Jos @Johannes_Sippola intoudut siivoilemaan vielä lisää, niin mielestäni rahastoketjuja joutaisi laittaa kiinni tai yhdistellä, niin että jää yksi ketju yleiseksi rahastoketjuksi. Nyt on monta liian samanlaista auki ja viestiä laitetaan siihen mikä milloinkin ensimmäisenä vastaan sattuu tulemaan.
Pidän luultavasti hallussa kyseenalaista ennätystä foorumilla vietetyn ajan suhteen. Foorumi on liian koukuttava ja sijoittaminen itselle puhdas intohimo, johon sain jokunen vuosi sitten mahdollisuuden panostaa täyspäiväisesti. Vaikka kirjoitan omaan sijoituspäiväkirjaan päivittäin kaiken ylös, niin laitan tänne viestejä lopulta aika harvakseltaan, mutta panostan niihin hieman enemmän. Jokaisen viestin kohdalla mietin olisiko tästä hyötyä jollekin tai piristääkö se esimerkiksi muiden päivää tai tuoko se uuden näkökulman, jota joku ei ole ehtinyt miettimään. Usein painan Delete-nappia viime hetkellä, mutta tällä kertaa en.
Vastaavaa foorumia en ole löytänyt maailmalta sijoittamiseen liittyen. Foorumi on myös treidausta harjoittavalle osakepoimijalle yksi merkittävimmistä tiedonlähteistä päivän polttaviin sijoitusaiheisiin, uutisiin sekä tapahtumiin ja johtaa toistuvasti mitä erilaisimpiin osaketutkimuksiin, toimien samalla datapankkina ja sen käyttäjät auttavat kehittelemään ja kannustavat etsimään uusia sijoitusideoita. Lisäksi foorumi ohjaa ajattelemaan asioita muiden tarjoamien perusteltujen näkökulmien kautta ja parhaimmillaan sopivalla huumorilla höystettynä. Tarkkaan rakennettu, omia kiinnostuksen kohteita mukaileva FinTwitter on toiseksi paras lähde, jääden kuitenkin kauas taakse. Muita medioita ei ole sijoittamiseen liittyen välttämätöntä edes seurata ja valtamediat harvoin tarjoavat uunituoreita analyyttisia helmiä, joita täältä saa välillä poimittua. Sijoittaminen yhdistää laaja-alaisesti koulutettuja ja elämän koulun käyneitä sekä fiksuja ihmisiä.
Sisällön taso vaihtelee ajan mittaan käyttäjämäärän mukaan ja määrän kasvaessa moderaattoreiden pelisilmää koetellaan moneen otteeseen. Sen verran olen useimpia ketjuja seurannut, että tästä voi muodostua moderointihelvetti, jos se ei sitä ole jo nyt, ja vielä selkeämpi riski on, että karhumarkkinan koittaessa ärsyyntyminen, vänkääminen ja kärkkäät mielipiteet lisääntyvät nopeasti. Jos -10% prosentin pörssinotkahdus aiheutti jo hieman ilmapiirin kiristymistä (tosin moni kyllä osasi ottaa markkinapaniikin huumorilla ja terveellä itseironialla ja se on arvostettava piirre), niin hidas -35% aiheuttaa moderoinnille työtä, kunnes väki harvenee ja päiväveivaaminen alkaa olla vastenmielistä.
Koronakuopassa ilmapiiri tosin säilyi jopa hyväntahtoisena ja toisia tukevana, mutta kuoppa oli nopea ja foorumin käyttäjät pärjäsivät oletukseni mukaan muutenkin keskivertosijoittajaa paremmin, kiitos (aluksi) laadukkaan Wuhan-ketjun (@OldFeki ), ajantasaisen analyyttisen tiedon ja asiallisen vasta-argumentoinnin. En missään nimessä sulkisi tärkeitä pörssiin mahdollisesti ja/tai hetkellisesti vaikuttavia ketjuja, vaan toivoisin ensisijaisesti jokaisen kirjoittajan vilkaisevan peiliin ennen julkaisunapin painamista. Markkina ja myös tämä foorumi rakentuvat vahvasti sentimentistä ja negatiivisella narratiivilla ja liian hätiköidyillä päätöksillä saadaan molemmat nopeasti maanantain kaltaiseen syöksyyn, josta ei välttämättä viikossa palauduta pinnalle.
Muistan lukeneeni että meemit voivat olla stressaavissa tilanteissa henkistä hyvinvointia tukeva ilmiö. Jos nyt mietitään että jollain on rekkalastillinen täynnä Hyzonia, tai sitten vaikka Payseiffiä, niin huumorin ja meemien muotoon puetut kurssi-ihmettelyt varmasti helpottavat hieman sitä tuskaa mitä pelkistetyn verenpunaisen graafin katsominen näytöltä aiheuttaa. Olen myös tässä kovan työn ja tuskan kautta yrittänyt opettaa puolisolleni että meemit on yksi olennaisimmista asioista sijoittamisessa, ja olisi sääli jos ne täältä vähenevät.
