Loihde - kokonaisturvallisuuteen ja IT-palveluihin keskittyvä palveluyhtiö

Pääsin tuuttamaan tänään Loihteen laajan raportin pihalle, joka vapaasti luettavissa. Melkoinen järkäle siitä tuli, kun mittaa on 76 sivua :smiley: Tässä tottakai todella iso osa sivuista tulee IT-palvelu- ja turvamarkkinoiden käsittelystä, mutta syvällisesti tuli yhtiötä myös käsiteltyä. Ainakin on tekoälylle luettavaa :smiley:

Yhtiö on musta nyt mielenkiintoisessa tilanteessa, kun sen kokonaisturvallisuuden (fyysinen turva, kyberturva ja IT-verkot) tarjoama vaikuttaa oikeasti uniikilta kilpailijoihin nähden ja musta ei ole kysymystäkään etteikö nämä kolme aluetta tulisi kietoutumaan enemmän ja enemmän toisiinsa tulevaisuudessa. Näin on jo nyt käynytkin, mikä johtuu siitä, että laitteita esim. kameravalvonta liitetään verkkoon. Viime vuosina yhtiö on juuri näillä alueilla menestynytkin hyvin, erityisesti kun huomioidaan Suomen heikko talouskehitys ja uudisrakentamisen kyykkäys. Oman tutkimukseni mukaan yhtiö onkin voittanut viime vuosina markkinaosuuksia erityisesti Turvaratkaisujen liiketoiminta-alueella. Turvabisneksessä myös strategisesti tärkeillä jatkuvilla palveluilla on iso rooli, ja ne vastaavat nyt vajaata 30 % koko konsernin liikevaihdosta. Toiveena yhtiölle olisi, että se alkaisi raportoimaan liiketoiminta-alueiden kannattavuuksia EBITDA- ja EBITA-tasolla. Näin yhtiöön tulisi vielä paljon lisää läpinäkyvyyttä ja se antaisi myös huomattavasti tukea esim. osien summa -arvonmääritykselle.

Kääntöpuolena sitten taas IT-palveluliiketoiminnan kehitys on ollut heikkoa, mutta sielläkin kehitys on tasaantunut tänä vuonna ja ollut sektoria hieman parempaa. On hyvä huomioida, että Loihteella usein IT-palveluliiketoimintaan liitettävät palvelualueet, kyberturva ja pilvi, ovat erillisen Kyberturva, pilvi ja verkot -liiketoiminta-alueen alla, joka on kehittynyt hyvin.

Toinen selkeä epävarmuustekijä on kannattavuus ja kassavirrat, jotka ovat olleet alavireisiä viime vuosina, vaikkakin nyt hieman parantuvalla trendillä. Lähivuosina juuri kannattavuuspotentiaalin ulosmittaaminen on aivan keskiössä. Tämä korostuu erityisesti, koska käyttökatteen ja EBITA:n välillä on aika iso ero (~5 %) ja tämän hetken EBITA-% ja nettotulos-% ovat matalia, ja jo melko pieni parannus käyttökatteessa tulee vivulla EBITA:an ja nettotulokseen. Tämän takia ja yhdistettynä liiketoiminnan hyvään momentumiin ja mukavaan kasvunäkymään arvostus on musta nykytasolla houkutteleva, vaikka tämän vuoden tuloksesta ei saada vielä juuri tukea.

On hyvä myös huomioida, että tavoitehinta huomioi mahdollisen 0,75 euron lisäosingon, joka ei kuitenkaan ole varma.

Jos yhtiöstä/raportista herää mitä tahansa kysymyksiä/palautetta, niin nyt on otollinen aika niille! Huomenna me kuvataan yhtiöstä/raportista video.

12 Likes