Mielenkiintoinen erikoistilanne yhtiössä kaikinpuolin meneillään, kun todennäköisesti Aktian ja OP:n rahastot jatkaneet myyntejään. Vaihtomäärät moninkertaisia normaalin nähden, joten tukea alkanut hiljalleen löytyä sentään tuosta 2€ pinnasta. Toki syytä alkaa jo löytyäkin, kun lähinnä positiivisia ja toimintaa selkeyttäviä uutisia kuulunut yhtiöltä itseltään.
SaaS -yhtiö, jonka liikevaihdon voi odottaa nousevan ensi vuonna yli 50 miljoonan paikkeille, ei tarvitsisi hääviä tulosta tehdä perustellakseen nykyisen 12 miljoonan markkina-arvon.
Voisikohan analyytikko @Frans-Mikael_Rostedt seuraavassa haastattelussa tiedustella, että miksei omien osakkeiden osto-ohjelmaa ole vieläkään käynnistetty, vaikka yhtiö on kuitenkin aiempina vuosina toteuttanut yritysostoja huomattavasti rajummilla kertoimilla? Nyt ei nimittäin tarvitsisi lähteä merta edemmäs kalaan.
Samalla suotavaa toki kysyä myös, että joko olisi pikkuhiljaa aika myös johtoportaan raotella lompakoitaan ja ostaa alati halventuvaa osaketta markkinoilta. Nokso-Koivistolla paljon lappuja ennestään, mutta edelliset ostot muutaman vuoden takaa. Muiden johtajien omistukset sitten aikalailla karkkirahojen tasolla.