Hyvinhän siinä kävi.![]()
Kyllä.
Täältä löytyy tiedote: The Norwegian state wins court case against NGO’s
Itse tuomiota en ole löytänyt vielä käsiini, mutta Norjan valtiolle voitto ja NOM:in luvat kunnossa.
Kyllä. Eteenpäin mennään👍
Olikohan odotettu päätös jo laskettu tämän päivän nousuun pörssissä vai jatketaanko huomenna samalla hyväksi todetulla tavalla?![]()
Odotettu ja hyvä uutinen. Oliko sinulla muistukuvaa, milloin tämä korkeimman oikeuden juttu etenee
Tulee käsittelyyn 23.1. ja käsittely kestää n. viikon. Sen jälkeen tuomio on odotettavissa 1-3 viikon sisällä.
Tämänpäiväinen päätös varmaan vaikutti kurssiin jo tänään, joko niin että se oli vuotanut tai että positiivista päätöstä vaan odotettiin ja haluttiin hypätä kyytiin ennen kuin se tulee. Mutta täysimääräisesti se ei voi vaikuttaa kurssiin ennen kuin tieto on julkistettu, joten odotan että huomenna jatkaa nousemista. Toki aina välillä käy “sell the news”, kun osa haluaa kotiuttaa pikavoittojaan tämmöisissä tilanteissa. Huomenna nähdään.
Lyhyt oli CFO:n pesti. Näin julkaistiin viisi kuukautta sitten. Aloitti lokakuun puolivälissä. Tänään ilmoitettiin, että Mr. Schnelle lähtee. Mr. Schnelle on schnell😀Joko persoona, kompetenssit tai tiedot yhtiöstä eivät kohdanneet.
Nordic Mining ASA: Recruitment of Group management; new Chief Financial Officer
Pörssitiedote
22.08.2023 16.06
Nordic Mining has appointed Jens Gisle Schnelle as new Chief Financial Officer (CFO), effective from 15 October 2023.
Mr. Schnelle has broad managerial and international finance experience. Mr. Schnelle comes to NOM from former Oslo-listed shipping group Team Tankers International Ltd., where he served as CFO and has been responsible for strategic initiatives, financing, and mergers and acquisitions during his tenure. Prior to that, Mr. Schnelle was Finance Manager at Eitzen Chemical ASA.
CEO Ivar S. Fossum comments: “I am pleased to welcome Jens to our team. He has highly relevant experience for our transformation to a significant producer of industrial minerals from Engebø and future assets.”
Mielenkiintoinen uutinen👍; Mirabella Financial Services…10 % …NOM:n osakkeista
Nordic Mining ASA (ISIN: NO0010317340)
b) päivämäärä, jona omistettujen osakkeiden osuus saavutti, ylitti tai alitti arvopaperimarkkinalain 4 luvun 3 §:n 1 momentissa asetetut kynnysarvot,
31/01/2024
c) Ilmoitusvelvollisen henkilön tiedot
Mirabella Financial Services LLP
d) Osakkeenomistajan/osakkeenomistajien koko nimi/nimet (jos eri kuin c) Svelland Global Trading Master Fund Limited
e) ilmoituksen kattamien osakkeiden lukumäärä,
213,384,174
f) myöhempi tilanne äänioikeuksien osalta, mukaan lukien kyseisen tahon hallussa olevien yhtiön äänien ja osakkeiden prosenttiosuus,
1 äänioikeus per osake, siten 213 384 174 hallussa yhteensä 2 147 483 648 liikkeeseen lasketusta – 9,84 %
g) kuinka suuri prosenttiosuus yhtiön äänistä ja osakkeista kyseisellä taholla on hallussaan osakkeisiin oikeuttavien oikeuksien muodossa, -
9.84%
Päivittelin 2024 vuoden aluksi omia muistiinpanoja Nordic mining:sta.Taas pitäisi olla tärkeä vuosi yritykselle ja ehkä tällä kertaa päästään odotuksiin aikatauluissa.
