Keskisuomalainen

Laitoin tähän ketjuun, koska Keskisuomalaiselle nämä jutut vaikuttavat kaikkein eniten suhteellisesti. :slight_smile:

Kantarin julkaisemien tilastojen mukaan Suomen mediamainonnan määrä laski kesäkuussa jopa lähes 6 % vertailukaudesta. Kumulatiivisesti koko alkuvuoden kehitys on reilu 2 % negatiivinen, vaikka kevään vaalit ovat tukeneetkin markkinaa.

1 tykkäys

Arttu on antanut etkokommenttinsa, kun Keskisuomalainen kertoo tuloksestaan ensi viikon perjantaina. :slight_smile:

Jakeluliiketoiminnan kasvu ja tehokkuuden parantuminen on mahdollistanut Keskisuomalaiselle selvän tuloskäänteen H1:llä, vaikkakin yhtiölle tärkeä mediamainonnan markkinakehitys on ollut vaisua. Tätä kautta myös liikevaihdon kasvua ja tuloksen selvää parantumista indikoiva ohjeistus tullaan toistamaan. Suurin mielenkiinto raportilla kohdistuukin tulosparannuksen kokoluokkaan, mikä tähän mennessä on ollut hankalasti arvioitavissa. Lisäksi raportilla kiinnostaa Uutismedian sisältötuottojen kehitys sekä digitaalisen ulkomainonnan kasvu.

1 tykkäys

Keskisuomalainen Oyj parantaa tulosnäkymiä vuodelle 2025

4 tykkäystä

Tässä on Artun kommentit Keskisuomalaisen eilisestä posarista. :slight_smile:

3 tykkäystä

Arttu on tehnyt uuden yhtiöraportin Keskisuomalaisesta H1:n jälkeen. :slight_smile:

Keskisuomalaisen H1:n tuloskäänne oli ennustamaamme voimakkaampi ja lähitulevaisuuden näkymä vaikuttaa ennakoitua paremmalta. Hyvin edennyt digisiirtymä säilyy edelleen sijoittajatarinan kannalta keskeisenä ajurina. Osakkeen arvostus vaikuttaa mielestämme neutraalilta, mutta vahva osinkotuotto lähestulkoon kuittaa asettamamme tuottovaateen. Tämän johdosta toistamme lisää-suosituksen. Tavoitehinta nousee 9,0 euroon (aik. 8,0) positiivisten ennustemuutosten johdosta.

3 tykkäystä

Arttu ja Tomi keskustelivat Keskisuomalaisesta H1:n tiimoilta. :slight_smile:

Aiheet:

00:00 Aloitus
00:20 Vahva tuloskäänne
01:19 Postin poistuminen markkinalta mahdollisti jakeluliiketoiminnan tulosparannuksen
03:50 Digitaalisen ulkomainonnan liikevaihto laski
05:32 Strategiapäivitys loppuvuonna
07:34 Taantuvat liiketoiminnat nostavat riskitasoa
08:14 Vahva tase ja kassavirta
09:56 Muhkea osinkotuotto houkuttelee

1 tykkäys

Alla on Petrin kommentit.Tämä juttu koskee myös Almaa, Ilkkaa ja Sanomaa, mutta mediamainonta vaikuttaa eniten Keskisuomalaiseen, niin siksi laitoin tähän ketjuun. :slight_smile:

1 tykkäys

Hesari on tehnyt jutun Keskisuomlaisen pääomistajasta tuoreen kirjan perusteella:

Sijoittajalle mielenkiintoisinta antia lienee kirjailijan spekulaatiot:

Ja se että Kangaskorpi harmittelee ilmeisesti itse kaatamaansa Alma-kauppaa aikoinaan

Näistä helposti vetänee johtopäätöksen, että Keskisuomalainen on kaupan ja hintapyyntökin realistinen. Toki sanottakoon, että kauppaan yleensä se innokas ostajakin vaaditaan.

1 tykkäys

Ylellä myös juttua kirjan tiimoilta:

Isoja muutoksia luvassa:

Kangaskorpi toteaa, ettei seuraaja tule perheestä. Hänen siskonsa, Soili Kangaskorpi mediakonsernin toiseksi suurin omistaja, on diplomaatti, Suomen ilmasto- ja ympäristösuurlähettiläs, eikä tätä kiinnosta mediabisnes. Lapsetkaan eivät ole jatkamassa työtä.

– Sopivassa vaiheessa haemme ammattilaisen. Ulkopuolelta tulevalle oppimiskäyrä on jyrkkä, koska konsernissa on yli sata erilaista brändiä, hän sanoo.

Vielä hän ei ole jättämässä paikkaansa, mutta tuoreet terveysongelmat muistuttavat myös omasta jaksamisesta.

– Katsotaan, miten terveys kestää. Muutaman vuoden sisällä on joka tapauksessa tehtävä isoja muutoksia, Kangaskorpi toteaa.

1 tykkäys

Kukahan voisi olla ostaja?. Kaupan vahvistaja tuskin hyväksyy Almaa tai Hesaria.

Jaa,a. Vaikea arvioida mitä kilpailuviranomainen sanoisi jos olisi Alma tai Sanoma. Tokihan Ilkan kanssakin monenlaiset kuviot mahdollisia. Voihan Keskisuomalaisen liiketoiminnoista olla hyötyä myös jollekin sellaiselle toimijalle, jolla ei olisi jo ennestään vastaavaa liiketoimintaa. Pilkkominen myös vaihtoehto.

