Kurssien ja niiden muutosten kyselyt, kauhistelut ja hehkuttelut (Osa 4)

Osallistutaanpa Duolingo-keskusteluun. Itsekin olen hetken yritystä seurannut ja mietin aiemmin tällä viikolla että avaanko yritykseen position koska osakekurssi on ollut viime aikoina paineessa, käsittääkseni lähinnä sosiaalisen median kritiikin takia. Erityisen mielenkiintoisen yrityksestä tekee mielestäni seuraavat seikat:

  • Johtava oppimisalusta, jonka mielestäni paras vallihauta on se että se on pelillistänyt oppimisen ja tehnyt siitä hauskaa, mikä mielestäni on johtanut vahvaan suosioon.
  • Freemium-tilausmalli, eli sovellusta voi käyttää ilmaiseksi mutta toisaalta mielestäni tilausmaksu on niin matala suhteessa sen tuomaan lisä-arvoon että sillä on vielä käyttäjämäärien kasvun lisäksi iso mahdollisuus saada käännettyä sovellusta ilmaiseksi käyttäviä maksaviksi asiakkaiksi. Toisaalta sovellusta ilmaiseksi käyttävät asiakkaat tuovat myös rahavirtaa mainoksien kautta.
  • Alustalla on yli 100 miljoonaa aktiivista käyttäjää kuukaudessa, ja markkina-arvo oli eilen vain 15 miljardia $. En ole yhtään vastaavaa alustaa tuolla noin isolla käyttäjämäärällä ja noin pienellä markkina-arvolla hetkeen nähnyt.
  • Todella vahva ja ennustettavan (tilauspohjaisen mallin ansiosta) näköinen kasvukäyrä liikevaihdon osalta:

  • Vaikka yhtiö on vasta skaalausvaiheessa, on se kannattavuudeltaan jo todella vahva ja vapaa kassavirta kasvaa todella nopeasti. Vaikka osakediluutiota on niin se kasvaa hitaasti kassavirtaan verrattuna:

Täällä on ollut puhetta siitä kuinka arvostuskertoimet ovat firmalle liian suolaiset (nämä perustuvat eiliseen kurssiin):

30-40% liikevaihdon kasvulla ja kannattavuuden kovalla skaalauksella nuo korkeahkot arvostuskertoimet (20 P/S ja ~1.9% kassavirtatuotto) on kuitenkin todella nopeasti kurottu mielestäni siedettävälle tasolle (2-3 vuodessa). Olen huomannut foorumilla sen että monet tarkastelevat arvostuskertoimia ja kasvua aina erillään, vaikka mielestäni vapaan kassavirran tulevaisuuden kasvu on yksi tärkeimmistä ellei tärkein mittari arvostusta tarkastellessa. Vaikka toisaalta mikään yritys ei voi kasvaa loputtomiin korkeita kaksilukuisia prosentteja, ja vaikka maltillisten kasvuodotusten käyttäminen osakeanalyysissä ja DCF-malleissa tuo tietynlaista turvamarginaalia, unohtuu tässäkin monesti metsä puilta. Ihminen on huono ajattelemaan eksponentiaalisesti, ja eksponentiaalinen kasvu murskaa korkeahkot arvostuskertoimet nopeasti. Itse pyrin nykyään ensisijaisesti ajattelemaan yritysten liiketoiminnan potentiaalia 5 ja 10 vuoden päähän, ja peilaamaan nykyisiä arvostuskertoimia siihen.

Mutta voiko Duolingo jatkaa kasvua tuota vauhtia? Mielestäni voi helposti. Uskoisin että maailmassa on satoja miljoonia ihmisiä, jotka haluavat pelkästään opetella maapallon johtavaa bisneskieltä (englantia), puhumattakaan muista kielistä. Tähän kun lisätään muut vertikaalit (matematiikka, shakki, musiikki, ja kenties muut mahdolliset tulevaisuuden vertikaalit), niin uskon että Duolingon potentiaalinen kuukausittainen käyttäjämäärä olisi jopa yli miljardissa käyttäjässä, eli nykyisestä käyttäjämäärä (ja siten liikevaihto) voi mielestäni kymmenkertaistua vielä seuraavan 5-10 vuoden aikana. Mikä olisi tuollaisen yrityksen potentiaalinen markkina-arvo siinä vaiheessa? Mielestäni se ei ole kaksilukuinen miljardisumma. Eli uskon että Duolingon markkina-arvo voi hyvinkin multibäggeröidä tai tenbäggeröidä 10 vuodessa.

Kaikesta tästä tutkimuksesta ja ajattelusta huolimatta en silti tällä viikolla avannut positiota Duolingoon. Tarkkaa syytä en tälle osaa antaa, osittain varmaan silti toivoin voivani saada ostot tehtyä vielä hieman matalampaan hintaan tai paremmilla arvostuskertoimilla. 350$ osakekurssia tai 15 miljardin markkina-arvoa pidin yritykselle kohtuullisena, mutta en vielä minään erityisen hyvänä ostopaikkana. Toisaalta löysää rahaa uusiin sijoituksiin ei juuri nyt ole ja varsinaisesti en tällä hetkellä haluaisi mitään salkustakaan myydä. Näyttää että myöhästyin nyt tästä junasta siis itsekin tältä erää, mutta jään seuraamaan yritystä silti mielenkiinnolla.

24 tykkäystä