Nokia sijoituskohteena (Osa 3)

@Atte_Riikola olipa Suomen valtio statukseltaan ankkurisijoittaja tai ei mielipiteestä riippuen, on kuitenkin aika helppo väittää argumenttiasi vasten, että mikäli tulisi just JENKEISTÄ Noksusta 80mrd M&A bidi, niin eiköhän se Suomen Valtio omistus menisi lihoiksi ihan suosiolla, koska jokainen tietää että human capital & R&D ei siirry Oulusta ehjänä minnekään vuosiin -joten päinvastoin - USAsta tulisi yhä tiiviimpi sekä teknologinen että geologinen liittolainen - toki saatan olla yksinkin argumenttiasi vastaan, että Suomen Valtio omistus ankkurisijoittajana Noksussa on este M&Alle?

8 Likes

Se olis valtion kirstuun 4.7mrd€, menis heti lihoiksi :rofl::rofl: ankkuriomistaja katoaisi hups vaan

1 Like

Ei tarvitse edes väittää vastaan, minä kyllä olisin suomalaisena Nokian mielelläni myymässä 80 miljardilla kenelle vain, ja toivottavasti myös valtio, jos tämmöinen skenaario eteen tulisi :+1: Sitä ei tietääkseni toimittaja tainnut tänään minulta soittaessaan kuitenkaan kysyä, kun samalla lounasta lapioin naamariin :smiley:

16 Likes

Kiva, pidetään sitä toivetavoitteena, lihoiksi :rofl::rofl: 80mrdlla. Ei voi tietää, se voi olla vain ajan kysymys. Ajassa tapahtuu nyt pitkään aikaan hyvin merkityksellisiä asioita.

7 Likes

5.11.2025

Nordean analyysi NOKIA

Nokia

Suomi | Tietoliikennelaitteet ja IT

Liiketoiminnan kuvaus

Nokia on suomalainen yritys, joka toimii verkko- ja internetprotokolla (IP) -infrastruktuuri-, ohjelmisto- ja niihin liittyvien palveluiden markkinoilla. Sen liiketoimintasegmentit ovat

Mobile Networks (MN), Network Infrastructure (NI), Cloud and Network Services (CNS) ja Technologies, jotka kohdistuvat pääasiassa palveluntarjoaja-asiakkaisiin ja yhä enemmän yritys- ja verkkolaajuisiin yrityksiin mobiili- ja verkkoinfrastruktuurituotteilla, -palveluilla ja -sovelluksilla. Technologies-segmentti tuottaa pääasiassa IPR-lisenssituloja älypuhelinvalmistajilta.

Sijoitustapaus

Väitämme, että Network Infrastructure -vetoinen vuosien 2025-27 liikevaihdon käänne, äskettäin Infinera-synergioista ja IPR:stä saatu tuki sekä lisääntyvä altistuminen nopeammin kasvaville ei-teleoperaattorien loppumarkkinoille (esim. datakeskukset, puolustus) pitäisi vahvistaa luottamusta Nokian pitkän aikavälin tulosnäkymiin, mikä puolestaan ruokkisi sijoittajien käsityksen muutosta ja osakkeen jatkuvaa uudelleenarvostusta.

Pääriskit

Keskeiset laskuriskit: Odotettua heikompi teleoperaattoreiden ja hyperskaalaajien (hyperscaler) investointimenot; markkinaosuuksien menetykset ja kilpailupaine; heikkenevä kassavirran tuotto ja nettokassapositio; komponenttipula; makrotaloudellinen ja geopoliittinen epävarmuus; kustannusinflaatio; valuuttakurssit; ja patenttilisenssien uusimiset.

Arvio- ja arvostusmuutokset

Uskomme, että Nokian uusi kumppanuus NVIDIAn kanssa antaa sille mahdollisuuden saada enemmän hyperskaalaajien (hyperscaler) sopimuksia vuodesta 2026 alkaen IP- ja optisissa verkoissa, mahdollisesti osana NVIDIAn tekoälyinfrastruktuurin arkkitehtuuria. Mobile Networks (MN) -segmentissä olemme innostuneita AI-RAN-yhteistyön pitkän aikavälin vaikutuksista NVIDIAn kanssa, johtuen potentiaalisesti paranevasta liiketoimintamixistä, jossa ohjelmistomyynnin osuus kasvaa ja kaupallisen vetovoiman parantamismahdollisuudet lisääntyvät, erityisesti Yhdysvalloissa.

