanssa, joka tähtää innovatiivisten ja erilaistettujen lääkkeiden kehittämiseen ja miljoonien useampien liikalihavuudesta ja diabeteksesta sekä niihin liittyvistä liitännäissairauksista kärsivien ihmisten hoitoon.
Ehdotuksesta
Ehdotuksen ehtojen mukaisesti Novo Nordisk hankkisi kaikki Metseran liikkeessä olevat kantaosakkeet hintaan 56,50 USD käteisellä osakkeelta (vastaten noin 6,5 miljardin USD:n yhteenlaskettua oman pääoman arvoa tai noin 6,0 miljardin USD:n yritysarvoa) sekä ehdollisia arvo-oikeuksia (CVR) enintään 21,25 USD käteisellä osakkeelta (tai noin 2,5 miljardin USD:n yhteenlaskettua arvoa) tiettyjen kliinisten ja sääntelyyn liittyvien virstanpylväiden saavuttamisen perusteella. Käteiskorvaus maksetaan allekirjoituksen yhteydessä vastineeksi äänioikeudettomista etuoikeutetuista osakkeista, jotka edustavat 50 % Metseran osakepääomasta, ja CVR:t lasketaan liikkeeseen hankinnan toteutuessa vastineeksi jäljellä olevista osakkeista.
Ehdotus on tällä hetkellä Metseran hallituksen tarkasteltavana.
Tässähän on nyt huutokauppa Pfizerin kanssa siis menossa. Alkuperäinen tarjous oli 4,9B$
Kiva, että tämäkin laskee tänään ja ehkä ihan aiheesta. Jos ymmärsin oikein, niin Novo haluaa ostaa kilpailijan markkinalta pois. Prizerin laihdutuslääke epäonnistui ja iso P yritti paikata asiaa ostamalla Metseran. Novo laittoikin kapuloita rattaisiin tekemällä isomman tarjouksen. Ja nyt ei pelata pennosilla vaan Novo tarjosi 1,3 miljardia$ enemmän, jos kaikki kaupan tavoitteet täyttyvät.
Kaupassa on myös poikkeuksellinen maksuehto. Novo on nimittäin luvannut maksaa ison osan ENNEN kilpailuviranomaisen hyväksyntää. Se mitä tapahtuu, jos paikallinen KKV ei hyväksy diiliä ei selviä artikkelista. Onko tässä potentiaalia menettää tuo kevyt 5 miljardin etumaksu, jos homma menee vihkoon? En ihmettelisi yhtään, jos nykyjenkkilässä estetään ulkomaisen yrityksen osto kotimaista (Pfizer) suosien.
“Novo Nordisk’s bid uses an unusual structure allowing Metsera investors to get most of the money upfront when the deal is signed. Shareholders in a company being bought normally receive compensation only once formalities like regulatory approvals are completed, which can add uncertainty if those procedures drag on longer than usual.
…
Immediately following the signing of a definitive agreement, Novo Nordisk would pay $56.50 per share to Metsera, which the company would then give to its shareholders through a dividend just days later. While the deal is pending, Novo would own non-voting preferred stock equal to 50% of Metsera. After Metsera shareholders and regulators approve the deal, investors would receive a so-called contingent value right, which gives them the right to future milestone payments of up to $21.25 per share if targets are hit.”
Onko Novo Nordiskista tulossa uusi KHGroup/Sievi vai onko osake halpa
![]()
Alla olevassa tviitissä nostetaan esille mm. miten Novo Nordiskin arvostus (PE 12,9) on matalampi kuin monilla mörnijäboomereilla, vaikka yhtiöllä on vahva lääkepipeline, lihavuusmarkkinoiden meiningit ja pitkät patenttisuojat.
https://x.com/TacticzH/status/1984239793660702731
Tämä alla oleva juttu käynee osin ennakkokommenteista. ![]()
Jutussa todetaan, että Novoilla on ollut vaikea vuosi esimerkiksi myynti on tökkinyt, kannattavuus on ollut hieman koetuksella ja muutenkin kilpailu lihavuuslääkkeissä kovaa.
Silti jutusta tulee olo, että keskiviikon tulosjulkaisua odotetaan toiveikkaasti, koska ainakin osa analyytikoista uskoo pahimman epävarmuuden jo menneen. Kurssi on laskenut hurjasti, johto vaihtunut ja pian valitaan myös uusi hallitus. Samalla Novo on lähtenyt mukaan isoihin yrityskauppaneuvotteluihin vahvistaakseen asemaansa markkinoilla.
