Kempower - Liikkuminen sähköistyy latureilla

Minusta tää osake on aina ollut aivan överisti hinnoiteltu, eikä ole ikinä ollut oikein mitään mielenkiintoa ostaa, mutta alle 10 euron hinta voisi tietysti alkaa houkutella. Silti minua ainakin tarinassa häiritsee parikin asiaa. Mihin pikalatureita tulevaisuudessa tarvitaan jos 1) ne tuhoavat autosi akun, eikä niitä pitäisi käyttää kuin hätätilanteessa 2) jos akkuteknologia kehittyy niin kuin oletetaan kehittyvän auton range kasvaa niin että käytännössä hidas lataus kotona tai työpaikalla riittää

Toki akkuteknologia voisi kehittyä myös siihen suuntaan ettei pikalataus tuhoaisi akkua. Silti sähköverkon kuormituksen vähentämiseksi olisi toivottavaa, että sähköautojen yleistyessä autot ladattaisiin hitaalla kaksisuuntaisella latauksella, joka itseasiassa tasaisi kulutushuippuja kun auton akuista voisi myydä sähköä verkkoon äärimmäisissä kulutuspiikeissä, sen sijaan että pikalatauksella aikaan saataisiin niitä kulutuspiikkejä. Näistä syistä johtuen pikalataus on mielestäni kokonaan väärä strategia.

5 tykkäystä