Herantis Pharma - Hermorappeumasairauksien pysäyttäjä

Tuo kilpailijoiden osto niiden lääkeaihioiden kehityksen torppaamiseksi on käsittääkseni ihan tunnettu käytäntö. Nämä usein kai ovat kilpailevia patentteja, joita hankitaan oman markkinan suojaamiseksi ja joiden kehitys täten keskeytetään. Tässä tilanteesa tosin markkinoilla ei vielä ole yhtään mekanismiltaan tai käyttötarkoitukseltaan kilpailevaa lääkettä, siis Parkinsonin taudin etenemistä hidastavaa lääkettä, jolloin näkisin, että riski kehityksen lakkauttamiselle on pienempi. Ehkä ennemminkin tässä voisi toivoa, että lääkeyhtiöt alkaisivat etsimään me-too lääkeaihioita neurodegeneratiivisilta taudeilta suojaamiseen. Tässä tapauksessa mekanismi ei olisi välttämättä sama, eli ei eri versioita samasta molekyylistä, vaan sama periaate neurodegeneraation hidastamisesta hoidon taustalla.

Isommat lääkefirmat usein peesaavat toisiaan näissä tapauksissa. Tässä mielessä tuo Rochen päänavaus voi hyvinkin toimia katalyyttina muillekkin diileille :crossed_fingers:. Viimeaikoinahan esimerkiksi in vivo CAR-T solujen ympärillä on ollut hyvin paljon tämän tyyppistä me-too M&A toimintaa, kun isot lääkejätit ovat ostaneet kilpaa pienempiä toimijoita. Olen postannut tuonne lääketeollisuuslankaan joitain uutisia tähän CAR-T asiaan liittyen aiemmin tänä vuonna.

Roche tuskin tulee olemaan Herantiksen partneri, koska he ovat juuri hankkineet samantyyppisen aihion, mutta sopisiko HER-096 esimerkiksi Bayerin portfolioon BlueRockin soluterapian vierelle? Herantis lienee kuitenkin hyvin tunnettu kaikkien tärkeimpien partnerikandidaattien osalta, koska rhCDNF:n kehitystä on tehty jo vuosikausia ja sen myötä noita keskusteluja lienee käyty jo aiemminkin :thinking:. That being said, oma odotukseni tällä hetkellä kuitenkin on, että seuraavaksi tulee vielä anti, jolla faasi II saadaan liikkeelle, mutta eiköhän tähän joskus lähiaikoina tule vielä selvyyttä.

9 tykkäystä