Tulos oli vähän pehmeä liikevaihdon laskun takia. Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että projektibisneksessä liikevaihdon tuloutus voi heiluttaa raportoitua liikevaihtoa ja täten tulosta.
Yhtiö kuitenkin onnistui kasvattamaan tilauksiaan ja näkymät ovat positiiviset. Täten liikevaihto tulee kasvamaan lähitulevaisuudessa. Lisäksi yhtiön marginaalit kohosivat liikevaihdon laskusta huolimatta eli yhtiön kannattavuuskehitys oli hyvää.
Toisinsanoen kun yhtiön liikevaihto kasvaa taas niin yhtiö onnistuu myös kasvattamaan tulostaan. En olisi siis huolissani yhdestä pehmeämmästä kvartaalista.