Kun puhutaan NOM:sta on pakko puhua engebö:n kaivosprojektista ja sen käänteistä. Kaikkea ei muista edes mainita koska viivästyksiä ja ongelmia on ollut paljon. Vuosien 2022-2023 aikana tapahtunut esim. Keliberin myynti 46,9 miljoonalla eurolla ja lopulta turvattu rahoitus projektille private placementillä. Lisäksi NOM on viime vuosina haastettu oikeutteen granaatin kaivosoikeuksia havittelevan AMR:n ja ympäristöjärjestöjen toimesta. Tähän asti NOM ja Norjan valtio on voittanut kaikissa oikeusasteissa. Seuraavaa AMR:n ja NOM:n korkeimman oikeuden tulosta odotellaan helmikuun aikana.
Yritys on myös solminut rutiilille ja granaatille viiden vuoden myyntisopimukset. Lisäksi sivutuotteena saatavalle pyriittille on myös saatu myyntisopimus. Rutiili on puhtain muoto titaanioksidista TiO2:sta ja sille pitäisi olla kysyntää, kunhan korot laskevat ja talous pääsee kasvuun. Granaattia käytetään esim vesileikkauksessa ja hiekkapuhdistuksessa, joten sillekin löytyy markkinaa. Näiden molempien tuotantoa ei ole tällä hetkellä euroopassa pois lukien Ukraina. Joten NOM:n kaivoksella hyvä maantieteellinen sijainti.Lisäksi pitkä 39 vuoden toiminta-aika josta 15 vuotta ensin avolouhoksena, sen jälkeen 18 vuotta maanalla ja loput kuusivuotta käytettäisin varastokasoja. Kaikki nämä ehdotonta plussaa.
Tähän olisi hyvä varmaan laittaa jotain lukuja arvostuksestakin. Hirveästi en juniorkaivospuolella pyörittele lukuja koska paras tuotto yleensä syntyy kun osaa sijoittaa kaivosyhtiöön oikealla hetkellä, esim projekti täysin rahoitettu ja kun yritys kasvaa seuraavaan kokoluokkaan junior kaivoksesta mid-tier luokkaan. Tai kun raaka-aineen nouseva hintasykli on alkanut. Eli hyvää vipua josta moninkertaiset tuotot.
NOM:n tilanne tällä hetkellä.
kassassa rahaa Q3 n.35m USD ja kaivos täysin rahoitettu rahoitusjärjestelyin. Rakentaminen on pysynyt aikataulussa ja tuotannon ylösajo alkaisi Q4/2024.
yleensä kaivosprojektien kanssa vertailen NPV:n suhdetta markkina-arvoon. Tässä voi vielä huomioida kassankin. Mielestäni NOM:n NPV+kassa suhde markkina-arvoon on huokutteleva.
Feasibility tutkimuksesta:
Post tax NPV 8% 490M USD
jossa rutiilin hinta 1142 USD/t ja granaatti 248 USD/t. Mielestäni realistiset arvot.
n. 2 168 000 000 osaketta x Kurssi 0,74 NOK
Josta saadaan mcap 160,5m USD
NPV+kassa 491+35=526m USD
Markkina-arvo 160,5m USD
Jos en sekoillut luvuissa,tästä saadaan n. NPVx3 verratuna markkina-arvoon. eli yllättävän paljon riskipreemiota. NPV on vain yksi mittari ja se on manipuloitavissa ja sekin todentuu vasta kun malmia päästään oikeasti kaivamaan ja nähdään lopulliset kustannukset ja saannit. NPVx2 arvot ovat jo kiinnostavia kaivosprojekteja itselle lisätutkimiseen.
Q4 2023 ulkona ja presentaatio kalvot.
Nordic Mining - Investor Presentation (d2zbxcnktjvvs5.cloudfront.net)
Linkki webcastiin
https://channel.royalcast.com/landingpage/hegnarmedia/20240206_5/
-Tuotannon aloitus aikataulussa, eli Q4/2024.
-Työntekijöiden rekrytointi kaivokselle käynnissä.
-kustannukset pikkaisen nousseet eli inflaatio, heikko NOK kurssi ja nousseet palkat syynä, aiheuttaen 5 MUSD kustannuksen nousun. 30MUSD ylijäämä hankevaraus riittää vielä hyvin. 5/30 käytetty siis nyt siitä.
