Inderesin kahvihuone (Osa 10)

Kansalliseläimeksi saa jäädä karhu, mutta kansalliskalan vois vaihtaa ahvenesta turskaan. Sit myös kansallishevosen vaihtaisin. Suomenhevonen ei kuvaista nykyistä menoa. Tähän sopisi paremmin aasi, vaikka se nyt ei teknisesti olekkaan hevonen.

11 tykkäystä

Seppo Saario kääntyy kyllä haudassaan vai onko heppu vielä elossa? No, jenkkilaput on jenkkilappuja eikä Saarion kultainen ohje aina päde niihinkään. terkkuja suljetulta.

1 tykkäys

Hesuli-meemit on jostain syystä jokseenkin kadonneet palstalta, vaikka vielä vuosi sitten niitä oli melkein joka ketjussa. Harva myöskään hetkeen on hehkuttanut jenkkimarkkinan ikuista nousukiitoa eurosijoittajan kannalta.

Tämä jäänyt ainakin kuluneesta vuodesta mieleen. Onnea kaikille tasapuolisesti tulevalle sijoitusvuodelle ja sitä ennen Hyvää Joulua! :christmas_tree:

24 tykkäystä

Mitä kaipaan foorumilla?

Sitä, kun valtaosa ketjujen viesteistä ei ollut linkkejä :gem_stone:-merkin taakse piilotetettuihin “asiantuntija” artikkeleihin, joissa pohditaan samat tavarat mitä kaveri on pohtinut toisessa lehdessä. On tottakai hienoa, että nimimiesten kirjoituksia tänne jaellaan mutta eniten jään aina kaipaamaan ihmisten omaa pohdintaa aiheista joita linkkaa.

Yhdistän tässä varsin vahvan korrelaation myös omiin AI-aivoihini. En tee enää mitään “pientä ja nopeaa” hommaa itsenäisesti, vaan kaikki menee ChatGPT kautta, jotten joudu rasittamaan kallisarvoisia aivosolujani. Pelkkä artikkelien linkkaus menee mielestäni vähän samaan kastiin: tässä teille linkki samalla salaa toivoen, että joku tulisi sen valmiiksi pureskelemaan minulle auki. En jaksanut nimittäin itse edes sitä lukea (kärjistys).

Kehittymisen paikka. Itselläni ainakin.

29 tykkäystä

Valheimin Final-versio on kai tulossa ensi vuonna ja samalla peli julkaistaan Playstationille.

1 tykkäys

Nyt on oikealla tavalla retrohenkinen auto :slight_smile:

Audin Neckarsulmin koulutuskeskuksen perinteisiin kuuluu, että harjoittelijat kehittävät lopputyönään jotain hätkähdyttävää. Aiempina vuosina on nähty 177 kilowattinen NSU Prinz EV, sähkömoottorinen Audi A2 ja Audi RS6 GTO -tutkielma, jonka perustalta tehtiin RS6 GT -tuotantomalli.

https://tekniikanmaailma.fi/audin-opiskelijat-paastettiin-irti-lopputulos-audi-gt50/#google_vignette

5 tykkäystä

Täällähän on moni (tuttukin) käynyt laittamassa terveisensä mm. Suomen omien osto -puolue ja:

Iso summa :open_mouth: , mutta jokainen eurokin on jo eteenpäin. :slight_smile: :heart:

43 tykkäystä

tänään huomasin inderesillä “transkriptit” ominaisuuden, ja huomaa että on koneellisesti luotu :grinning_face_with_smiling_eyes:

13 tykkäystä

Itse olen jo pitkän aikaa ihan vaisto-ohjatusti nimittänyt Tietoevryä hiljaa mielessäni Tötö-överiksi, mutta kyllä Theodore Avery on sen verran juhlava nimi, että tuosta on jo vaikea päästä yli :grinning_face_with_smiling_eyes:

16 tykkäystä

Tuosta Akin kirjoituksesta pätkä:

”Suorina osakesijoittajina on enää sellaisia, joita ei pelota hävitä indeksille.”

