Hyvä yhtiö!
vooi voi ku ei perjantaina ollu käyttötilillä rahaa ![]()
Elisan nousun vauhti pääsi yllättämään. Ajattelin, että lasketaan oman salkun keskihintaa sitten aikaisintaan seuraavana palkkapäivänä, enkä viitsinyt perjantaina lähteä sähläämään muutenkin jo vähän turhan pieneksi päässeellä käteiskassallani. Palkkapäivään on vielä melkein pari viikkoa aikaa, saas nähdä jääkö keskihinnan lasku haaveeksi!
OP:n analyytikko varasti mun salkkustrategian, kun nosti Huhtamäen tavoitehintaa tänään. Perusteluna sama kuin mun pienyhtiöiden teesini -taulussa: “Verrokkiryhmän mukana seuraavaksi ylös”. Myös Huhtamäen päivän kurssireaktio osoittaa teesin vahvuuden….

Minäkin olen odottanut viimeiset neljä vuotta! Raha-aasilta loppuu jo kohta heinät.
Eikä mitään uutisia Intrumista.
Selvä homma sitten.

Edit:
@Bamford meillä sama, oon lähinnä tehny vahinkoa salkkuun omilla Intrum treideillä suuntaan ja toiseen. Enää ei fomotuta.
Hyvin mahdollista @Lerpsu . Intrumin kurssimuutosten suhteen koskaan tiedä mitään, vaikka välillä sitä luuleekin tietävänsä.
Pyörii 50-52sek hetken ja NC alkaa dumpata lappua taas laitaan?
Ihailen meemin tytön päättäväistä ilmettä joka kertoo ettei hän aio yrittää simpanssimaista swing tradea joka päättyy kymmenien prosenttien tappioon )
Huoh. Olispa fiksu.
Olisikos tämä aamulla julkaistu riittänyt vakuuttamaan markkinan ajattelemaan viime viikkoisen olleen ylireagointi:
Pelimiehiä paikalla ? Joko Evolution ostohinnoissa kohta ? Q4 luvut muutaman päivän päästä. Shorttarit riepottelevat osaketta. Pelkoa on markkinoilla. 500 kurnussa olis osinko 6 % jos osinkotaso pitää. Ehkei kiirettä ostaa ennen Q4 lukuja ? Pörssisyklin vaihe ? Heikoimmat sortuvat jo elon tiellä. Pahoittelut hajanaisesta viestistä, tarjoilin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Sittenkin Betssonia ?

