Inderesin kahvihuone (Osa 11)

Illan elokuvaksi valikoitui Texas chainsaw massacre 2. Täytyy myöntää etten ole täysin selvillä tämän cineman oscar-tilanteesta mutta voisi olla juuri se leffa joka sinkosi Dennis Hopperin tähtitaivaalle.

Tuotoksen on käsikirjoittanut I.M.Kit Carson (oikeasti)

1 tykkäys

Niinpä. Asetelma olisi suorastaan kuin 8-vuotiaiden harrasteseuran isät vastaan pojat -pelistä, jossa isät antaa poikien tehdä alkuun muutaman helpon maali poikien itsetunnon kohentamiseksi, mutta pelin edetessä kilpailuhenkiset isät tiukentavat otettaan mailasta vieden lopulta poikia kuin litran mittaa. :sweat_smile:

5 tykkäystä

Tällein ulkomailla ollessa osaa arvostaa suurintaosaa suodatinkahveja Suomessa. Näissä paikoissa vaan sekoitettavia, bulkkitavarana olevia, kahvijauheita.

Ja jos joku miettii, että en kuljeta mukana, niin voin vastata, että 3-6kk annos ei ole ensimmäisenä menossa matkalaukkuun :joy:

5 tykkäystä

Pitää katsos valita juoma tilanteen mukaan. Samalla tavalla sulla on aivan eri viinakset käytössä kun olet Vornasen kanssa Bar IHKUssa vertailemassa kummalla on tarkempi pyssysihti, kuin esittelemässä Engeströmille startuppiasi Viiniä & Rahoitusta -tapahtumassa.

Ei tuollaiset Kahvikaverit kelpaa ollenkaan silloin kun tarvitaan kunnon Kahvivihollista. Kun heräät aamulla liian aikaisin siihen, että jotain viemäriä taas avataan kadulla ja joku tmi Puuhamies Pete vetää rekkaa eestaas kovan piippausäänen säestämänä harmaiseen vetiseen huomiseen, niin laitat kahvin tippumaan ja vapisevin käsin nostat tuotetun mustan kuoleman huulillesi ja kumoat sen kurkkuusi karjaisten “hyi helvetti mitä myrkkyä.”

Nyt olet täysin hereillä ja henkisesti valmis kohtaamaan päivän First North -vastoinkäymiset ja kun World Happiness Report iltapäivällä lähettää sulle kyselyn, että kuinka onnellinen olet, niin vastaat siihen rehellisesti numerolla 8, koska et enää edes muista niitä haaveita, mitä pikkulapsena omasit omalle tulevalle elämällesi.

Sitä parempaa premium-kahvia voi keittää sitten sellaisena päivänä kun joku sun salkun osakkeista myydään ennenaikaisesti ulkomaille +30 % kurssipreemiolla ja käyt sen jälkeen vielä katsomassa Mallisalkun tuottokäyrää, huomaten sen taas sijaitsevan indeksituoton alapuolella.

62 tykkäystä

Aijai… hieno tarina maailman onnellisimmasta kansasta pienellä twistillä.

5 tykkäystä

Itsellä NN platinum ja vedän nykyään aivan kaiken suoraan luotolle. Applepayssa oletuskorttina credit puoli, niin ei mene pankin puolelta koskaan. Samalla hoituu kaikkien vähintään 100€ tavaroiden tuoteturva yms mikä tulee gold/platinum korteilta. Ihan hyvin tulee cash backia, ei sitä tosin juuri huomas tilillä, kun hyvitys menee aina takaisin kortille eli pienentää seuraavaa luottokorttilaskua.

2 tykkäystä

Harkitsen kesäautoa :thinking:

Luksusautojen hienostuneessa maailmassa Rolls-Royce (BMW.DE) nosti juuri panoksia.

Esittelyssä on Nightingale, autonvalmistajan uuden Coachbuild-malliston ensimmäinen tulokas. Se yhdistää menneisyyden valtavien maantieristeilijöiden nostalgian ja näyttävän autoilun avoautoiluun ja 2000-luvun tekniikkaan. Eikä kyseessä ole V12 – Nightingale on täyssähköinen.

Rolls-Royce on yleensä, sanotaanko, hienovarainen hinnoittelun suhteen ja pitää kustannuksista puhumista epäkohteliaana. Tästä huolimatta alan lähteet sanovat Nightingalen hintalapun olevan silmiä kirvelevässä 4–5 miljoonan dollarin hintaluokassa lisävarusteista riippuen.

1 tykkäys

Näin se vaan on. :grinning_face_with_smiling_eyes: Kahvista ei viitti pihistellä vaikka Juhla-mokka nyt ei olekkaan kovin kourmettiä. Lidlin kahvit kuten gif näyttää. :laughing:

2 tykkäystä

Tällainen summa sinulla pitäisi olla pahan päivän varalle

Nordean mies tuumaa että “hyvä peruspuskuri on kahden kuukauden pakollisia menoja vastaava summa”. Löytyykö sinulta varatililtä tms. jemmasta tuo summa?

  • Kyllä
  • Ei
0 äänestäjää
2 tykkäystä

Kyllä, isosti. Tässäkin tämän elämänlaadun tason Suomessa näkee. Us of A nimissä kehitysmaassa markettikahvi ei kelpaa edes navetan lattialle. Yllättäen myös Japanissa kahvi on lähtökohtaisesti aivan uskomatonta kuraa.

