Inderesin kahvihuone (Osa 10)

Mielenkiintoista, omat kokemukset täysin päinvastaisia. Lääkärissä käynnistä ei sen sijaan ole ollut yleensä hyötyä. Itse asiassa päinvastoin, viimeksi ylimääräinen lääkemääräys millä meinasin saada kilpirauhasen pysyvän vajaatoiminnan.

Useamman kerran vuosien aikana käynyt työterveyden kautta fyssarilla eri syiden takia.

Jalkavaivat ja askellus korjattu useampi vuosi sitten, niin nykyään voin käydä juoksulenkillä. Aiemmin kipeytyi jalat ja polvet siten, että ei pystynyt kävelemään parin lenkin jälkeen.

Yläselkää ja hartiavaivoja korjattu paremmin ryhdin saamiseksi muutamaan kertaan. Viimeksi lähiaikoina rintarangan jumin takia kertakäynti ja pari harjoitusta auttoivat muutamassa päivässä.

Ja ongelma ei ole itsellä mikään liikunnan tai kehon hallinnan puute. Entinen kilpaurheilija useammassa lajissa, liikun edelleen monipuolisesti ja säännöllisesti.

Hyvä huomioida, että fyssareita on erilaisia. Manipulatiivinen, joka voi käyttää hierontaa tai muita liikkeitä ongelman paikantamiseen tai korjaamiseen. Toinen näkökulma on oman kehon ja harjoitteiden / liikkeiden kautta tapahtuva ongelman syiden korjaaminen. Näissä osaava fyssari näkee sellaista, mitä itse ei vaan osaa hahmottaa. Viimeksi juuri tuo rintarangan jumin avaaminen.

Tämä pitää paikkansa myös fyssarilla käydessä. Pitää olla motivaatio siihen, että itse myös haluaa korjata tilannetta, tuntea kehon toimintaa ja tehdä läpikäytyjä harjoituksia säännöllisesti. Ongelma ei poistu yleensä kerralla vaan tarvitsee hieman aikaa ja vaivaa.

Jos vastapuoli ei kuuntele tai ymmärrä, niin toinenkin tekijä löytyy varmasti.


Itse asiassa näiden syiden takia päädyin aikanaan Physiotools -sovelluksen käyttäjäksi, kun harjoitteet tulivat sieltä kautta. Koin tämän todella toimivaksi ja sitä kautta myöhemmin myös tuon aikanaan suomalaisen yrityksen ostaneen Physitrack ’n omistajalistalle :grin:

12 tykkäystä