Huomaamme kuitenkin, että

MN:n taloudellinen piristys vie aikaa, koska kaupallinen tuotanto alkaa vasta vuoden 2027 lopulla ja T&K-tarpeet kasvavat vuosina 2026-27. NI:n kasvuarvioidemme nousun ja MN:n marginaaliennusteiden laskun seurauksena oikaistu EBIT on suurelta osin ennallaan vuodelle 2026E ja kasvaa 3 % vuodelle 2027E. Paranevan tekoäly- ja pilvipohjaisen NI:n kysynnän ja Infinera-yritysoston synergioiden taustalla mallinnamme, että Nokia saavuttaa oikaistun EBITin 21 %:n CAGR:n vuosina 2025-27.

Toistamme Osta-suosituksen, mutta

nostamme SOTP-pohjaisen tavoitehintamme 7,0 euroon (5,7) heijastamaan arvioidemme nousua ja korkeampia kertoimia, erityisesti NI:lle (~17x EV/EBIT verrattuna Cienan 34x, Aristan 40x, Adtranin 19x ja Ciscon 15x), ottaen huomioon lisääntyneen luottamuksemme tekoälytarinaan.

IMG_9239

19 Likes

JPM kirjoitteli päivitystä, mutta mikään ei muuttunut (vielä). Vaikuttaa että haluavat kuulla CMD:n annin ennen muutoksia, ja siellä kiinnostaa Infra -segmentin kasvunäkymät.

Osta & 6,10 € target ennallaan.

14 Likes

Televiestintäyhtiö Nokian osakekurssin nousupotentiaali on rajallinen, kun Nvidia-sijoitus on aiheuttanut osakekurssin nousun. Kasvavat investoinnit ja pitkät toimitusajat tekevät osakkeesta täyteen arvostetun. Danske Bank kirjoittaa tästä analyysissään, jossa Nokian suositus on laskettu aiemmasta ostosta pidä-suositukseksi, kuten uutistoimisto Direkt on aiemmin tiistaina raportoinut.

5 Likes

osui silmiin Uiton postaus vuosi sitten, ja muistui mieleen (ei fingerpori) että täälläkin sanottu ettei Nvidia olisi Uiton mieleen,

https://x.com/tommiuitto/status/1836938888876605542

tuosta jää kyllä eri maku :wink: ja taisi jo silloin alkaa tämä nyt tapahtunut, kuinkahan pitkällä sitä oikeasti jo ollaan :thinking:

16 Likes

Core -kauppaa (5G SA) Telian kanssa. Sikäli mielenkiintoista että Ruotsissa voiton on vienyt Nokia, ei Ericsson.

Telia to enhance networks with Nokia’s cloud-native, 5G standalone core

  • Cloud-native 5G Standalone architecture to enable innovative new services and increased network scalability and automation across Telia’s Nordic and Baltic footprint.
  • RAN portfolio to boost Telia’s network coverage, capacity and speed in Finland.

Espoo, Finland – Nokia today announced an agreement with Telia to enhance the communication service provider’s 5G networks. In an extension of the two companies’ longstanding partnership, Telia will deploy Nokia’s cloud-native, 5G Standalone (SA) Core in its networks in Finland, Sweden, Norway, Estonia and Lithuania. In addition, Telia will use Nokia’s Radio Access Network (RAN) portfolio to provide additional coverage and capacity for its network in Finland.

https://www.nokia.com/newsroom/telia-to-enhance-networks-with-nokias-cloud-native-5g-standalone-core/

Eli @0-Kelvin

Nokia: CORE Suomi, Ruotsi, Norja, Viro ja Liettua & RAN Suomi
Ericsson: CORE -, RAN Ruotsi, Norja, Viro ja Liettua

Nokian 5G SA core -voitto Telian ja Ericssonin kotikentällä vahvistaa eri analyysitalojen tuloksia - Nokian core on paras. Sitten toisaalta RAN -puolella Ericsson vie pidemmän korren.

