Nythän valuaatio on tuplautunut, ja nouseva liikevaihto voi hyvällä onnella senkin perustella. Eivätkö sijoittajat ole riittävästi huomioineet näiden alafirmojen toiminnan mahdollisuuksia?
En usko että niille on annettu juuri painoarvoa, kun yhtäkään euroa ei ole nähty. Yhtiön pieni sijoittajakunta kärsinee kovaa krapulaa aiemman -80% pamauksen jälkeen. Se peruskenaario on edelleenkin varmaan se, että yhtiön arvo on ensisijaisesti vain arpa lääkeputken onnistumisesta ja kumppanuudesta, ja kuusi vuotta putkeen dilutoitu yhtiö todennäköisesti dilutoituu seitsemännenkin vuoden. Cellaviva on ollut passiivinen solupankit omistava kuoriyhtiö joka perinyt samoja kiinteitä maksuja vuodesta toiseen ilman mitään kasvua, eikä siksi Qvancellekaan anneta paljoa uskoa.
Samaan myös otettava lainaus itseltäni Diamyd-ketjusta:
Biotechissä arvostusta ei tunnu selittävän rationaalinen todennäköisyyslaskenta vaan tietynlaiset hypesyklit jotka vaihtelee alku- ja välivaiheiden euforioista diluutioiden myötä syntyvän epätoivon ja pitkän odottelun aiheuttamiin ydintalviin.
Osa laskelmoivista opportunisteista hyppää arpaan vasta hetkeä ennen tulosten julkaisua (kuten viime vuonna arvo kolminkertaistui parissa kuussa ennen young-välitulosta). Arvan hinta on kuivan kassan pienlääkeyhtiöissä isoja ajureita odotellessa suoraan verrannollinen holdailuaikaan ja käänteisesti verrannollinen markkina-arvoon, joka on jo tolkuttoman pieni ja osakemäärä tulee väistämättä kasvamaan isosti ellei “ihmettä” tapahdu. Viime anti meni perseelleen, ja yhtiö on myös hyvin vähän tunnettu ja tutkijavetoinen porukka ei ole handlannut sijoittajaviestintää eikä antien mainostusta.
Nyt se hinnoittelu taitaa tosiaan olettaa että Nextcell joutuu aloittamaan antimenettelyt kuluvan vuoden aikana. Ehkä jo ennen luentaa. Ja markkina-arvon hyppiessä 7-15M välillä se tarkoittaisi että osake voi kohta olla puolet nykyisestä ennen kun se tärkein ajuri on mahdollinen.
Kulujen matematiikka on kuitenkin Nextcellin eduksi. Kuluthan ovat todella pienet (joku voisi katsoa paljonko Faron polttaa faasi 2 vaiheessa). Eli vaikka tappiota syntyy, erikoispalvelutoiminta jolla ilmeisesti ei kilpailua ole Pohjoismaissa saattaa hyvin kääntää kelkan. Olemassaolevaa tutkimushenkilökuntaa ja laboratorioinfraa voidaan käyttää operationaalisesti tehokkaasti ja pääomatehokkaasti.
Itse uskon tähän ihmeeseen, siis sillä tarkennuksella että vaikka koko yhtiö tuskin on heti kääntymässä positiiviseen ennen gmp-lisenssin avaamia asiakkuuksia. Kassa saatetaan kuitenkin helposti saada kestämään luennan yli ilman diluutiota. Ne luennathan ovat kumppanuuksien lisäksi niitä perimmäisiä jytkyjä tässä arvassa.
Faasin 2 tulosten jälkeen on palkon epävarmuuksia edessä, mutta yhtiö on osoittanut fiksua liiketoimintastrategiaa ja aikainen rajallinen markkinapääsy on mahdollinen. Odotteluakin voi olla luvassa, mutta jos arpa ei tuota tappiota holdaillessa niin odotusarvohan on positiivinen.
Niin, ja voihan myös olla että kyseessä tosiaan on yhtiön viimeinen oljenkorsi ainakin sijoituskohteena. Jos uusi young-luenta ei parane yhtään aiemmista honeymoon-tuloksista, niin löytyykö aikuisten faasi 3:lle enää halukasta rahoittajaa tai lisensseille ostajaa? Samaan aikaan diamyd saattaakin ehtiä länsimarkkinoille ja hong kongin väylä näyttääkin olevan ainoa tie päästä liikevaihtoon kiinni ennen markkinan saturoitumista. Qvancekin saattaa olla vain viimeinen epätoivoinen yritys konsolidoida yhtiölle edes jotain arvoa ja tutkijoille töitä siltä varalta että faasiluenta epäonnistuu.
No, oli miten oli, minä ostan tämän arvan ainakin luentaan asti.