Kiitos, mä olen samaa mieltä - meillä on selvästi eroava näkemys asiasta, mutta myös paljon yhteistä. 
Luulen, että se ero tulee siitä miten ajattelemme työmarkkinaa ja aikajännettä. Mä en usko, että on yhtään ammattia johon AI ja robotisaatio ei tulisi vaikuttamaan. Jos mennään riittävän pitkälle aikajänteelle, tekoäly ja automaatio vaikuttavat kaikkeen työhön, joka perustuu informaatioon, vuorovaikutukseen tai toistoon — eli käytännössä kaikkeen.
- Jos työsi perustuu mekaaniseen toistoon, AI tekee sen ennen pitkää.
- Jos työsi perustuu inhimilliseen merkitykseen, olet turvassa vielä pitkään, mutta voi pojat, tulet huomaamaan isoja muutoksia matkalla.
Ymmärsin, että toimit itse IT sektorilla konsulttina. Tosi hyvä, mielestäni olet tehnyt hyvän valinnan ja päätynyt sektorille, jossa edessä on mahtavat vuodet. Vastaavaa innostusta, mitä nyt nähdään, on nähty viimeksi kun internet yleistyi Suomessa. Eletään tosi mielenkiintoisia aikoja ja olet paalupaikalla. Sulla on hyvä tausta menestyä tässä nopeasti muuttuvassa tilanteessa. Ymmärrät monia yhtiöitä, asiakkaita, paremmin mitä teknologiassa tapahtuu ja pystyt auttamaan heitä navigoimaan murroksessa. Mikäli pystyt tosiaan automatisoimaan puolet duunistasi, niin kannattaa se tehdä ja pistää lisää paukkuja AI-osaamisen kehittämiseen. Lopputuloksena on joko tyytyväisempi asiakas tai korkeampi hinta työstäsi. En todellakaan usko, että tarve osaamisellesi sen vuoksi laskisi, vaan se tulee kasvamaan kun hoidat homman hyvin. Pystyt parantamaan omaa markkina-aseemasi AI:n avulla ja se kannattaa tehdä.
Kun pohdit, miten IT palveluyhtiöiden käy niin ymmärrän huolesi, mutta en jaa niitä. Päinvastoin, uskon että alalla on kultaiset vuodet edessään. Uskaltaisin jopa väittää, että IT palvelusektori ja ylipäänsä IT yhtiöt on viimeinen sektori, joka katoaa. Nämä yhtiöt ovat juuri niitä, jotka mahdollistavat kaikkien muiden matkan teköälyttömästä maailmasta - älylliseen. Jokainen automaatioaalto, tekoälyratkaisu ja digitaalinen infrastruktuuri rakentuu niiden kädenjäljestä. Työmuodot, palvelumallit ja ansaintalogiikat voivat kyllä muuttua, sehän on ihan normaalia, mutta itse toimiala ei katoa. Viittasit mm. Ansaintamalliin → ne elää mielestäni ajassa. Olen itsekin historian aikana myynyt niin lisenssejä, kiinteitä projekteja, tavoitehintaisia projekteja, ylläpitoa, saasia, tuntityötä, ja milloin mitäkin. Mallit on aina päättänyt asiakas, ei toimittaja. Toimittajana hinnoittelu on tehty mallilla, jolla joku haluaa ostaa. Tällä hetkellä monet asiakkaat ostavat tuntipohjaisesti, siihen he ovat oppineet 2010 luvun aikana ja jälkeen. Mallit muuttuu, elämä jatkuu. Olit myös huolissasi siitä insourcaus trendistä, joka on markkinalla ollut viime aikoina - sekin on ihan normaalia ja on kulkenut vuosikymmenet jo aaltoina. Välillä osaamista halutaan sisälle, välillä se halutaan ulkoistaa. Tässä kohtaa oma näkemykseni on, että sisäinen osaaminen tulisi olla vahvempaa kuin mitä se nyt on - koska yhtiöiden digitaalinen maturiteetti on kilpailuetu. Silti elämme, erityisesti Suomessa, markkinassa jossa usein on järkevämpää ostaa tekemistä kuin tehdä työsopimus. Ihmisten palkkaaminen on liian kallista ja työlästä. Kustannukset kannattaa pitää muuttuvina aina kun se on mahdollista ja välttää pitkiä sitovia sopimuksia. Erityisesti jos tarve vaihtelee/ ei ole pysyvä.
Lopulta: kun kaikki muu on automatisoitu, joku tarvitsee edelleen tahon ylläpitämään tätä. Siksi IT-ala säilyy pisimpään ja IT osaajien tarve ei poistu.