15 Likes

https://finance.yahoo.com/news/telia-extends-ericsson-ran-partnership-065100075.html

2 Likes

Lehdistötiedote
Nokia Bell Labs ja KDDI Research yhdistävät voimansa edistääkseen innovaatioita 6G:n energiatehokkuudessa ja verkon häiriönsietokyvyssä

  • Nämä kaksi alan johtavaa tutkimuslaitosta laajentavat yhteistyötään 6G-teknologioiden kehittämiseksi, luoden perustan mullistaville liitettävyysratkaisuille.
  • Tutkimusyhteistyö mahdollistaa 6G-verkkojen kaupallistamisen, jotka priorisoivat energiatehokkuutta ja häiriönsietokykyä.

Yhteenveto by AI.

Nokia Bell Labs ja japanilainen KDDI Research aloittavat uuden yhteisen tutkimusohjelman kehittääkseen energiatehokkaita ja toimintavarmoja 6G-verkkoja.

Yhteistyössä yhdistetään KDDI:n verkkoaineisto ja käytännön kokemukset Nokian Bell Labsin energiaoptimointimalleihin ja ohjelmoitaviin verkkoteknologioihin.

Tutkimus keskittyy kahteen pääalueeseen:

  1. mMIMO-energiatehokkuus – menetelmät tukiasemien energiankulutuksen vähentämiseksi 6G-taajuuksilla.
  2. Hajautettu ohjelmoitava 6G-verkkoydin – ratkaisut, jotka ylläpitävät yhteydet myös verkon häiriö- ja katastrofitilanteissa.

Tavoitteena on vauhdittaa 6G-teknologioiden kaupallistamista ja vahvistaa Nokian ja KDDI:n asemaa tulevien 6G-verkkojen suunnannäyttäjinä.

12 Likes

Isot on suunnitelmat Jenssenillä, mutta niin pitää ollakin, kun ohjastaa maailman arvokkainta yritystä. Kyllä tässä pojat ollaan sen äärellä, että Nokiasta tulee vain appitoimittaja pitkässä juoksussa ja jenkit vie taas naiveja suomalaisia ku kuori ämpäriä.

Mutta jos… Koko hieno idea voi kaatua siihen yksinkertaiseen syyhyn, ettei operaattoreita kiinnosta. Liian kallista, liian korkea capex ja opex hyötyyn nähden. Minä en tähänkään teknologiaan usko. Jo 10 vuotta sitten puhuttiin siitä kuinka basebandin laskentatehoa, joka on suurimman osan ajasta vajaakäytössä, voitaisiin käyttää edge laskentaan. Ei kiinnostanut operaattoreita, ei tullut edge computingistakaan oikein mitään. Miksi tästä tulisi? Edge inferenceä ei tarvita ennen kuin dronet lentää joka puolella, robotit tekee työt ja autot ajaa itsekseen. Tämä on ihan liian scifiä taas.

NVIDIA saa grossunsa telcoon tällä keinoin ja lisää kasvua omalle liiketoiminnalleen. Nokia ajaa oman ASIC kehityksen alas ja on halpa kohde ostolle tuossa 6G:n kynnyksellä - josta parhaassa tapauksessa taas myöhästytään, koska sekoillaan NVIDIAn raudan kanssa.

Olen todella skeptinen tämän “yhteistyön” suhteen.

13 Likes

En näe että Nokia ajaa ASIC-puolta alas. Nämä NVIDIAn GPUt ovat “lisämauste”. Lähdössä ymmärtääkseni niin että Nokian rautaan järjestetään PCIE-korttipaikka johon voi lisätä NVIDIAn GPUn ja softastackki tukee sitä “AI-RAN”-juttuihin. Ei muuta juuri mitään muussa raudassa ja operaattorien päätettävissä ostavatko sitä korttia mukaan

13 Likes

Kiinnostavaa kuulla ajatuksia.

Olen itse toiveikkaampi pääasiassa sen takia että maailma juoksee nyt nopeammin kuin koskaan aiemmin. Edelliset ajatusmaailmat on räjäytettävä jotta pysymme vauhdissa mukana.

Tästäkin huolimatta, en usko että Nokia ajaisi alas ASIC (SoC) -kehitystä. Jokainen tukiasema ei taatusti tule olemaan powered by Nvidia. Reefsharkille tulee edelleen riittämään kysyntää. Ehkäpä aikajänteellä 5-10 vuotta tätä voi joutua ajattelemaan uudelleen.

@Jarnis ehtikin ensin.

12 Likes

Paljonkaan en tästä ymmärrä, mutta minneNvidia-boostattuja tukiasemia käytännössä sijoitellaan? Rakennataanko ensin esim kaupunginosia, isoja yleisökeskittymiä tms?

