Ilkka - Lompakko kunnossa ja suunta mihin?

Vielä ei kuitenkaan ruvettu hallintomallia muuttamaan, vaan koetaan kohtuulliseksi maksella neuvoston palkkioita ja matkakuluja vielä tulevaisuudessakin.

Josko ensi vuonna sitten…

2 Likes

Ja samalla Alma Median osakkeiden arvo per Ilkan normiosake laskisi,

ts nyt 15,45 Alman kurssilla:

5,44 → 5,27 eur Alma omistuksen arvo / Ilkan osake laskua eli se reilu 3%

1 Like

No, ihan hyvä uudistus likviditeetin kannalta osakesarjojen yhdistäminen mutta jäihän tuo nyt muuten täysin piippuun. Jos nyt tietysti edes menee lävitse.

Tuo vaihtosuhde on aivan kohtuullinen hinta äänivallasta luopumisesta ja likviditeetin parantamisesta. Eipä se ilman kompensaatiota koskaan menisi lävitse.

En usko että ne olisivat lähteneet tuota esittämään jos uskoisivat sen kaatuvan, mutta sen näkee myöhemmin. Aika hajautunut on I-sarjan omistus (suurimmilla omistajilla noin 5% osakesarjan omistuksesta, mitä selittää nykyinen äänileikkuri yhtiökokouksessa) ja enemmistön saaminen kasaan vaatisi tyyliin 30 suurinta I-sarjan omistajaa ilmoittamaan sille tukensa.

Mutta toki siellä yhtiöjärjestyksessä on aivan helvetisti korjattavaa mikä olisi pitänyt hoitaa samalla. Äänivaltaleikkuri pois sekä hallintoneuvostosta luopuminen nyt esimerkkinä. Mutta ne voivat toteutua aika nopeastikin myöhemmin jos osakesarjat yhdistetään.

5 Likes

Tässä on Ronin kommentit, kun Ilkan ylimääräiselle yhtiökokoukselle tulee ehdotus osakesarjojen yhdistämisestä. :slight_smile:

Ilkka Oyj:n hallitus on saanut yhtiön osakesarjojen yhdistämistä koskevan selvityksen valmiiksi, jossa ehdotetaan marraskuun lopussa pidettävässä ylimääräisessä yhtiökokouksessa maksutonta osakeantia suuremman äänimäärän (II-sarjan) osakesarjan omistajille. Tämä johtaisi maltilliseen osakekannan diluutioon muiden omistajien osalta, mutta nähdäksemme ehdotetun annin ehdot ovat reilut osakesarjan yhdistämisen ollessa mielestämme kriittinen tekijä yhtiön osien summan arvon purkautumiselle pitkässä juoksussa. Yhtiön hallitus myös katsoi selvityksensä myötä, ettei yhtiön hallintomallin uudistamiselle ole edellytyksiä. Tämä oli pieni pettymys, mutta osakesarjojen yhdistäminen olisi mielestämme kuitenkin kriittisempi askel Ilkan sijoitustarinassa.

5 Likes

Koska äänivaltaisia I-sarjalaisia on suhteellisen vähän niin kyllä tuo 20% extra on runsas mutta kannustava täky, joka tuottaa kaikesta huolimatta vain sen reilun 3% diluution II-sarjalaisille.

Mitä tulee tuohon I-sarjalaisen äänivallan “arvoon” niin on sillä 20-kertainen äänivalta vs I-sarjalainen. Toinen asia sitten on miten kurssiero sitten todellisuudessa heijastelee rahallista arvoa, sen verran pientä on vaihto että jotkut sitä vähän vaihtelee. Taitaa olla vuoden villkain kauppapäivä ollut vajaa 10 tkpl helmikuun 25.

Juuri nyt II-sarjalainen 10tkpl vaihdolla viimeisin kauppa 3,95 eur, I-sarjalainen 2tkpl volyymillä viimeinen kauppa 5,15 eur. Pitäs kai olla luokkaa 4,8 eur.

