Viikko sitten oli Prismassa vuori paketteja käytävällä, kaikki Juhla Mokka versiot 4,95€. Itsepalvelukassan kautta voi käydä vaikka 20 kertaa hakemassa jos ei palvelukaasoilla kehtaa käydä monta kertaa, mutta ostoskertoja ei rajoiteta myöskään palvelukassoilla, vain että yhdellä ostoskerralla max 2pakettia.
5,99€ paketti näkyi nyt olevan Tokmannilla tänään.
Itse en ole koskaan maksanut yli 5euroa.
Aiheettomia toimittajien sunnuntai-juttuja tyhjän sivun täytteeksi vain kahvin hinnan nousu.
Olisi ihan kiinnostavaa tietää, minkä kokoinen salkku tällä Suomen “tunnetuimalla” ammattitreidaajalla (eli Lepiköllä) oikeasti on. Tai sinänsä ei se salkun koko kiinnosta niin paljoa kuin esimerkiksi sen tuottohistoria. Kun track record on julkisesti saatavilla niin sen jälkeen pystyy asennoitumaan aivan eri tavalla gurun neuvoihin.
Ainakin nuo Nordnetin ja Marketmaten “promootiosalkut” vaikuttavat olevan ykköstonneilla puuhasteluja, minkä lisäksi historiassa on treidailtu muiden rahoilla ja saatu konkurssikin aikaan.
Voittaispa Pizzapallo vaikka Il Duce Rautanen ei niitä taida arinaansa kelpuuttaa
Olen Long Zuppi, mutta siltä varalta, että häntäriski; Jumalallinen väliintulo tapahtuu omistan myös vähän Erdoa. Uskoisin hänen hyötyvän fundamenttien perusteella silloin eniten.
:–)
Itse menetin koko paaviin sijoitetun osuuden, kun hodlarina kaikki oli kiinni Franciscuksessa, vaikka 2025 alun performointi herättikin jo hieman huolta. Pääsiäisenä toteutui tosiaan poliittinen riski Vancen tapaamisen myötä ja Franciscuksen käyriin ilmestyi kuoleman risti.
Edit: aika tavalla silti hattu päästä näitä 80-90-v. elämäntapa-ahkeroijia kohtaan. Vaikea kuvitella, että pystyisi itse enää mihinkään vastaavalla tasolla kyseisen ikäisenä vaikka kuinka olisi paloa ja halua. Äiti Teresa, Hayao Miyazaki, Warren Buffett siinä muutama, jotka ilmeisesti hamaan loppuun asti toteuttavat/toteuttivat omaa kutsumustaan ja intohimoaan tavalla jos toisella.
Mitä halvempi, sen parempi tuotto.
Tosin ei ehkä kannata nyt laittaa yhtiöexceliä suodatukseen ja suoraviivaisesti osta niitä “halpoja”.
https://x.com/bravosresearch/status/1916522110983577669
Täytyykin suoraviivaisesti ostaa niitä halpoja. ![]()

Ja toinen ääripää ![]()

Ja sekin vielä! ![]()
Hyvää viikonalkua!

