Kempower - Liikkuminen sähköistyy latureilla

Olikohan näillä muutaman kymmenen kappaleen ostoilla tarkoitus “peitellä” markkinointijohtajan suurta myyntiä?

2 tykkäystä

Kempowerin johtohenkilöt on hankkinut aina osarin jälkeen osakkeita. En usko että tämäkään on sen syvällisempää. Sitä en tiedä onko kyseessä ikinä oikeasti ostot vaiko jokin palkkiojärjestelmä.

5 tykkäystä

Minun tulkintani mukaan kyseessä on jonkinlainen säästöohjelma tai palkitsemisjärjestelmä, jos usea henkilö johtoryhmästä hankkii osakkeita samanaikaisesti pieniä määriä. En usko peittelyyn, vaan kyseiset johtoryhmän jäsenet ovat oletettavasti omasta tahdostaan saaneet päättää osallistuvatko ohjelmaan. Näitä vastaavia transaktioita on tyypillisesti ennenkin ajoittunut aina kvartaaliraportin jälkeiseen aikaan.

24 tykkäystä

Thaimaassa on avattu ensimmäinen Kempowerin latureilla varustettu latausasema:

28 tykkäystä

Lehdistötiedote

20 tykkäystä

Kempowerille varmasti hyviä uutisia, sillä USA:n liittovaltion tuomioistuin on kumonnut Trumpin hallinnon asettamat jäädytyspäätökset Bidenin hallituksen ns.NEVI -ohjelmaan liittyen. NEVI -ohjelmalla tuetaan sähköautoilun infrastruktuurin kehittämistä. Liittovaltion tuomioistuin katsoi, että Trumpin hallinnon liikenneministeriö on ylittänyt valtuutensa kävelemällä kongressin päätöksen yli. Joten tukiohjelma latausasemien rakentamiseksi jatkuu.

Liikenneministeri Sean Duffy ilmoitti eilen useista muutoksista ja päivityksistä, joilla on tarkoitus uudistaa Bidenin aikakauden kansallista sähköajoneuvo infrastruktuuri ohjelmaa. Liikenneministeriön tavoitteena on helpottaa valtion virastojen resurssien saatavuutta uusien sähköautojen latausasemien rakentamiseksi. Käytännössä tämä merkitsee sähköverkkojen integrointijärjestelmiin liittyvien osavaltioiden vaatimusten minimointia sekä kuluttajansuojaan ja hätäevakuointi menettelyihin liittyvien vaatimusten poistamista. Liikenneministeriö on luvannut tarjota jatkossa myös rahoitusjoustavuutta hankkeille ja virtaviivaistaa hankkeiden hyväksymisprosessiin liittyviä sääntöjä ja ohjeita.

17 tykkäystä

Kempowerinkin latureita Jenkeissä käyttävä ridesharing-yhtiö Revel lopettaa taksitoiminnan ja keskittyy jatkossa pelkästään EV lataukseen. Suuret suunnitelmat tulevaisuudelle. Revelin New Yorkin ja San Franciscon lentoasemien yhteydessä olevilla asemilla taitaa ainakin olla Kempowerin vehkeet.

https://techcrunch.com/2025/08/11/revel-shuts-down-its-ride-hail-business-to-focus-on-ev-charging/

12 tykkäystä

Lisää hyviä uutisia

26 tykkäystä

USA:sta viimeinen tutkmus kertoo, että pikalatausasemilla on yllättäviä terveysriskejä. Tutkimuksessa käytiin läpi 50 Teslan Supercharger asemaa ja nähtävästi syy löytyy tasavirtapikalatureiden virtakaapeissa käytetyistä tuulettimista. Jäähdyttämisen ohella niiden sivuvaikutus on, että ne nostavat renkaista, jarruista ja pölystä hiukkasia ilmaan.

Latausasemien ilmassa olevien pienhiukkasten keskimääräinen pitoisuus oli 15,2 mikrogrammaa kuutiometrissä, mikä on korkeampi kuin huoltoasemilla havaitut pitoisuudet ja huomattavasti korkeampi kuin kaupunkialueilla. Lähes puolella latausasemista päivittäiset pienhiukkaspäästöt ylittivät Maailman terveysjärjestön ilmanlaatua koskevat ohjeet.

Tutkimuksessa todetaan, että latureiden sijoittamista lähelle esimerkiksi kouluja ja asuinalueita tuli välttää. Toinen vaihtoehto on pienentää hiukkasten määrää suodattimin ja ainakin USA:n ChargePoint -ketju on ilmoittanut varustavansa jatkossa pikalaturit suodattimin, pienhiukkastason alentamiseksi.

Huoltoasemien tankkauskentät ovat tosin huomattavasti vaarallisempia, joka johtuu haihtuvista orgaanisista yhdisteistä. Haitallisin lienee syöpää aiheuttava bentseeni, jota on polttoaineessa.