Smile Nod GIFs | Tenor

35 tykkäystä

Tässä on juttu siitä, miten kävi sijoitusgurujen osakevalinnoille tänä vuonna :slight_smile:

Sijoitustieto kysyi vuoden 2024 lopussa tunnetuilta sijoittajilta voittajaosaketta Helsingin pörssistä vuodelle 2025. Näkemyksensä antoivat Aki Pyysing, Almanakka, Henri Elo, Jarkko Aho, Jukka Lepikkö, Karo Hämäläinen ja Tomi Lahti.

Tulokset:

Vuoden 2025 “gurusalkku” tuotti 41,64% voittaen väkivahvan hesulin OMXHGI-indeksin (35,69%). Parhaan osakevalinnan teki Karo Hämäläinen WithSecurella (+136,41%), johon pamahti ostotarjous. Muut valinnat tuottivat seuraavasti: Aki Pyysingin Tulikivi 31,33%, Almanakan Solwers -27,4%, Henri Elon Atria 46,07%, Jarkko Ahon Valmet 22,6%, Jukka Lepikön Finnair 34,57% ja Tomi Lahden Neste 47,88%.

10 tykkäystä

Tässä on sitten taas Sijoitusgurujen valinnat ensi vuodelle :slight_smile:

Sijoitustieto kysyi vuoden 2025 lopussa tunnetuilta sijoittajilta voittajaosaketta Helsingin pörssistä vuodelle 2026. Näkemyksensä antoivat tällä kertaa Aki Pyysing, Almanakka, Henri Elo, Jarkko Aho ja Tomi Lahti.

11 tykkäystä

Taitaapi UPM:n osake mennä samaan sektoriin, öhömmmm

Välillä suoraan sanottuna vituttaa näin myyjän näkökulmasta. Viime viikolla hyvä eka palaveri asiakkaan kanssa, keskusteltu asioista xyz, sovittu että palaan asiaan tänään. Soitan asiakkaalle ja asiakas päätynyt kilpailijan tarjoukseen koska oli reilu tonnin halvempi. Ero ei pitäisi todellakaan olla näin iso jos samat speksit tarjouksilla.

Välillä sitä miettii että pitäisi vaan mennä aina hinta edellä kun kuka niitä speksejä jaksaa edes vertailla. Sanoin asiakkaalle et nyt aikalisä ja katsotaan vastaava tarjous vielä ennen kuin tekevät lopullisen päätöksen.

Noh, paska myyjä. Peiliin katsomisen paikka.

3 tykkäystä

Tässä Euroopan suurimmat yhtiöt markkina-arvon mukaan :slight_smile:

https://x.com/KoyfinCharts/status/2003137480367981033


7 tykkäystä

Laskeskelin juuri tulevalle vuodelle sijoitettavissa olevaa käteistä ja melkein tipuin tuolilta lopputuloksen nähtyäni. Salkussa oleva käteinen, kuukausittainen säästö palkasta sekä odotettavissa olevat osingot tekee n. 18k€ sijoitettavaa rahaa ensi vuodelle. Ihan uskomaton summa tällaiselle reilua 3k€ bruttopalkkaa nostavalle linja-autonkuljettajalle. Lisääkin olisi toki salkkuun vielä nipistettävissä, mutta keräilen kyllä mielellään salkun ulkopuolistakin käteiskassaa, josta sitten helposti kustantaa vuosittaiset sukulointimatkat Aasiaan ja ostaa uudet kodinkoneet hajoavien tilalle. Tällaisilla vuosittaisilla euroilla kyllä osinkojuna jyskyttää melkoisella tahdilla halutulle pysäkille. Vajaa kymmenen vuotta sitten kun lähti Nordnetiin tiliä avaamaan ja laittoi 200€ kuukausisäästöt pyörimään, niin ei käynyt tällaiset vuosittaiset euromäärät edes mielessä.

