Nokia sijoituskohteena (Osa 3)

Nokialle näyttäisi tulevan joululahja ennakkoon. Kokoan hieman yhteen viime päivien uutisointia.

Iain Morriksen jutusta poimintana siis Saksa on vihdoin siirtymässä kieltämään high risk -vendorit, myös muutoin kuin coren osalta.

Saksan televalvontaviranomainen BNetzA on julkaissut uuden luonnoksen, joka määrittelee koko RAN-verkon kriittiseksi infrastruktuuriksi, ei vain sen hallintajärjestelmiä. Tämä muutos voisi johtaa siihen, että Huawei suljettaisiin pois myös Saksan 5G-radioverkoista. Samalla sisäministeriölle kaavaillaan oikeutta kieltää toimittaja ilman muiden ministeriöiden hyväksyntää, mikä nopeuttaisi päätöksentekoa.

Hieno homma, ja Saksasta kyllä riittää Nokiallekin työsarkaa sillä 60 % RANista on kiinalaisten (=Huawein) käsialaa. Eli työt eivät jää pelkästään DT:n ORAN osuuteen.

Mutta ei tässä kaikki. Saksa suunnittelee kieltoa, ja Suomi on käytännössä tekemässä samanlaista liikettä. Tällä, kuten tiedetään, on vaikutusta oikeastaan DNA:n osalta - poislukien yhteisverkko.

Nyt liikenne- ja viestintävirasto Traficom on julkaissut luonnoksen uusiksi säännöksiksi, jotka kieltäisivät myös olemassa olevien 5G-laitteiden ja tukiasemien käytön riskitoimittajilta – ilman että yrityksiä nimetään erikseen.

Ministeri Lulu Ranne** painotti, että tavoitteena on varmistaa Suomen viestintäverkkojen turvallisuus, ja viittasi EU:n suosituksiin korkean riskin toimittajien rajoittamisesta.

EU-komissio on aiemmin nimennyt Huawein ja ZTE:n korkean riskin toimittajiksi.

Kuitenkin joululahja ei vielä jää tähän, sillä myös EU suunnittelee kieltoa. Alla yhteenveto aiheesta.

  • Euroopan komissio suunnittelee muuttavansa viiden vuoden takaisen suosituksen “vältä korkean riskin toimittajia” sitovaksi lainsäädännöksi.
  • Aloitetta johtaa komission varapuheenjohtaja Henna Virkkunen, joka vastaa teknologiasuvereniteetista ja tietoturvasta.
  • Jäsenmaat joutuisivat vaiheittain poistamaan kiinalaiset laitteet 5G- ja laajakaistainfrastruktuurista.
  • EU:n Global Gateway -rahoitusta (infrastruktuuri-investointeihin EU:n ulkopuolella) voitaisiin jatkossa evätä mailta, jotka käyttävät Huawei-laitteita.
  • Uuden lain myötä jäsenmaiden olisi pakko noudattaa komission turvallisuusohjeita, ja rikkomuksista voisi seurata taloudellisia sanktioita EU-lainsäädännön rikkomusmenettelyn kautta.

Mikäli kaikki toteutuu kuten nyt näyttää, tulee tästä tuleville vuosille, ja toki myös pidemmälle aikavälille, huomattavan paljon lisäkauppaa Mobilelle. Nokian profiili on noussut AI-RAN ilmoituksen sekä Nvidian -sijoituksen myötä, joten uskallan odottaa merkittäviä voittoja tulevilta vuosilta.

Harmi vaan ettei luultavasti näitä tulevia lainsäädännön muutoksia ole vielä voitu ottaa mukaan pidemmän aikavälin tavoitteisiin joita CMD:ssä esitellään. Mutta ehkäpä asiasta jotenkin mainitaan.

Edit:

RAN, tai oikeastaan tarkemmin langattomien verkkojen, markkinoilta päätös vapauttaisi vuotuista liikevaihtoa (EU -alue) arviolta 4-6 miljardia euroa. Ja tämä on KARKEA arvio! Ja mikäli Infra puolella on liike samanlainen, luvun voi noin tuplata.

Ja mikäli Nokia ottaisi kokonaispotista 40 % (joka Lundmarkin mukaan oli viime vuosina voitto-osuus swapeissa), toisi se Nokialle mukavasti liikevaihtoa (ja liikevoittoa etenkin Mobilen skaalaedun myötä).

Hiukan yllätyin kun asiasta ei ole Suomen analyysitahot, tai mediat, kirjoitelleet aamun aikana. Onko tämä aihe kärsinyt jo inflaatiosta, vai johtaako Suomen analyysitahojen (poislukien Nordea) negatiiviset suositukset siihen ettei myönteisistä asioista haluta kirjoitella? Eihän tämä toki varmaa ole vielä, mutta eilinen ilmoitusten aalto sai sen vaikuttamaan nyt todennäköiseltä. Kansainväliset uutistoimistot ovat siitä nyt kirjoitelleet laajalti, ja tosiaan Nokialle tämä olisi toteutuessaan iso asia.

Tekoäly arvio että Huawein liikevaihto EU-alueella olisi 10-15 miljardin luokkaa. Tämä taitaa kuitenkin pitää sisällään myös vähän muutakin kuin verkkolaitteita ja -palveluita.

26 tykkäystä