Meillä nuo tuottovaatimuksen (Cost of equity ja WACC) alla olevat parametrit ovat lopulta vain keinoja päästä oikeaan lopputulokseen. Meillä tärkeintä on,että CoE ja WACC heijastelisivat oikeasti sitä tuottovaatimusta (=riskitasoa) mitä markkina yhtiöltä vaatii. Meillä ei todellakaan laiteta mekaanisesti lukuja tuohon ja käytetä sokeasti sitä lukua mitä sieltä tulee ulos. Esim. beta tulee meillä manuaalisesti analyytikon hihasta (nyrkkisääntönä 1,0 on normaalin riskitason yhtiö ja range luokkaa 0,7-1,5), eikä hienosti historiallisesta kurssista laskettuna. Historiallisesta kurssista laskettavassa betassa Piipon beta olisi todennäköisesti ihan ultra-matala, koska sillä käydään niin vähän kauppaa. Ei kuulosta kovin fiksulta. Keskittykää CoE ja WACC lopputuloksiin, ei alla oleviin parametreihin.
Ja suora vastaus suoraan kysymykseen, totta kai on tullut, aika useinkin 
Fakta on se, että DCF on se “sanity check”, ei suositusta ohjaava tekijä. Toki DCF:n on pakko olla linjassa analyysin kanssa, esim. DCF:ää korkeampaa tavoitehintaa positiivisella suosituksella ei meillä pitäisi koskaan olla (älyllisesti vähän epärehellistä sanoa, että osta tätä firmaa, vaikka se ei koskaan tee riittävää kassavirtaa tämän arvon perustelemiseksi). Mielestäni on tosi naiivia käyttää DCF:ää suoraan targarina ja ainoana ajurina suosituksessa, sillä DCF on niin älyttömän herkkä muutamille yksittäisille parametreille ja se on lopulta vain yhden henkilön subjektiivisten mielipiteiden summa.