-tilannekatssaus rutiilin ja granaatin markkinaan
- Yksi kalvo tulevaisuuden mahdollisuuksista
Kiitos yhteenvedosta. Ei mitään kovin yllättävää tai uutta, joka on projektin tässä vaiheessa ihan hyvä asia.
Vielä mietteitä kvartsi projektista joka sijaitsee Kvinnherad:n kunnassa Tästä on viimeaikoina ollut norjalaisissa keskusteluryhmissä puhetta.
Vähän aikaa sitten NOM ilmoitti yhteistyöstä toisen kansainvälisen kaivosyhtiön kanssa hankkeen kehittämisestä.
Tämä ei pitäisi olla niin vaikea projekti kuin Engebö, koska ei vaadi niin massiivista kaivostoimintaa. eli pienemmän mittakaavan projekti luohittavissa tonnimäärissä. Puhtaan kvartsin tonnihinnat on kuitenkin todella korkeita, luokkaa 6000+ USD/tonni.
Paikkaa on vuosia sitten jo porattu ja arvioitu maassa olevan 3 miljoonaa tonnia kvartsia josta >95% arvioitu olevan high purity luokkaa. Lukemat harvinaisia maailmalla.
Tästäkin voi vähitellen alkaa kuulua jotain uutta koska rahaa tämänkin kehittämiseen varmasti Engebön tulevista kassavirroista käytetään.
Todella positiivinen juttu tänään;
Nordic Mining ASA: Ensimmäinen 30 miljoonan USD:n vapautus joukkovelkakirjalainan sulkutililtä (Bond Escrow Account) valmis
08 MAALISKUU 2024 11:55 CET
LIIKKEESEENLASKIJA
NORDIC MINING ASA
Nordic Mining ASA (“Nordic Mining” tai “Yhtiö”) on ilo ilmoittaa, että
Yhtiö on kokonaan omistamansa tytäryhtiön Engebø Rutile and Garnet AS:n
(“ERG”) kautta suorittanut ensimmäisen 30 miljoonan USD:n vapautuksen sulkutililtä
(Escrow Account), joka sisältää 100 miljoonan USD:n vakuudellisen
joukkovelkakirjalainan (“Bond”) liikkeeseenlaskusta saadut varat.
Vapautus on tärkeä virstanpylväs Engebøn hankkeelle, sillä riippumaton
insinööri on vahvistanut, että cost-to-complete -testi on täyttynyt,
mikä on kolmannen osapuolen arvio Yhtiön ennusteista, joiden mukaan Engebøn hankkeella on
riittävä rahoitus ja se valmistuu ajallaan. Vastaavan arvion
vahvisti toinen riippumaton insinööri 50 miljoonan USD:n
laimentamattoman rojaltivälineen (non-dilutive royalty instrument) nostoon liittyen, kuten ilmoitettiin 16. marraskuuta 2023.
Tuotannon odotetaan alkavan vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä, ja myyntitulojen odotetaan alkavan vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä.
Hanke on saavuttanut useita virstanpylväitä vuoden 2024 ensimmäisten viikkojen aikana:
· Hallinto- ja työpajarakennuksen pinta-alan luovutus EPC 2:lta
ERG:lle, joka on aloittanut yleisten sisätilojen sekä toimintaan
liittyvien laitteiden asennuksen valvontahuoneeseen, laboratorioon ja työpajaan.
· Betoniperustusten luovutus ensisijaisessa murskauskammiossa EPC 2:lta
EPC 3:lle mekaanisen asennuksen aloittamista varten.
· Kaapelikanavien asennuksen aloitus EPC 4:n toimesta ensisijaisessa murskauskammiossa,
hienonnuslaitoksessa ja märkäprosessilaitoksessa.
· Mekaaninen asennus aloitettu kuivaprosessilaitoksessa.
· Märkäprosessilaitoksen pääkuilujen ja pumppujen mekaanisen asennuksen valmistuminen,
mikä mahdollistaa putkistojen asennuksen ja märkäprosessilaitoksen toisen tason
rakentamisen aloittamisen märkäprosessipiirin laitteiden asennusta varten.
