Viimeisimmässä raportissa OP muutti hyväksyttyjä kertoimia siltä osin että mobile sai 9x EV/EBIT -kertoimen muiden pysyessä ennallaan. Osittain tästä syystä ja osittain siitä syystä että OP hieman laski tulosennusteita (ja samalla nosti kassan määrää), on osien arvo/osake vuoden 2026 ennusteilla nyt 5,0 € (= OP:n asettama tavoitehinta).
Jäin itse kaipailemaan että miksi Infran kertoimia ei nostettu? No ehkäpä kaivataan todisteita lisää - kun Nokian osalta kukaan ei uskalla ennalta laittaa hyvää pöhinää ennusteisiin - ja tämä tulee tulevaisuudessa.
Helsingin Pörssin Nokia -volyymi on kuihtunut hyvin pieneksi (Paljastui siis että pääosin vaihtoehtoisten pörssien volyymi pysyy nykyään pimennossa - kuulemma jotta toiminta olisi läpinäkyvämpää - siis yskäisyn jälkeen voi lopputulemana todeta, että investointipankkien toiminta pysyy paremmin piilossa). Ja samaan aikaan USA:n ADR volyymi on jatkanut korkealla pysymistä. Epäilen että siellä on herätty AI investointibuumin seuraavaan vaiheeseen, ja nimenomaan tämä koskee siis Nokian Infraa. Mikäli Nokian Mobile -puoli saa yhtään mitään positiivista informaatiota taakseen (kuten esimerkiksi Vodafone -voitto oli) on kaikki vaan plussaa. Väitän että markkinoilla tämä tällä hetkellä hinnoitellaan aikalailla arvottomaksi. Nokian arvo on markkinoilla oikeastaan nettokassa yhdistettynä alhaiseen Teknologian patenttien arvoon. Ja siihen päälle sitten Infran arvo. Mobile ilmainen ja mikä se CNS onkaan - nääh arvoton.