129 tykkäystä

Pieni fun fact kortin pelaajille, eli joka kerta sekoittaessasi kunnolla on kortit suurella todennäköisyydellä sellaisessa järjestyksessä jota ei olla koskaan ennen nähty.

Korttipakan mahdollisten järjestysten määrä on 52 kertoma (52!), ja se on luku, jota ihmismielen on lähes mahdotonta käsittää.

Tässä on lyhyt katsaus siihen, kuinka valtavasta asiasta on kyse:
Kuinka suuri luku 52! on?
Kun lasket luvun auki, se on suunnilleen:
80 658 175 170 943 878 571 660 636 856 403 766 975 289 505 440 883 277 824 000 000 000 000
Eli pyöristettynä noin 8 x 10^{67}. Vertailun vuoksi:

  • Maapallolla on hiekanjyviä noin 7 x 10^{18}.
  • Linnunradassa on tähtiä noin 10^{11}.
  • Atomeja koko näkyvässä maailmankaikkeudessa on arviolta 10^{80}.

Kuinka todennäköistä on, että järjestys on uniikki?
Vastaus on lyhyesti: Se on käytännössä varmaa.

Vaikka jokainen koskaan elänyt ihminen (noin 100 miljardia ihmistä) olisi sekoittanut korttipakan kerran sekunnissa koko elämänsä ajan, olisi vasta murto-osa mahdollisista yhdistelmistä käyty läpi.
Tässä hieman laskelmaa:

  • Oletetaan, että historiassa on tehty yhteensä 10^{20} sekoitusta (tämä on erittäin yläkanttiin arvioitu määrä).
  • Todennäköisyys sille, että juuri sinun saamasi järjestys on esiintynyt aiemmin, on tällöin:
    0,00000000000000000000000000000000000000000000000125

Käytännössä voidaan sanoa, että joka kerta kun sekoitat korttipakan kunnolla, luot järjestyksen, jota ei ole koskaan ennen nähty maailmankaikkeuden historiassa. Se on matemaattinen varmuus.
Huomioitavaa sekoittamisesta
On kuitenkin yksi pieni “mutta”: jotta tämä pätisi, sekoituksen on oltava täysin satunnainen.

  • Jos pakka on uusi ja sitä sekoitetaan vain vähän (esim. pari hassua kertaa), kortit saattavat jäädä lähelle alkuperäistä tehdasjärjestystä.
  • Matemaattisesti on osoitettu, että tarvitaan noin 7 kunnollista ristiinsekoitusta (riffle shuffle), jotta pakka on riittävän lähellä täyttä satunnaisuutta.

Yllä siis Geminin mielipide asiasta, kun hain varmistusta

63 tykkäystä

Iltaa,

Itselle tuli noin 500k€ kokoinen summa perintönä, jonka sijoittamista tässä nyt suunnittelen, sijoitushorisonttina noin 20-30v. Millaisella taktiikalla porukka tätä lähestyisi?

11 tykkäystä

Riippuu täysin siitä, onko sinulla minkälaista sijoitusosaamista ja -kokemusta. Täällä ei voi antaa sijoitusneuvontaa mutta jos kokemus on vähäistä ja summa iso niin itse menisin Seligsonille ja kysyisin sieltä apua. Muistaakseni heillä on (tai ainakin oli) maksullista sijoitusneuvontaa, jonka avulla pääsee pitkälle.

Edit. Tämä ei ole maksettu mainos vaan tyytyväisen asiakkaan näkemys. :smiley:

Edit 2. Näyttäisi siltä, että he ovat yhdistäneet tämän Lähitapiolan kanssa, eli ei ole täysin Seligsonin käsissä enää.

3 tykkäystä

On tässä reilut 7 vuotta tullut sijoittamista harrastettua, ei toki mitenkään ammattimaisesti. On se varmaan fiksuinta käydä joltain alan ammattilaiselta vähän konsultoimassa.

3 tykkäystä