Jos markkinat reagoi kvartaalin tulokseen rajusti vaikkapa alaspäin, niin joku saattaa nähdä siinä ostospaikan, jos näkee vähänkään kohtalaista tulevaisuutta yhtiöllä…
![]()
https://www.cnbc.com/2025/11/02/global-week-ahead-is-novo-nordisk-past-its-peak-uncertainty.html
https://finance.yahoo.com/news/novo-nordisk-launches-wegovy-hong-084800124.html
- Hongkongissa, jossa yli 30 % aikuisista luokitellaan lihaviksi[1] ja 20 % nuorista on ylipainoisia tai lihavia[2], Wegovy® tarjoaa tehokkaan hoitovaihtoehdon kasvavan terveyskuorman torjuntaan.
HIMS osarista:
Hims & Hers and Novo Nordisk are in active discussions to make Wegovy injections and Novo Nordisk’s oral Wegovy (when FDA approved) available through the Hims & Hers platform, advancing consumer options and pursuant to prescriber recommendation.
Novo etsii aktiivisesti uusia jälleenmyyntikanavia ja sopua etsitään…
Novon osari huomenna ja ymmärtääkseni aika paljon meikäläisiäkin matkassa. Ylempänä ennusteet, alempana miten aiemmat ovat osuneet.
Hyvin on oltu pallon päällä, katsotaan onko huomenna sama homma. Kyllähän tässä jo kaipailisi jotain positiivista uutisointia firmaan liittyen (joka näkyisi myös tuloksessa).
Novolta uusi tulosvaroitus ![]()
Taitaa osake taas kyykätä uuden legin alaspäin tänään
Novo Cuts Outlook Once More on Lagging Ozempic, Wegovy Sales
Summary by Bloomberg AI
-
Novo Nordisk A/S pared its forecast for a fourth time this year, citing lower-than-anticipated sales of its blockbuster drugs Wegovy and Ozempic.
-
The company said this year’s sales will rise only as much as 11% while operating profit expands by 7% at most based on constant exchange rates.
-
Novo is struggling to compete with Eli Lilly & Co. in the growing market for obesity medicines, and its shares have dropped by about half this year on concerns over the drugmaker’s competitiveness.
By Naomi Kresge
11/05/2025 08:38:11 [BN]
(Bloomberg) – Novo Nordisk A/S pared its forecast for a fourth time this year, citing lower-than-anticipated sales of its blockbuster drugs Wegovy and Ozempic.
This year’s sales will rise only as much as 11% while operating profit expands by 7% at most based on constant exchange rates, the Danish drugmaker said Wednesday. That compares with previous estimates of a revenue increase of as much as 14% and an earnings gain of up to 10%. The trim comes as the company reported disappointing earnings for the third quarter.
Novo is struggling to compete with Eli Lilly & Co. in the growing market for obesity medicines. New Chief Executive Officer Mike Doustdar is moving aggressively, laying off 11% of the workforce and swooping in with a fresh $10 billion offer to win obesity startup Metsera Inc. away from Pfizer Inc.
Read more: Pfizer, Novo Boost Metsera Bids in Obesity Takeover Saga
Lilly is gaining ground on Novo, with the sales trajectory in large overseas markets starting to mirror that of the US, Morgan Stanley analysts wrote in a note before the announcement. The US drugmaker boosted its guidance and smashed sales expectations at its own third-quarter results last week.
While Novo pioneered the market for obesity drugs with Ozempic and Wegovy, its fortunes started to shift last year when an even stronger experimental shot fell short of the weight loss Novo had promised in a clinical trial. The Danish company is now pinning some of its growth hopes on a pill version of Wegovy. The shares have dropped by about half this year on concerns over the drugmaker’s competitiveness.
Kyykätä toki voi, mutta liikevaihtoennusteet ovat jo olleet tuolla uuden ohjeistuksen alalaidassa, eli +8%. ![]()
Kyllä. Katu oli selvästi varautunut heikkoon kvartaaliin - näkeehän sen hyvin vaikka eteenpäin katsovista P/E luvuista. En odota mitään -20% kurssireaktiota tälle päivälle, ehkä -7% tai -8% pahimmillaan.
Näyttäsi reaktio olevan -3% luokkaa.
EPS 4,5 vs 4,90 ennuste. Alitus tulee nähdäkseni:
- Heikompi hinnoitteluvoima–> liikevaihto ja myyntikate alas
- Korkeammat R&D kulut Q3, joskin vielä normaalissa vaihteluvälissä
- Henkilöstösäästöt tulevat näkymään vasta Q4 ja Q1 2026
Sifter Fund lisännyt hieman ja varovasti Novo Nordiskia.
Kertovat oman näkemyksensä Novo Nordiskista videolla kohdasta 10:26 –> eteenpäin





