Uusi ATH:kin:
SE ON SIINÄ, LASKU ON PYSÄHTYNYT!


Semmoista, markkina veti pystysuoraa ylös ja aika täydelliseltä SPX tuelta.
Edit: Teknisesti aika kriittistä, ettei mm. SPX nousu hyytyisi tähän pomppuun. Moni on vahvasti shorttina ja karhuilee, joten siinä mielessä erityisen mielenkiintoinen ja seurattavan arvoinen “käänne” indekseissä. SPX 7315-7320 on oma veteen piirretty viiva, jonka päälle toivoisin markkinan sulkevan tänään ja se olisi mielestäni bullish varsinkin lyhyellä aikajänteellä.
Oranssi kaaoksen mestari taas työssään
MSTR (Bitcoin) 1min chartti. Automaattiosto (treidi) tuelta suunnilleen 2 sekuntia ennen Trumpin viestiä. Menin longiksi myös moneen muuhun osakkeeseen vain paria minuuttia ennen viestiä. Joskus käy tuuri.
Tästä SP500 heatmapista saa esimakua mihin raha virtasi heti, kun saatiin (taas kerran) positiivisia uutisia ja Trumpin 180 asteen täyskäännös sotaan liittyen. AI treidi on totutusti vahva, lentoyhtiöt hyötynee, teollisuus kääntyi reiluun nousuun jne. Monen firman näkymät paranee vauhdilla, jos epävarmuus poistuisi. Sentimentille sodan mahdollinen loppuminen olisi tietysti erityisen positiivista.
Negatiivista tämä on mahdollisesti mm. XLE, öljy ja osa energiatreidistä.
Ikävä muistutus, että jatko on edelleen pahimman luokan narsistin käsissä, jonka seuraavia liikeitä on ollut vaikea arvioida. Toistaiseksi kuitenkin näyttää asiallisen hyvältä. Sota saisi loppua, että voisimme taas keskittyä Esptein filesiin.
Juuri tullut viesti, markkina jatkoi isolla pompulla heti alla olevaan uutiseen. Ota tästä selvää. Markkinalla on näköjään edelleen uskoa Trumpin puheisiin.
Koronnostoennusteet romahti juuri Fed watchilla täysin. Tuo vaikuttaa myös indeksien nousuun.
US10y laskee ja on alhaalla -2,3%.
Kullan hinta kertoisi toistaiseksi tarinan olevan tosi. Jos on totta, niin bondit alas, jalometallit ylös. Siinä tapauksessa tulee kiire ostoksille.
Olen miettinyt usein tätä Taiwan Semiconductoria, että miten pitäisi suhtautua Kiinan ajatuksiin Taiwanin suhteen ja yhtiön tulevaisuudesta. Osakekurssi nousee ja nousee kun yhtiöllä menee hyvin mutta miten sodan riski tai mahdollinen sotilaallinen kriisi vaikuttaisi asiaan. Kaikkihan tietävät tämän uhan, että en ajattelekaan omaavani tässä mitään omaa tietoa.
Mutta noin yleisesti miten geopoliittiseen riskiin pitäisi suhtautua?
Adobe laskenut vuodessa noin -45%.
Tänään osari ulkona ja ylitti sekä eps- että liikevaihto-odotukset. 2026 liikevaihdon ennustetta nostettiin. 12 kk toteutunut eps taitaa painua jo alle 10…
Kurssireaktio afterissa: -6%.
OK, CFO lähti Marvelille, mutta eikös tämän pitäisi olla aika paljon enemmän kuin noin 200$ lappu?
Toisaalta, jos Taiwaniin hyökätään ja puolijohdetuotantoketjut häiriintyvät niin aika moni muukin osake tulee kellarista läpi
Risk of ruin on silti toki pelkässä TSMC:ssä isompi.
Tuo on tuntunut nousevan aika lyhyessä ajassa sen +50%. Itsellä on ainakin sellainen luulo, vakaumus ja usko, että eturintaman uutisia, kuten Inderesiä, aktiivisesti seuraavana ehdin myydä omistukseni pois siinä ensimmäisessä -30% dropissa. Tuon verran varmaan ottaisin takkiin, vaikka olisin määrätietoinen ja nopea. Suhteessa viimeaikojen nousutahtiin olen kuitenkin ajatellut jääväni tällaisessa kaupassa lopulta voitolle.
Tässä on nyt jotain mitä en todella ymmärrä. Ja joo, on tiedossa kaikki uhat tekoälydisruptiosta, mutta eihän tätä voida hinnoitella tällä tavalla. Aftermarketin hinnalla ja 12kk rullaavalla oikaistulla EPSillä P/E 9 ja EV/EBIT taitaa olla vielä matalampi…Ottaen huomioon yhtiön trackrecordin, hinta on aivan käsittämätön.
Joo on jännää että markkina uskoo Trumpin tarinointia. Neste tas 5% alas kun muka öljykriisi ohi, EI MUUTEN OLE, pahenee vaan…
Lähtikö rekka matkaan
:
Tokmanni Group
7,430EUR
+2,84% (+0,205)
Puolikkaan sekunnin ajan tuli tunne, että nyt on Mangoa halvalla.
Kunnes muistin.
Onko sulla jotain parempaa tietoa? Kummasti tuo öljy vaan laskee…
No joo, en minä ainakaan enää pysy kärryillä näistä. Markkina uskoo kyllä tällä kertaa aika pitkään näitä jorinoita…
Harmi, että tässä ei saatu kunnon sekoilua aikaiseksi. Kyttäsin jos olisi saatu kunnon piikki, kun laskutaidottamat ostaa dippiä. Avauksessa muutama hassu lappu vaihtoi käsiä hieman korkeampaan hintaan, mutta kunnon hesulointia ei ollut havaittavissa.
Välittäjät korjaa tuottonäkymät liiankin tehokkaasti kohdalleen ![]()