Täytyy myös myöntää että shipping ja raaka-aineet, etenkin Jenkeistä on foorumilla aika niche kategoria. Onhan tämä luonnollisesti suomalaisena foorumina Suomi lappuja ja viime vuosien yliperformoinnin takia kasvulappujen foorumi. Niimpä olen paneutunut oman salkun lappujen osalta muualta tiedonhakuun mutta palaan tänne silti päivittäin huumorin takia. Tarvitsen myös mahdollisessa pörssiromahduksessa päivän meemi-annokset, ‘Karpolla on asiaa’ ja 90-lama synkistelyn sijaan.
Liityn myös joukkoon jota ei kiinnosta juurikaan autot, mutta ei mua toisaalta kiinnosta juurikaan muiden salkutkaan tms mutta ketjuina noi on oikein viihdyttäviä ja välillä tulee ihan mielellään tylsyyksissäni pläräiltyä läpi.
Heitetään omatkin sentit kehiin asian tiimoilta. Aloitetaan koronaketjusta.
Korona per se ei toki liity sijoittamiseen, mutta sen reaalivaikutus pörsseissä oli kuitenkin tämä, kuten kaikki varmasti hyvin tietää. Suuren dipin lisäksi muutamia pienempiä uusien varianttien löytymisten myötä. Liittyy mielestäni aika oleellisesti sijoittamiseen.
En ole ketjua viime aikoina lukenut ja jos se on mennyt vänkäämiseksi niin ymmärrän jos ketju suljetaan nyt, kun koronan vaikutukset pörsseihin alkaa toivottavasti olla jo nähty. Kaikkea koronaketjuun laitettua infoa olisi kuitenkin nähdäkseni ollut mahdotonta liittää esim. Pörssien suunta -ketjuun joka pyritään pitämään tiukan asiallisena, ja hyvä niin. Infon saaminen kootusti yhdestä ketjusta oli kuitenkin mielestäni hyvä asia.
Tästä päästään Venäjä-ketjuun. Eihän Venäjän aggressioillakaan mitään tekemistä ole sijoittamisen kanssa, mutta mahdollisella sodalla voi kuitenkin olla koronan kaltainen vaikutus ainakin kotopörssissä, joskaan ei varmastikaan yhtä iso. Ketjun sulkeminen nyt on kuitenkin kuin olisi sulkenut koronaketjun tammikuussa 2020. Asiaan liittyvät jutut on mukava löytää yhdestä paikasta.
Mitä taas tulee muihin suljettuihin ketjuihin, niin rajanveto tulee olemaan valitulla linjalla todella hankalaa. Oman asunnon lainamarginaalista on ok puhua, mutta autosta ei? Entä jos olisi autorahoitusketju, olisiko se ok? Millään näistä ei ole tekemistä sijoittamisen kanssa mutta mahdollisesti suurikin vaikutus henkilökohtaiseen talouteen ja siten sijoitusmahdollisuuksiin. Nykyisellä strictly business -linjalla foorumi on mielestäni hieman huonompi paikka.
Huomenta!
Suosittelen vielä pohtimaan viestiäsi uudemman kerran.
Olisi kyllä FIVA:n virkailijoiden ilme näkemisen arvoinen kun alokkaan meemi tuotaisiin heille eteen pumppaamisena!
Ja hei @Ottoman , näitä meemejä on myös käyrä alas päin olevia. Mites niiden kanssa?
Kyllä minusta on todella vaikeaa perustella, mikä keskustelunaihe sivuaa tai ei sivua sijoittamista; sijoittamispäätöksiä, sijoittamisen psykologiaa tai omien varojen allokointia johonkin, milloin missäkin yhteiskunnallisessa tai markkinasentimentin tilanteessa.
Eikö tämä koko elämä ole yhtä oman elämän haltuunottoa; sijoittamista hyvinvointiin ja hallittuun oman talouden hoitoon?
Ehdotan teille mietintään seuraavaa:
ketjun saisi perustaa vain modejen suodattimen kautta; tällä ehkä vaikutettaisiin siihen, että ketju olisi lähtökohtaisesti foorumin ideologian suuntainen. Vai onko jo nyt näin?
ketjun perustaja sitoutuisi itse seuraamaan perustamaansa ketjua ja vaalimaan ketjussa aiheessa pysymistä ja toisia kunnioittavaa keskustelukulttuuria; voisiko ketjun perustajalle antaa myös moden oikeudet kyseisessä ketjussa foorumipoliisien lisäksi?
tämän seurauksena liputusten määrä tunteita herättävissä ketjuissa saattaisi nousta merkittävästi, mutta ehkäpä se keskustelukulttuuri vähitellen muuttuisi toivotun suuntaiseksi.
Arvostan suuresti foorumia juuri sen yleissivistävyyden vuoksi, ja koska täällä on niin valveutuneita kirjoittajia, jotka aikaa säästämättä jakavat viisauttaan!