Kaikki toki vaan ihan puhdasta spekulaatiota ja tuskin on ihan heti tapahtumassa mitään.

Toki vaaditaan myyjäkin, ja Keskisuomalaisen omistus on erittäin voimakkaasti hajautunut. Vaikka Kangaskorpi ja kumppanit löytäisivät sopivan ostajan, ei ole lainkaan varmaa että riittävän suuri osa nykyisistä omistajista on valmis myymään. Kun kyse on alasta, jolla muutkin kuin varallisuuden maksimoimiseen liittyvät arvot ovat tärkeitä, voin jopa veikata että 90% hyväksynnän saaminen omistajilta on erittäin haastavaa. Tai ainakaan en suoraltaan keksi sopivaa ostajaehdokasta.

Toki jonkun 20% osuuden yhtiöstä voi nurkkaaja haalia Kangaskorven ja kumppaneiden omistuksilla, mutta olen epäileväinen siihenkään vaihtoehtoon.

1 tykkäys

Tässä on Petrin kommentit mediamainonnan menosta elokuussa, laitoin tähän ketjuun, koska vaikuttaa Keskisuomalaiseen eniten. : )

Kantarin julkaisemien tilastojen mukaan Suomen mediamainonnan määrä laski elokuussa reilu 4 % vertailukaudesta. Näin ollen koko kuluvan vuoden kumulatiivinen kehitys hätyyttelee jo 3 %:n laskuvauhtia (1-8’25 - 2,6 %).

2 tykkäystä

Petri on kommentoinut mediamainontaa syyskuussa, laitoin sen tähän ketjuun, koska koskee suhteellisesti eniten Keskisuomalaista. :slight_smile:

Kantarin julkaisemien tilastojen mukaan Suomen mediamainonnan määrä laski syyskuussa 1 %:n vertailukaudesta. Näin ollen koko kuluvan vuoden kumulatiivinen kehitys on nyt reilu 2 % negatiivinen (1-9’25 - 2,4 %).

1 tykkäys

Taitaa ensi vuodellekin olla euro osakekohtaista tulosta saletissa tämän myötä.

4 tykkäystä

Hyvä ratkaisu Keskisuomalaiselle. Savon sanomien vanhat tilat ovat käsittääkseni aika epätoimivat ja jatkossa toimitilojen määrää ja sijaintia voidaan optimoida tarpeen mukaan. Novapoliksen Viestikadun tilat ovat laadukkaat ja kuvittelisin että mahdollistuu monenlainen muukin yhteistyö mm. Novapoliksen tiloissa vuokralla olevien yritysten kanssa.

Äkkiseltään laskettuna 4,0 milj. euron sijoitus vastaisi 0,322 milj. euron osuutta KPY Novapoliksen liiketuloksesta (2024). Vuokrakustannukset puolestaan olisivat n. 0,240 milj. euroa vuodessa.

Tässä on Viljakaisen kommentit Keskisuomalaisen uusista ratkaisuista. :slight_smile:

Keskisuomalainen tiedotti perjantaina myyvänsä Kuopion keskustassa sijaitsevan kiinteistönsä. Yhtiö kirjaa kaupasta 3,4 MEUR:n myyntivoiton vuodelle 2026 ja sijoittaa kauppahinnan takaisin ostajayhtiöön. Alustavan arviomme mukaan kiinteistöjärjestelyillä ei ole radikaalia vaikutusta Keskisuomalaisen pitkän aikavälin ennusteisiimme eikä näkemykseemme osakkeesta.

3 tykkäystä

Tässä on Petrin kommentit mediamainonnan lokakuusta, laitoin tähän ketjuun, koska tämä puoli on suhteellisesti isoin Keskisuomalaisen liikevaihdosta. :slight_smile:

2 tykkäystä

Tässä on Petrin kommentit mediamainonnan marraskuusta. Keskisuomalaisella sen osuus liikevaihdosta on suhteellisesti suurin, niin laitoin tähän ketjuun. :slight_smile:

Kantarin julkaisemien tilastojen mukaan Suomen mediamainonnan määrä laski marraskuussa 4 % vertailukaudesta. Näin ollen koko kuluvan vuoden kumulatiivinen kehitys on nyt reilu 2 % negatiivinen (1–11/2025: -2,4 %).

1 tykkäys

Salkunrakentaja on tehnyt jutun Keskisuomalaisesta, jonka lukee muutamissa minuuteissa. :slight_smile:

Keskisuomalainen Media Oy:n toimitusjohtaja ja Mediakonserni Keskisuomalaisen konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorven mukaan uusi yksi uutismediayhtiö palvelee jatkossa yleisöjä ja mainostaja-asiakkaita entistäkin vahvemmin.

”Olemme johdonmukaisesti tehostaneet konsernimme toimintaa ja uutismedialiiketoiminnan tiivistäminen yhteen yhtiöön on osa strategiaamme. Yksi uutismediayhtiö mahdollistaa meille entistä tehokkaampia työnkulkuja ja toimintoja. Yhtiörajojen poistuessa kykenemme myös tarjoamaan asiakkaillemme monipuolisempia tuotteita ja palveluita”, Kangaskorpi kertoo.

Alaotsikot:

  1. Tehostamista ja uutismedialiiketoiminnan tiivistämistä yhteen yhtiöön
  2. Kasvua lukuisilla yritysostoilla
  3. Vuoden ensimmäinen puolikas sujui mallikkaasti

(nyt vissiin linkkikin näkyy)

2 tykkäystä