Tutkimus tehtiin Kalifornan yliopiston toimesta ja Los Angelesin alueella. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Bloomberg. Voisi veikata jatkotutkimuksia asiasta…

6 tykkäystä

Onko linkkiä tutkimukseen? Maalaisjärjellä ajateltuna kuulostaa hyvin kaukaa haetulta - Suomessa ainakaan ei ole pistänyt silmään, että latauskentillä olisi kovat virtaukset / tuuletukset käynnissä verrattuna markettien pihoihin / huoltoasemiin.

5 tykkäystä

Kuulostaa tosiaan fossiiliteollisuuden rahoittamalta höpöhöpöltä. Tuulen vaikutus varmasti tuhat tai miljoona kertaa merkittävämpi kuin latausasemien tuulettimien.

12 tykkäystä

Tutkimus: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0160412025003320

Olennaista nähdäkseni:

  • Pienhiukkaspitoisuudet ovat koholla virtakaappien luona, ei niinkään enää latureiden luona.
  • Pitoisuuksia mitattiin virtakaappien luona, latureiden luona, sekä kauempana latureista. Vertailuksi mitattiin läheisiltä bensa-asemilta sekä “kontrolliympäristöstä”.
  • Pitoisuudet virtakaappien luona ovat niin korkeita, että ei jää epäilystä mistä hiukkaset tulee. Latureiden luona pitoisuudet ovat myös koholla, mutteivät läheskään yhtä merkittävästi.
  • Pienhiukkaset ovat peräisin jarruista, renkaista, siitepölystä jne. Kun laturit eivät ole käytössä, virtakaappien tuulettimet eivät pyöri ja tuulettimien sisälle kertyy pölyä. Kun latureita käytetään, tuulettimet alkavat puhaltaa pölyä ulos, jolloin hiukkaspitoisuudet nousevat.

Eli virtakaapit eivät tuota uusia hiukkaspäästöjä, vaan käytännössä keräävät hiukkasia ympäriltään ja tuuttaavat ne pihalle suurena pitoisuutena. Tämä aiheuttaa virtakaapin välittömään läheisyyteen (muutama metri) selvän terveysriskin. Ongelma voidaan ratkaista suodattimilla tai varmistamalla, ettei virtakaapin välittömässä läheisyydessä oleskella tuulettimien pyöriessä.

5 tykkäystä

Hyvässä kasvussa Euroopassa sähköautokanta.

22 tykkäystä

Pari poimintaa LinkedIN:stä:

Kempower näkyvästi esillä Netflixin promovideolla:

Uusi jakelukumppani Filippiineillä:

18 tykkäystä

Aamupäivällä julkaistu pörssitiedote:

12 tykkäystä

Mikä liikuttaa Kempowerin pörssikurssia seuraavan 6kk aikana? Jos ajatellaan seuraavia osareita, onko se tilauskertymä vai mikä, joka on pääasiallinen ajuri arvostuksessa?

3 tykkäystä

Tein analyysin kempower @SalkunRakentaja

:electric_plug::red_car::oncoming_bus::electric_plug::red_car::oncoming_bus::electric_plug::red_car::oncoming_bus:

Sähköistääkö kempower Helsingin pörssin? Tappiota tekevä yhtiö on yksi pörssin seuratuimmista käänneyhtiöehdokkaista. Yhtiön luvut muistuttavat monin tavoin Qt:ta sen varhaisvuosina — mutta arvostus on jo vaativa, ja sijoittajan on varauduttava vuoristorataan.

Käyty läpi :nerd_face::
-Tunnusluvut muistuttavat Qt:ta
-Yhtiön kannattavuus ja taloudellinen asema
-Sähköautojen regulaatio Euroopassa
-Hyötyajoneuvot mahdollisuutena
-Pysäyttääkö Trump sähköistymisen?
-Arvostus – odottavan aika voi tulla pitkäksi

Omistan Kempowerin osakkeita.

Lue lisää täällä:

:arrow_down::arrow_down::arrow_down::arrow_down::arrow_down:

24 tykkäystä

ACEA:n tilasto hyötyajojeuvojen rekisteröinneistä.
Busseista jo 21,6 prosenttia oli sähköisiä. Rekkamarkkina vielä hyvin pieni, mutta kasvaa. Kempower muuten arvioi, että hyötyajoneuvojen DC-latausmarkkina on suurempi kuin henkilöautojen markkina vuonna 2030.

18 tykkäystä

Kempowerin iso asiakas S-ryhmä ottaa nyt myös Alpitronicit valikoimaan. Tuo HYC-1000 video on hieno ja design on italialaisilla hallussa (Red Dot Award tulossa…) - toivottavasti Kempowerilta saadaan vastaavaa markkinointia.

Tuo 600A on hyvä steppi CCS-liittimeen. Kempowerilla taitaa olla yli 500A ainoastaan MCS-järjestelmässä.

5 tykkäystä

Kiitokset S-Ryhmälle kotimaisuuden suosimisesta, tämä on niin suomalaista…ei tapahtuisi Ruotsissa. Sori nollapostaus, mutta kun niin…harmittaa :angry: …en koske noihin kepilläkään.

12 tykkäystä