Ilmoittaako puhelin esim: AI-powered by Nokia&Nvidia :blush:

Hyvä kysymys. Voisiko alkuun liittyä taas erilaisiin tapahtumiin, yksityisverkkoihin yms ?

2 Likes

Varmaan ajatuksena, että nykyiseen radio/baseband - cloud RAN yhteyteen tietyllä alueella voi operaattori laittaa NVIDIAN kortin Nokian kanssa yhteistyönä kiinni verkkoon.

Nyt sinulla lukee 5G tai 4G verkkona niin silloin voisi näkyä 6G AI vs. 6G/5G/4G normal, kun on kyky käyttää Nvidian tehoja verkon yli älylaitteessa tietyllä alueella, missä Nvidian siru asennettu. Tämmöisen verkon näkyessä voinee sitten ehkä pelata pelejä tai muuta mielenkiintoista pienellä latenssilla ilman oman laitteen laskentatehoa.

Kuluttajilta tästä varmasti jotain laskutettaisiin ylimääräistä ja operaattoreille tulisi insentiivi investoida kalliimpiin AI-RAN verkkoihin ja kuluttajat alkaisivat jälleen kerran katselemaan sitä pientä logoa kännyn nurkassa, että onko hienoudet mahdollisia tällä alueella.

(Yllä oleva spekulaatiota ja eräänlainen utopia mahdollisuudesta)

4 Likes

Onkohan ketjussa tai muuten tiedossa “hyvää reportteria” tähän pari tuntia sitten käynnistyneeseen tapahtumaan?

Brooklyn 6G Sign Up

“Focus on AI and value creation”. Jälkimmäinen tuntuu nyt askarruttavan ketjussakin..

#b6gs #6g #ai #futuretechnology #nokia #buildingwhatsnext #connectivity #innovation | Nokia

6 Likes

Ensimakua tilaisuudesta, videon muodossa.

https://x.com/i/status/19864115619597766

Ja jatkoa tällä.

Aika toiveikasta puhetta aikataulun osalta. Ja samalla vahvistui että tämä yhteistyö on Justinin ja Jensenin yhdessä luoma.





9 Likes

Ei tule näkymään kuluttajalle mitenkään. Nokialla on jo nyt omaa AI-osaamista verkon hallinnassa, käytössä, ennustavassa toiminnassa. Esimerkiksi beam forming - eli mMIMO radion lähettimen keilan ohjaussta yritetään ennustaa AI:n avulla. Mutta, nykyiset Marvellin valmistamat prosessorit eivät ole grafiikkaprossuja. NVIDIAn piireillä laskennan pitäisi olla tehokkaampaa ja heiltä myös löytyy aplikaatiotason tukea Nokian sovelluksille. Seuraava askel on sitten vaikkapa droneaplikaatioiden laajennettu älykkyys. Eli drone ei itse prosessoi kaikkea “näkemäänsä” inputtia, vaan osa siitä voidaan prosessoida verkon reunalla, baseband yksikössä. Radiossa sitä ei pitkään aikaan tulla tekemään, en usko, koska lisääntyvä virrankulutus → lisääntyvä lämpökuorma - joka on passiivisjäähdytetyssä radiossa hankalasti ratkaistava ongelma. Eli siis, bb:ssä on GPU, paljon muistia, softa-aplikaatio ko. syötteelle dronesta, ja jossa AI inferensoi kamera-/sensori-input datalle responssia aplikaatiospesifisistä algoritmeista. Eli latenssi saadaan pieneksi, kun ei tarvitse datakeskuksesta asti odottaa vastausta. Samalla saadaan oma dedikoitu kerros prioriteettipainotuksille verkon reunalla. Eli chatgpt-kysely voi mennä mobiilista hitaasti jonoon datakeskukseen, kun taas priorisoitu liikenneanalyysi tehdään nopeasti reunalla. Ainakaan vielä ei tule oikein mitään ihmisaplikaatiota mieleen, jossa reunalaskentaa tarvittaisiin. Ellei sitten koko ympäristö muuteta metauniversumiksi, jossa liikutaan virtuaalilasit päässä todellisuuden raameissa ja päivitetään esim. yksilöitä ostetun/generoidun profiilin mukaisesti reaaliaikaisesti. Toivottavasti minun perseestä kasvaa jo horsmaa, kun tuo on todellisuutta.

8 Likes