Arvostan myös huumoria ja itseironiaa, jota täällä on tähän asti sallittu💛
no ne meemit missä käyrä alaspäin, nii sijottaja-alokas on tietenki shortannu hyzonia. Niin selkeetä markkinoiden manipulaatiota, eiku…
Ja voimia ylläpidolle. Linjan veto siihen, mitkä ketjut liittyy sijottamiseen tarpeeksi, on varmasti vaikeampaa ku holdata isolla painolla hyzonia laskupäivinä.
Aluejakoa kannattaa pohtia uudelleen. Rahastoille voisi tehdä oman alueen ja yleisen keskustelun voisi jakaa kahtia - sijoittamiseen liittyvä yleinen keskustelu ja muuhun liittyvä yleinen keskustelu.
Mikäli tulkinta alueen ketjuista muuttuu tiukemmaksi, olisi hyvä muuttaa myös ohjeistusta. Yleinen-alueen ohjeistus on: Sana on vapaa, mutta asiallisesti. Olisi hyvä kuulla perusteet miten auto- tai Venäjä-ketju rikkoivat ohjeistusta.
Foorumille tulee uusia ketjuja varsin harvoin. Enkä näe kovinkaan suurta tarvetta niiden karsintaan.
@Yu_Gong , @Verneri_Pulkkinen :Ehdottaisin, että näitä ketjuja voisi kategorisoida enemmän niin, että koko ketjulista ei näy kerralla. Se on aika sekava. Yhtiöketjut omalle alueelle ja niin edelleen.
Ketjujen poiston sijaan olisin nähnyt ennemmin offtopic-alueen minne nämä aihetta lähiten liipanneet keskustelut voisi viedä. Vänkäämiseksi menevät ketjut voi lukottaa ja poistaa.
Jos yhteisö haluaa keskustella myös offtopicista niin kannattaako sitä kieltää?
E: Ja offtopic-alueelle pääsy vasta kun tunnus on yli 2kk vanha tms. niin trollit vähenevät.
Laitoin joskus puolisen vuotta sitten kehitysehdotuksen, että tuosta voisi ns. täpätä itselleen ne mielenkiintoiset aihealueet omaan ketjulistaansa. Todella pieni ja yksinkertainen steppi jonka jälkeen näet vain ne alueet mitkä sinua kiinnostaa eikä tarvitse hyppiä alueiden välillä.
Meemit on kyllä sinänsä varmaan ihan Ok juttu, mutta kun siinä valitettavasti tahtoo käydä niin että jossain vaiheessa niitä alkaa olemaan joka toisessa viestissä, ja se ei ole kyllä yhtään hauskaa, tosi hankalaksi menee ketjun seuraaminen jos pelkkiä meemejä alkaa vilisemään.
Ah, joo nämä tagit olivat Discoursen näkemys aiheesta. Saisivat olla tuossa ehkä jotenkin helpommin vielä saatavilla, mutta täytyy treenata putkiaivojani lisää.
Olihan Inderesin näkemyksiä Venäjää kohtaavista talouspakotteista (hyökkäyksen tapahtuessa) ja niiden vaikutuksista pörssiyhtiöihin varsin laajalti tuotu esiin perinteisessä mediassa. Ilmeisesti pakotteet laukaisevan toiminnan seuraaminen sijoittamisen keskustelupalstalla on liian kaukana sijoittamisesta, vaikka seuraukset voivat olla hyvinkin merkittäviä osalle yhtiöistä.
Mietityttää hiukan… Olisin halunnut avata keskustelua Venäjän ammoniumnitraatin vientikiellosta (taitaa vastata 20% maailman markkinoista) ja miten tämä tulee kylvökauden kynnykselle aiheuttamaan edelleen nousupainetta lannoitteille ja sitä kautta ruokaan. Voi olla tulossa eurooppaankin nälkäinen kesä.
Olisi ollut mukava tietää, että mitä ajatuksia foorumilla heräisi sijoitusmielessä tilanteesta hyötymiseen. Onko esim. Yara kuinka paljon Venäjän tuonnin varassa raaka-aineiden suhteen.
No, nyt kun Venäjä-ketju suljettiin, niin enpä heti keksi, että missä tällaista keskustelua sitten pitäisi käydä.
Mielestäni kuitenkin liittyy sijoittamiseen ja sikäli sopisi foorumille.
Lähes kaikki osaavat ja ymmärtävätkin ne meemit hyvin. Porukka vaan ihmettelee ääneen, että jos “ikävä” sisältö poistetaan viittaamalla salonkikelpoisuuteen ja siihen, että aihe ei liity suoraan sijoittamiseen, niin miksi sitten tommoinen meemeily sallitaan.
Auto-ketju nyt ainakin takaisin ja sassiin! Auto- ja asuntoasiat kuuluvat oleellisesti sijoittamiseen. Ainakin niihin usein liittyvien lainojen kautta.