Preemio on mielestämme perusteltu, sillä suuremmalla äänimäärällä on mielestämme ollut arvoa Ilkan tapauksessa. Tästä viestii myös eri osakesarjojen eri hintataso pörssissä.

2 Likes

Tässä on Ronin ja Petrin etkoilut, kun Ilkka julkaisee Q3-tuloksensa ensi viikon maanantaina. :slight_smile:

Odotamme yhtiön jatkuvien liiketoimintojen jatkaneen edelleen kasvussa Profinder-yrityskaupan vetämänä, minkä lisäksi odotamme matalaa orgaanista kasvua. Oikaistun oman toiminnan liikevoiton odotamme olleen noin vertailukauden tasolla. Tulosennusteemme on suhteellisen varovainen etenkin Profinderin tuloksen kausiluonteisuuteen ja kestävyyteen (näyttöjä vahvasta tuloksesta vain yhdeltä vuodelta) liittyvän epävarmuuden vuoksi, mutta näemme mahdollisuuden myös positiiviselle yllätykselle. Sijoitustarinassa katseet ovat tällä hetkellä korostetusti marraskuun lopussa järjestettävässä ylimääräisessä yhtiökokouksessa, jossa äänestetään osakesarjojen yhdistämisestä. Odotamme myös kuulevamme loppuvuoden aikana tarkennuksia strategiaan tänä vuonna tapahtuneen medialiiketoiminnan irtautumisen jälkeen.

2 Likes

Ilkan 3Q2025 ulkona.

Voisiko tätä Ilkka-skaalalla jopa jytkyksi luonnehti. Toki pakkaa sekottaa sanomalehtipuolen siirto osaomistusyhtiöön, ja Profinderin hankinta, ja muu siihen liittyvä. Kasvu Profinderia, digitaalisen liiketoiminnan (mitä sillä tarkoitetaankin) osuus 96% liikevaihdosta, Saas-palveluiden (jatkuvalaskutteisia) kerrotaan olevan 60% liikevaihdosta.

HEINÄ-SYYSKUU 2025

  • Liikevaihto 9 008 tuhatta euroa (6 737 tuhatta euroa)
  • Oikaistu oman toiminnan liikevoitto 1 176 tuhatta euroa (-162 tuhatta euroa), 13,1 prosenttia (-2,4 %) liikevaihdosta
  • Liikevoitto 997 tuhatta euroa (-452 tuhatta euroa), 11,1 prosenttia (-6,7 %) liikevaihdosta
  • Nettorahoituserät olivat 363 tuhatta euroa (498 tuhatta euroa).
  • Tulos ennen veroja 1 359 tuhatta euroa (46 tuhatta euroa) ja katsauskauden tulos 1 316 tuhatta euroa (38 tuhatta euroa).
  • Tulos/ osake 0,05 euroa (0,00 euroa)

Konsernin liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa 33,7 prosenttia ja oli 9 008 tuhatta euroa (6 737 teur). Teknologiapalveluiden jatkuvalaskutteisten palveluiden liikevaihto kasvoi 35,9 % ja teknologiapalveluiden muiden palveluiden liikevaihto kasvoi 99,5 %. Liikevaihdon kasvu johtui pääosin Profinder-yrityshankinnasta. Teknologiapalveluiden jatkuvalaskutteisten palvelujen orgaaninen kasvu oli 1,3 %. Markkinointi- ja viestintäpalveluiden tuotot laskivat 8,2 %. Digitaalisen liiketoiminnan osuus Ilkka-konsernin liikevaihdosta oli 96,2 % (100,0 %).

Toimintamme perustuu skaalautuviin ja jatkuvalaskutteisiin SaaS-palveluihin, jotka muodostavat yli 60 % liikevaihdosta.

