Tuntuu jotenkin kuin suomalaisissa pienyhtiöissä olisi valtava painovoima joka vetää niitä maan alle. Aivan sama jos indeksi liikkuu ylemmäs, mitään ei tapahdu. Mutta auta armias jos hievahdetaankaan indeksitasolla alaspäin niin lunta tulee tupaan.
RSI:t huutaa käännettä, mutta tavaraa on myyntilaidassa vaikka kuinka paljon.
Ei ole toviin enää kaduttanut Valmetin viimeisin tappiomyynti. Osake on kyllä erittäin ylimyyty mutta näinhän siinä käy kun isojen rahojen siirroilla ei ole enää mitään tekemistä sijoittamisen kanssa.
Harmillista tässä on se että tämä kasino karkottaa monet aloittelevat sijoittajat. Aika harvalla palkkatyöläisellä on intoa ostella laskeviin kursseihin vuosia.
Tänään omistamani osakkeet valtaosin päätyi punaiselle ja jos oli vihreää, niin nousu oli vaisua.
Paitsi minun lempilapsi kauhukakara PGS ASA. Tämä syystä tai toisesta nousi 21prossaa.
Olisi erittäin mukavaa jos joku huomasi saman ja osaisi selittää terveen syyn tähän nousuun.
Tämä kurssireaktio siihen että PS5 pelaajat eivät päässeet pelaamaan tietokonepeliä kolmea päivää ennen varsinaista julkaisua kertoo nykyihmisen psyykestä todella paljon. Silver ja gold versioiden rahallinen pihvi on kuitenkin se season pass eikä 3 päivää ihmisen elämästä. Paitsi vissiin FOMO/kaikkimullehetinyt-sukupolville…
Mä käytän nyt mun viikkokiintiön tässä ketjussa (Joillakin mennyt hermot, kun olen tämän kurssiliilkeistä täällä vouhottanut.)
Hyvältä näyttää edelleenkin. Inderesiltä uusi LISÄÄ suositus ja tavoitehinta 52€ Uusi posarikin mahdollinen vielä tälle vuodelle. Amerikan tehdas avautumassa ja päälistalle siirtymisestä epämääräistä parranpärinää.
Aamun avaus 3-4% plussalla. Viime viikolla parit uudet kaikkien aikojen enkat. Ei kai siinä. Istutaan kyydissä ja nautitaan matkasta.
Osaako joku vastata, miksi Fortumin kurssi käyttäytyy siten, että aamupäivällä nousee ja iltapäivään tullessa suunta kääntyy äkisti ja tullaan kiven lailla alas?
No tuossahan oli eilen kaupan päättyessä saatu A-osake 10% tappiollle yhden osakkeen kaupalla. Eli ei mitään uutista. Mun mielestä tommoset yhden osakkeen kaupat vois suodattaa tällasessa osakkkeessa pois kohinasta.
Omalla seurantalistalla, joka pääosin Hex pienyhtiöitä, on nyt 26 kuukauden ajan ollut vain kahtena päivänä enemmän vihreällä olevia kuin punaisella olevia osakkeita. Aamulla toki useinkin enemmän vihertänyt mutta iltapäivällä aina enemmän miinuksella olevia. Hiukan koomillinen fiilis sijoittamisen järkevyydestä puhumisesta kaiken kaikkiaan vaikka sijoitusura pitkä mutta esim Teknolasku tai Finanssikriisi ja Korona olivat hyvin helppo markkina tähän verrattuna koska silloin laskuille oli selkeät perustellut nähtävissä koko laskemisen ajan. Lähtötilanteessa räikeä yliarvostus ja monien bisnesten krooninen kannattamattomuus eli koko liikeidea väärä, tauti-uhka, konkurssiuhat pankeissa yms.
Nyt ei mitään ole sellaista ollut ainakaan vielä, toki jos ensi vuonna koko maailman talous menee syvään lamaan vuosiksi, niin kautta linjan tapahtuneet -70% - -90 laskut Hex pienyhtiöissä osoittautuvat oikeutetuiksi jälkikäteen ajateltuna. Tässä vaiheessa perusteita 26kk yhtäjaksoiselle täysin rekyylittömälle laskulle ei ole ainakaan vielä tullut esiin, tulokset on laskeneet keskimäärin noin 10%-20% ja osakkeet keskimäärin 70%.(Hex small cap indeksi -46% mutta siellä on paljon Suomen mittakaavassa todellisuudessa keskisuuria yrityksiä mukana).