Mietin yhä tuota Pohjois-Amerikan kasvua ja uutta kysyntää. On täysin selvää, että kun vielä ei ole asennettua (vanhaa) laitekantaa, kyseisen alueen kysyntä on aika puhtaasti “ensimmäisen saunan” kysyntää.
Ja tässä piilee riski, tai pikemminkin ominaisuus, että kysyntä tulee väkisinkin heilumaan aivan eri lailla kuin ns. kypsillä markkinoilla. Ja kun alueen merkitys on kasvanut isoksi ja varmaan kasvaa vielä isommaksi, koko yhtiön liikevaihdon heilunta kvartaaleittain tulee kasvamaan.
Laitankin tähän leikkimielisen kyselyn, miten veikkaatte sijoittajien reagoivan ensimmäiseen “huonoon” kvartaaliin Pohjois-Amerikassa? Kun tuleekin vaisun kasvun tai jopa miinusmerkkisen kasvun kvartaali. Otetaanko tieto vastaan ilman sen kummempaa dramatiikkaa vai aiheuttaako tämä isompaa liikehdintää analyytikoiden ja/tai sijoittajien keskuudessa?
- Ei aiheuta sen kummempaa reaktiota, asia on luonnollinen osa bisnestä
- Analyytikot reagoivat voimakkaammin (suosituksien lasku), sijoittajat vähemmän (ei merkittävää kurssilaskua)
- Analyytikot eivät juuri reagoi mutta sijoittajat reagoivat negatiivisesti (voimakkaampi kurssilasku)
- Sekä analyytikot että sijoittajat reagoivat negatiivisesti, suosituksia lasketaan ja kurssi laskee selvästi
- Jotain ihan muuta? (Kommentoikaa, että mitä)
En ota tässä kantaa milloin tämä tapahtuu, mutta olen melko varma että jossain kohtaa tällainen tulee ja kun yhtiö ei (ainakaan vielä) anna ohjeistuksia, tulee tällainen vähän puskista. Mielenkiintoista sitten katsoa reaktioita. Itse uskon (tai ainakin haluan uskoa) että tämä vaihtelu ymmärretään markkinoilla ja reaktiot jäävät kohtalaisiksi.
Kysely on tosiaan viihteellinen, todelliset reaktiothan näemme sitten aikoinaan ja niihin vaikuttaa moni asia. Mutta olisi hauska kuulla ajatuksianne aiheesta. ![]()
PS. @Rauli_Juva onko sinulla arvausta?