Tässä on Aten ennakoinnit, kun Lemonsoft kertoo Q3-tuloksestaan ensi viikon torstaina ![]()
Odotamme yhtiön liikevaihdon kasvaneen lievästi alkuvuoden Jakamo-yritysoston tukemana, kun samalla Finvoicerin divestointi ja Lixanissa nähty järjestely painavat raportoituja kasvulukuja. Kannattavuuden odotamme säilyvän erittäin hyvällä tasolla, vaikka se jääkin ennusteellamme hieman vahvasta vertailukaudesta. Raportissa huomiomme kiinnittyy erityisesti uusmyynnin kehitykseen, sillä Lemonsoftin näkymäkommentit Q2-raportin yhteydessä indikoivat markkinatilanteen olevan piristymään päin. Lisäksi viimeaikaiset omistusjärjestelyt ja spekulaatiomme yhtiön mahdollisesta pörssistä poistumisesta tuovat oman lisämausteensa tulosjulkistukseen.