Itsekin alan päivä päivältä uskoa yhä vähemmän siihen, että Stocka-divisioona myydään heti selvityksen päätteeksi. Mahdollista se toki on (kuten varmaan mikä tahansa). Itse veikkaisin vain enemmän sen puolesta, että ainakin ensiksi päädyttäisiin jonkinlaiseen yhteistyö-/hankintasopimukseen (tms.) isomman kansainvälisen tavaratalotoimijan tai/ja vähittäiskauppayhtiön kanssa.
Miksi sitten joku isompi toimija ei vain ostaisi suoraan nyt Stockaa tai koko Lindexiä? Syynä saattaisi esimerkiksi olla Lindexin nykyinen markkina-arvo, johon on ladattu jo mielestäni aika paljon odotuksia siitä että Stocka-divisioona myydään lähitulevaisuudessa. Tapahtuuko kuitenkaan monestikaan sijoitusmaailmassa se kaikista ilmiselvin vaihtoehto?
Mahdollisia lopputulemia on tosiaan monia ja niitä on mahdoton ennustaa. En itse vain yllättyisi siitä, mikäli nyt selvityksen päätteeksi ilmoitettaisiin ettei Stocka-divisioonaa myydä. Tämän päätösen seurauksena osakekurssi saattaisi sukeltaa kunnolla, vaikka samaan aikaan ilmoitettaisiin esimerkiksi yhteistyöstä jonkun isomman toimijan kanssa.
Stocka-divisioonaa saataisiin laittaa vielä rauhassa kuntoon, samalla kun Lindexin osakekurssi olisi pudonnut ja moni yrityskauppaa odottanut pettynyt yksityissijoittaja olisi myynyt osakkeensa. Tässä saattaisi välissä kulua hyvin vaikka muutama vuosi ilman, että Stocka/Lindex paistattelisi missään otsikoissa. Suuren yleisön mielestä oltaisiin palattu ”vanhaan”, vaikka taustalla tehostettaisiin ja kehitettäisiin koko ajan Stocka-divisioonan prosesseja uuden yhteistyökumppanin kanssa.
Sitten kun riittävästi merkkejä alkaisi olla siitä, että Stocka-divisioona kääntyisi oikeasti pysyvämmin kannattavaksi, niin joku iso toimija saattaisi iskeä siinä kohtaa äkkiä väliin ja ostaa koko Lindexin ulos pörssistä. Mahdollisesti myös itse tämä isompi toimija, jonka kanssa oltaisiin tehty yhteistyötä Stockan tiimoilta jo muutama vuosi. Tämä olisi todellinen win-win-tilanne mahdolliselle ostajalle. Hinta olisi (kiitos pudonneen osakekurssin) mahdollisesti huomattavasti tämänhetkistä halvempi ja Stocka-divisioona olisi kaiken lisäksi kääntymässä pysyvästi kannattavaksi.
Tekstini on toki pelkkää spekulaatiota ja täynnä isi-muotoja. Lindexissä on vain omasta mielestäni kaikki voittavat pelikortit olemassa, kyseessä on enää vain siitä että kuka ne ne kortit pelaa ja millä tavalla. Toivottavasti me alkuperäiset sammakot (eli yksityissijottajat), joista moni ollut jo kesästä 2021 lähtien mukana, pääsemme myös siinä kohtaa käsiksi kunnon tuottoihin.
Pienet sammakot eivät välttämättä kuulu isossa maailmassa monestikaan voittajien joukkoon, mutta aina saa ainakin unelmoida. Se on sitten jokaisen oman harkinnan alla, mihin uskoo ja mitä pitää oikeana valintana omien sijoitustensa suhteen. Valitkaa siis itse omat pelinne, kirjoitukseni ei ole tietenkään minkäänlainen suositus suuntaan tai toiseen. Itse aion vain tällä hetkellä katsoa nämä kortit loppuun saakka, vaikka jollain muulla saattaakin olla vielä vahvemmat kortit kädessään.