Frans on tehnyt uuden yhtiöraportin Investors Housesta viime käänteiden jälkeen.
Investors House jakoi 3,14 euron osakekohtaisen ylimääräisen osingon eli noin puolet omasta pääomastaan. Ensi vuonna yhtiö tulee todennäköisesti jakautumaan palvelu- ja kiinteistöliiketoimintaan. Yhtiö pyrkii rakentamaan näistä kaksi erillistä kasvuyhtiötä, ja historialliset näytöt kiinteistöliiketoiminnasta ovat hyvät. Palveluliiketoiminnan eriyttäminen voi purkaa piiloarvoa taseesta, mikäli liiketoiminnan käänne onnistuu, ja se toimii mielestämme hyvänä yritysostoalustana. Osakekurssi on kuitenkin mielestämme selvästi ylireagoinut näihin uutisiin ja osingonjakoon, eikä kurssitaso huomioi lähivuosina selvästi laskevaa tulostasoa ja osingonjaon jälkeen puolittunutta oman pääoman määrää. Laskemme tavoitehintamme 3,30 euroon (aik. 6,10 €) osingon irtoamisen myötä ja toistamme Myy-suosituksemme lyhyen aikavälin erittäin heikon tuottoriski-suhteen takia.
Frans on antanut ennakkokommenttinsa, kun Investors House kertoo tuloksestaan maanantaina.
Tämä tulee olemaan poikkeuksellisen kiinnostava osavuosikatsaus, koska se on ensimmäinen erittäin merkittävän Apitare-kiinteistömyynnin jälkeen. Kiinteistömyynnin takia ennustamme selvää liikevaihdon ja tulostason laskua. Tulospäivänä huomiomme keskipisteessä on jäljelle jäävän kiinteistökokonaisuuden operatiivinen suorituskyky sekä lisäkommunikointi mahdollisen liiketoiminnan jakautumissuunnitelman osalta. Yhtiön tase tulee myös selvästi pienenemään, koska yhtiö jakoi massiivisen osingon kvartaalin lopulla, mikä vastasi noin puolta omasta pääomasta.
Investors House julkaisi hieman odotuksiamme paremman Q3-raportin. Liikevaihto ja tulostaso laskivat odotetusti merkittävästi vertailukaudesta, mutta kustannustaso oli läpi konsernin odotuksiamme matalampi, jonka ansiosta tulos ylitti ennusteemme. Yhtiö kertoi suunnittelevansa uuden asuntorahaston lanseerausta, mikä voisi onnistuessaan kasvattaa merkittävästi Palvelut-segmentin liiketoimintaa.
00:00 Aloitus
00:12 Pääkohdat kolmannelta kvartaalilta
00:52 Kiinteistöt-segmentin kehitys
01:35 Palvelut-segmentin tilanne
02:59 Investors Housen rooli markkinalla
04:21 Rahastolanseeraus
05:28 Miksi nyt on oikea aika?
07:09 Markkinatilanne
09:25 Rahoituksen kireys