12 Likes

Ilkan toimitusjohtaja Olli Pirhonen oli Ronin haastattelussa Q3-tuloksen jälkeen. :slight_smile:

Aiheet:

00:00 Aloitus
00:12 Q3:n pääkohdat
00:57 Muut palvelut -erä kasvoi
02:19 Jatkuvalaskutteisten palvelujen orgaaninen kasvu 1,3 %
03:28 Markkinoinnin ja viestinnän palvelut
04:04 Profinder tuki tulosta
05:51 Osakkuusyhtiö Kaleva
07:00 Uusi strategia työn alla
07:57 Tekoäly
09:06 Ohjeistus
10:11 Ylimääräinen yhtiökokous
11:41 Näkymät

3 Likes

Tässä on Ronilta ja Petriltä uusi yhtiörapsa Q3-tuloksen jäljiltä. :slight_smile:

Ilkan Q3-tulos oli ennusteitamme vahvempi monella rintamalla ja viime neljännesten suoritukset osoittavat, että myös jatkuvilla toiminnoilla on edellytykset muodostua yhtiölle arvoajuriksi. Ilkan osakkeen vahvan nousun myötä alennus osien summaan on hieman kaventunut, mutta pysynyt tuntuvana Alma Median kurssinousun tukemana. Nousseen osien summan myötä nostamme tavoitehintamme 4,5 euroon (aik. 4,0 euroa), mutta laskemme suosituksemme lisää-tasolle (aik. osta).

Rapsasta lainattua:

Ilkka on myös kommentoinut päivittävänsä strategiaa loppuvuoden aikana. Yhtiö aikoo strategiatyössään käydä läpi esimerkiksi asiakkuuksiaan, tuotteitaan ja palveluitaan, markkinoita, kilpailukykyä sekä kansainvälistä liiketoimintaa. Strategia tuleekin arviomme mukaan fokusoitumaan aiempaa selvemmin markkinointi- ja teknologiapalveluihin tämän vuotisen rakennemuutoksen jälkeen. Pitäisimme myös yhtiön raportointitavan selkeyttämistä tervetulleena, kun liiketoimintasegmenttejä on enää yksi jäljellä.

4 Likes

Target 4,0 eur (Osta) → 4,5 eur & Lisää.

Osien summa, 6,8 eur/osake.

Pohdinnassa olevas osakesarjojen yhdistäminen mahdollistaisi jotain järkiliikkeitä, sekä tuorein osari antaa toivoa että Ilkan oma liiketoiminta ei aina mörni nollatulosta. Toki Profinder on sen verran tuore hankinta, että ei voi tietää onko se vasta aloittamassa matkansa kohti nollatulosta.

Ilmeisesti osiensummassa @Roni_Peuranheimo

1. muut = omistukset = onko tätä se Arena Partners (45% osuus). Mitähän kaikkea se saa aikaan?

2. mediapalvelut (osakkusyhtiöt) = Kaleva365 (35% osuus). Eli Ilkan sanomalehtihommailut ml Hilla Groupin osakkeet.

1 Like

Moi @Opa

Muut omistukset -erässä on juurikin Arena Partners, mutta tätä merkittävämpänä vanhan painoliiketoiminnan sijoituskiinteistö (Kiinteistö Oy Seinäjoen Koulukatu 10). Alla vuosikertomuksesta pätkä tuosta, eli arvostettu taseessa vain noin puoleen miljoonaan, mutta käyväksi arvoksi arvioitu 4,6 MEUR. Meillä osien summassa noin 3 MEUR:n arvolla. Tuon osalta toki hyvä tiedostaa, että kyseessä ei ole likvidi omaisuuserä.

Arena Partnersiin (Ilkalla 45,2 % omistus) kuuluu Arena Interactive Oy ja Adfore Technologies. Näiden merkitys meidän osien summassa varsin pieni, mutta nettisivuilta voi kurkata mitä yhtiöt tekevät https://www.adfore.com/ & https://www.arenainteractive.fi/en/

Ja kyllä, tuo mediapalvelut pitää juurikin tuon Kaleva Median 35 %:n osuuden sisällään, johon Ilkan medialiiketoiminnat ja Hilla yhdistyivät. Ilmeisesti liiketoiminta lähtenyt mukavasti käyntiin yhdistymisen jälkeen. Tämähän tekee jonkinasteista tulosta, mitä tuo Q3:n osakkuusyhtiön tuloskin viitoitti ja sieltä voi jotain pieniä osinkojakin tulla jatkossa Ilkalle.

5 Likes