4 tykkäystä

Näissä piireissä tämä on vähän irrelevantti kysymys, kun moni voinee verran helposti nostaa muutaman päivän viiveellä vaikkapa kymmenen vuoden kulutusta vastaavan rahasumman.

Itse pyrin minimoimaan inflaation nakertaman rahan ja usein ei ole edes sitä kahden kuukauden kulutuksen rahasummaa käyttelytilillä.

18 tykkäystä

:backhand_index_pointing_up: :hot_beverage: :backhand_index_pointing_up:

Nostetaan vielä viikon parhaana kahvitteluaamuna gallupia.

Nyt jo 105 rohkeaa äänestäjää ja epävirallisesti voitaneen todeta että kahvin ostaminen max 2kpl/talous erissä ei varmaan ole täysin poikkeuksellista.

3 tykkäystä

Onko tämä nyt niin yllättävää? USA:ssa juodaan Starbucksin sokerikahveja, Japani on ennen kaikkea tee-maa, kun taas Suomessa juodaan maailman eniten kahvia per capita. :hot_beverage:

4 tykkäystä

Säännöllisessä palkkatyössä olevana tuntuu hassulta hillota tuhansia pankkitilillä, kun joka kuukausi tungetaan tilille kahisevaa. Visalle saa ihan riittävät nostorajat, jotta muutaman kuukauden elelee hienosti. Viimeisenä oljenkortena myös sijoituksista nostaminen mahdollista.

28 tykkäystä

Tästä syystä on aika yllättävää, että suomalainen kahvikulttuuri on niin köyhää. Tässä italiaanojen “essentials”


Suomessa on silleen, että “otatko maitoo tai sokeria?”

13 tykkäystä

Pankin mies haluaa sinun myöntävän pankille 2 kk menoja vastaavan ilmaisen lainan

Kaikki tuollainen tuottamaton käyttöpääoma on kuollutta rahaa, joka tulisi minimoida, ellei sille ole tiedossa välitöntä käyttöä. Lisäksi nuo on just niitä rahoja mitä rosvot ja huijarit pöllivät. Koskaan en ole kuullut, että vanhukselta oltaisiin huijattu siirtämään Harvia-osakkeet tilisiirtona Intiaan, mutta jos käyttötilillä on kymppitonni, niin sehän katoaa yhdellä klikkauksella ja miksikäs ei katoaisi? Se pankkitili on rahan liikuttelua varten, ei säilöntään.

Äkillisiä isoja menoja varten on hyvä olla käteisen sijaan se platina-visa, mistä saa samalla vaivalla matkavakuutukset, ostoturvan niihin isoihin ostoksiin ja maksutapaetua. Kuka edes tänä päivänä ostaa asioita muuten kuin luottokortilla, kun sitä joutuu todella hankalaan välikäteen, mikäli jotain menee pieleen?

32 tykkäystä

Jos pakollisilla menoilla tarkoitetaan asuminen, laskut ja ruoka, niin löytyy, eikä ole ikinä tarvinnut kajota niihin.

Käyttötilin saldoa en päästä ikinä kolminumeroiseen lukuun (pakkomielle vuodesta 2010 lähtien) ja sijoitustilin saldokin pysyy oudon koskemattomana, kun käyttötilin puolelta tapahtuu kaikki, jopa osake- ja rahasto-ostot. Mikrosäästämisellä on tarkoitus kasata erikseen jemmaan 5000 euroa kahdeksassa vuodessa, syinä “huvin vuoksi“ ja “koska voin“, mutta ilman käyttötarkoitusta, kulutan sitten, jos jaksan, vaikkapa matkustamiseen.

On tämäkin ongelma, kun ei keksi ylimääräiselle rahalle muuta käyttöä, kuin sijoittaminen, kun kaikki tarpeellinen löytyy jo, lisämateriaa en halua ostella nurkkiin pyörimään ja pölyttymään, kodinkoneet pysyy ehjänä (:wood: :left_facing_fist: ), suurimmat unelmat jo toteutettu (osa useaan kertaan), eikä joka vuosi jaksa matkustaa. Tänä vuonna skippaan lentämisenkin ihan vain epävarmuuden ja hintojen takia. Jotain elämyksiä pitää silti tulevalle kesälomalle kyllä keksiä. :sun_with_face:

EDIT: Ensi viikoksi tilasin kyllä parvekelasien huollon, eli saan tuhlattua satasia johonkin muuhun, kuin sijoittamiseen, whohoo!

8 tykkäystä

Lähden pian nauttimaan ulkoilusta pidemmäksi aikaa, ja samallamyös kevätauringosta. No kuitenkin kuljen varjossa välttääkseni pistävää aurinkoa ja migreeniä. :smiling_face_with_sunglasses: Ehkä menen hakemaan puolivälissä ulkoilua suojaa ja turvaa tunniksi muutamaksi jostain juomaravintolasta. :thinking:

28 tykkäystä

Lähinnä mietin, saako jotain laskuja tms. jollain kikalla pyöräytettyä luoton puolelta normaalin pankkisiirron sijasta. Tai muita kivoja kikkoja​:blush:

1 tykkäys

Korjattu

36 tykkäystä