”Olemme iloisia siitä, että olemme saaneet valmiiksi ensimmäisen vapautuksen joukkovelkakirjalainan sulkutililtä (Bond Escrow
Account), mikä on toinen riippumaton vahvistus siitä, että Engebøn hanke
on täysin rahoitettu ja valmistuu ajallaan. Rakentaminen etenee
suunnitellusti ja jatkamme organisaatiomme rakentamista valmistautuen
tuotannon ylösajon aloittamiseen neljännellä neljänneksellä.”, sanoo Ivar S. Fossum, Nordic Miningin toimitusjohtaja.
2023 veroilmoituksesta puuttuu tämän 660kpl Lunastus ap otto luovutushinta ja myyntikulut,onko joku ylijäämäerä annista (ei ole mennyt määrä tasan)?
Myyntikulut lienee 0€,mutta mikä on luovutushinta? Se annin 0,60 kruunua?
Tässä ketjussa lienee enemmän tietoa asiasta kuin verotusketjussa.
Sieltähän se Tuomioistuimen päätös tuli joka päätettiin Nordic Miningin hyväksi. Tästä on hyvä jatkaa.
Näihin ois hyvä lisätä aina nää linkit
Yli 12 vuotta mukana olleena ei voi muuta sanoa kuin: HUH! Ja JES!
Nyt voidaan keskittyä itse asiaan eli edistykselliseen kaivostoimintaan ja tuloksentekoon. Mahtava tulevaisuus edessä.
Huominen kurssireaktio on kiinnostava.
Tässä vielä yhteenveto;
Tiedote englanniksi:
Viitataan Nordic Mining ASA:n (“Nordic Mining” tai “Yhtiö”) 30. marraskuuta 2022 antamaan pörssitiedotteeseen koskien Artic Mineral Resourcesin (“AMR”) valitusta Borgartingin hovioikeuden tuomiosta Engebøn esiintymää koskevassa asiassa.
Täysien suullisten käsittelyjen jälkeen korkeimmassa oikeudessa tammikuun lopussa viiden päivän ajan, Norjan korkein oikeus on tänään antanut tuomionsa. Kuten odotettiin, tuomio on Nordic Miningin hyväksi kaikilta osin. Oikeus on myös määrännyt, että AMR maksaa kaikki oikeudenkäyntikulut. Tämän tuomion myötä AMR:n oikeudenkäynti on päättynyt.
Kuten Nordic Mining ja Norjan hallitus ovat esittäneet, tuomio toteaa, että kaikki Engebøn esiintymän malmin mineraalit omistaa Norjan valtio. Seurauksena Nordic Miningilla on valtion myöntämien kaivosoikeuksien kautta yksinomainen oikeus louhia Engebøn esiintymää, mukaan lukien titaani ja granaatti. AMR:llä ei ole koskaan ollut mitään vaatimuksia tai oikeuksia esiintymään.
"Olen iloinen siitä, että korkein oikeus otti asian käsittelyyn ja että he selvittivät AMR:n esiin nostamat kysymykset.
Tämä tapaus korostaa sen merkitystä, mikä vakaalla ja pätevällä hallituksella on uusien ja toivottavien pitkäaikaisten teollisuustoimintojen kehittämiselle Norjassa. Kiitollisuuteni tuomion luettuani oli siksi hyvin paljon myös Norjan mineraaliteollisuuden puolesta yleisesti", sanoo toimitusjohtaja Ivar S. Fossum.
Tähän voisi vielä lisätä yhtiötä vähemmän seuraaville ja äänestykseen osallistuville että NOM teki reverse splitin 20:1 vähän aikaa sitten. Tämän hetkinen kurssi siis on 16.95 norjan kruunua.
Tällä tuli aikanaan oppirahoja maksettua suurimpien vuositappioiden myötä, mutta myös siitä jännä lappu että myös suurimmat vuosivoitot myöhemmin. Lopputulema hieman plussalle ja lupaus etten enää koske yhtiöön. Keliberin osuuksien myynnin kautta kiinnostus lopahti lopullisesti.