Kävin itsekin viikonloppuna ostoksilla pojan synttäreitä varten. Ostin kahvia, voita, sokeria, kaakaota ja suklaata. Kotona kerroin, että ovat riittävän vanhoja siihen, että en enää järjestä synttäreitä.
Vielä kerta kiellon päälle, vaikka tätä on jo ahkerasti jaettu, joku kuitenkin jo ehtinyt unohtamaan: Tarjous! Käy kauppaa 2 eurolla Helsingin pörssissä. | Nordnet
Olemme olleet suomalaisten sijoittajien tukena jo 20 vuotta. Juhlistamme merkkipaalua tarjouksilla nykyisille ja uusille asiakkaillemme.
Kahden päivän ajan 28.–29.4. voit käydä kauppaa Helsingin pörssin osakkeilla vain 2 euron kiinteällä välityspalkkiolla (normaalisti alk. 3–9 €).
Tarjous koskee 28.–29.4.2025 toteutuneita osto- ja myyntitoimeksiantoja Nasdaq Helsingin osakkeilla (päälista ja First North). Tarjous on voimassa Taso 1–4-, Private Banking- ja Active Trading -asiakkaille. Edun voi hyödyntää arvo-osuustilillä, osakesäästötilillä ja sijoitusvakuutuksessa.
Mitä nyt tapahtuu?
Muistatteko?
Ollaan jo aika lähellä tilannetta
“I did not have a conversation on Tariffs with Xi…”
Kiitos sydämistä ja anteeksi kun pilasin hyvin ketjun Trumpilla.
Espanjan kantaverkkoyhtiö Red Eléctrica eli “paikallinen Fingrid” on emoyhtiönsä Redeia Corporaciónin kautta muuten pörssissä. Alustavasti ei suurta kurssireaktiota mutta näkyy kuitenkin.
Iberian niemimaan kansalaiset pidentävät päivittäistä siestaansa parilla tunnilla, nauttivat lämmittävästä kevätauringosta ja hyvistä paikallisista viineistä. Sitten parin viikon päästä käydään pyytämässä EU:lta tukea ja yhteisvelkaa parempien sähkönsiirtoyhteyksien rakentamiseksi.
P.S. Wikipediassa oli hyvä animaatio, että miten koko sähköverkko voi kaatua yksittäiseen vikaan:
Aika räjähtävää päivän uutisointi. Liittykö nämä toisiinsa?
Mistä tulikin mieleen, Suomen paras viisubiisi koskaan:
Kysytäänpä parviälyltä, kun muutaman tarjouskyselyn perusteella hajontaa tuntuu olevan melko runsaasti.
Eli, paljonko on oman kokemuksenne mukaan nykypäivän tuntiveloitus, kun ostaa insinööritoimistolta senior-tason tuotekehitysinsinöörin (mekaniikka / konetekniikka) konsulttipalveluita?
- Alle 50€
- 50-60€
- 60-70€
- 70-80€
- 80-90€
- 90-100€
- 100-110€
- Yli 110€
Ei kai tällaiseen voi näillä pohjatiedoilla vastata. Riippuu aivan täysin siitä mitä tämän konsultin pitäisi tehdä, millaiselle ja miten yleiselle värkille ja miten pitkän aikaa, siis onko kyseessä yhden casen ratkaiseminen vai tehdäänkö jonkinlainen puitesopimus.
Ja mieleen hiipii myös epäilys, mikä lie sijoituspalstan mahdollisuus arvioida tällaista asiaa luotettavasti? Ilmeisesti tässä on tarkoituksena maksaa korkeintaan markkinahintaa tai mieluummin alle? Millaista palvelua oletat sillä saavasi?
Hieman hirvittää tämä otsikko, sillä olen omistanut ja omistan (mm. Aiforiaa) monia suomalaisia kasvuyhtiöitä, joiden kasvu räjähti.

@Omavaraisuushaaste on jälleen kirjoittanut erinomaisen blogitekstin. ![]()
Muutamassa viikossa satojen tai jopa tuhansien prosenttien tuottoa omalle rahalle. Kukapa ei tätä haluaisi? Etenkin, kun tuntuu, että lähes koko 2020-luvun näitä tällaisia tilanteita pomppaa sieltä sun täältä vastaan memekryptoista, hypeosakkeisiin avaruudesta, vetyyn, kannabikseen, tekoälyyn ja aina kvanttitietokoneisiin asti.
Todellisuudessa näemme kuitenkin aina vain tämän kolikon toisen puolen -eli tuotot. Se, mikä jää poikkeuksetta näkemättä, on riski, joka sijoituksen ottamiseen on otettu. Ja vaikka viimeisten vuosien aikana on saattanut tuntua siltä, että korkeat tuotot eivät ole enää korkeariskisiä, koska niitä tulee oikealta ja vasemmalta, tämä ei kuitenkaan totta ole. Korkea tuotto ja korkea riski tulevat edelleen aina käsi kädessä.
Tänään käynkin riskin ja tuoton suhdetta esimerkkien ja erilaisten sijoitusten kautta. Nämä ovat niin sanottuja sijoittamisen perusasioita, mutta äärimmäisen tärkeää käydä läpi etenkin nyt jälleen käyvässä kuumassa nousumarkkinassa – kuin heiluvassa laskumarkkinassakin.
Onnea vain, jos suositus muutetaan “Osta”-suositukseksi. ![]()






