Hyvää huomenta Finnairilta! Julkistimme hetki sitten elokuun liikennetiedot.
Kapasiteetti kasvoi selvästi, ja niin kasvoivat myös myydyt henkilökilometrit. Matkustajakäyttöaste säilyi siten vakaana. Rahtiliikenne oli viime vuoden tasolla.
Hyvää huomenta Finnairilta! Julkistimme hetki sitten elokuun liikennetiedot.
Kapasiteetti kasvoi selvästi, ja niin kasvoivat myös myydyt henkilökilometrit. Matkustajakäyttöaste säilyi siten vakaana. Rahtiliikenne oli viime vuoden tasolla.
Turkka Kuusisto on puhunut hiljattain Reutersille kapearunkolaivaston uusimisesta. Vihjailee jopa 30 koneen tilausmäärillä, toki jutusta ei käy ilmi millä aikavälillä nuo 30 konetta vastaanotettaisiin eikä sitä missä yhteydessä haastattelu on tehty.
Tätähän sitä on jo pidempään odoteltukin. Jos uusia koneita suoraan tehtaalta tavoittelee, taitaa Airbuseja joutua tällä hetkellä odottelemaan sen kymmenisen vuotta. Toki käytettynä tai leasattuna koneita saa varmasti vähän nopeammin.
Embraerilta saisi koneita huomattavasti nopeammin. SAS:n tuoreehkon 45 koneen tilauksen toimitusten on uutisoitu alkavan jo 2027. Myös A220-koneita saanee huomattavasti alle 10 vuoden toimitusajalla. Oletettavaa onkin, että jonkinlainen (merkittävä?) osa kapearunkotilauksesta tulee kohdistumaan Embraerin E2-sukupolveen tai A220-koneeseen.
SAS has signed a firm deal for 45 E195-E2 aircraft, with options for an additional 10, CEO Anko van der Werff told reporters at a press conference in Copenhagen. Deliveries are set to begin in late 2027.
SAS said that the E195-E2’s size and range were ideally suited to complement its existing fleet and route structure, allowing for more frequencies, better network flexibility and lower trip costs.
The narrowbody aircraft seats up to 146 passengers and is the largest member of Embraer’s family of regional jets, competing with the Airbus A220.
Embraer E195-E2 ja A220-300 lienevät kyllä pöydällä, mutta niiden valitseminen ei varmasti ole kovin helppoa sillä lentäjät eivät enää voisi operoida ristiin kaukoliikennelaivastoa ja kapearunkoja. En toki tiedä kuinka suurella osalla Finnairin lentäjistä on tämä mahdollisuus, mutta olen ymmärtänyt että lento tiistaina pikkubussilla ja loppuviikolla lento A330:llä on nykyisellään mahdollinen. Lisäksi olemassa olevat Embraerit ovat Norran operoimia, joten Finnairilla ei taida olla omia lentäjiä joilla kelpuutus Embraeriin? Laivastoon joka tapauksessa jää myös A321-200 koneita, joten pahimmassa tapauksessa operatiivinen toiminta vaikeutuu huomattavasti vaikka laivaston koko on kohtuullisen pieni maailman lentoyhtiöiden mittakaavassa.
A32X Neo sarjan tilauskirja taitaa toki olla n. 11 vuoden mittainen, joten leasing-koneita tai hyviä suhteita Airbusiin tarvitaan että niitä saisi nopeamalla aikataululla.
Kukas sen sanoo, etteikö Norra voisi operoida myös niitä mahdollisesti tilattavia Embraereita? Jos katselee Finnairin sivuilta sen laivastoa, ei siellä tehdä eroa sen mukaan, operoiko niitä Finnair vai Norra. Myös tuossa aiemmin linkitetyssä Reutersin jutussa puhuttiin n. 80 koneen laivastosta, ja tämän täytyy silloin käsittää myös Norran operoimat koneet.
Eiköhän ihan ammattiyhdistykset ja Finnairin sekä Norran väliset sopimukset estä kapasiteetin siirtämisen tai lisäämisen Norralle. Tähän hätään ei ole heittää lähdettä, mutta olen ymmärtänyt että Norralla lentäjien palkat ovat Finnairia alemmat.
Se kuitenkin on selvää että nykyistä Embraer laivastoa operoi Norra Finnairille, eli 80 konetta sisältää Norran laivaston, jonka Finnair ainakin osittain omistaa. Pitäisi varmaan sijoitusfoorummilla tietää kenen taseessa ovat, mutta en tällä hetkellä omista Finnairia, joten kaikki yksityiskohdat eivät ole kiinnostavia.
Norra to continue with current fleet
Se on myös selvää että SAS valitsi Embraer E195-E2, mutta SAS:n kohdallakin tuota laivastoa tulee operoimaan SAS Link oletettavasti huonommilla työehdoilla.
Embraerit tulevat kyllä varmasti menemään Norralle, ja niiden määrä tullee kasvamaan nykyisestä. Käsittääkseni Finnairin lentäjien TES:ssä on määritelty Norran suihkukonekaluston maksimimäärä, juurikin noiden heikompien työehtojen vuoksi. Ilmeisesti viimeisimmissä neuvotteluissa tuota maksimimäärää saatiin kuitenkin nostettua.
Embraer ja A220 ovat hyviä koneita Euroopan matalamman kysynnän reiteille, mutta kyllä Finnairilla on selkeästi tarvetta myös A321 -kokoluokan kalustolle. Pienempien koneiden rahtikapasiteetti ei millään riitä nykyisiin verrattuna, eikä niillä käytännössä kannata operoida Välimeren tai Kanarian kohteisiin. A321:n uusissa pitkän kantaman versioissa riittäisi range todennäköisesti juuri ja juuri jopa Atlantin toiselle puolelle, toki tuolloinkin rahtikapasiteetti on melko rajoittunut. Lisäksi huhujen mukaan kaksi pisimmän rangen omaavaa A321:sta olisi poistumassa laivastosta lähiaikoina, koska joku Finnairilla unohti(!) uusia leasingsopimuksen.
Itse pitäisin todennäköisimpänä E195 + A321Neo -yhdistelmää, jossa Airbusit joko vuokrataan, tai sitten ostetaan jonkun isomman yhtiön slotteja tehtaan jonosta.
Tässä on Kaisalta kattavat kommentit Finnairin elokuusta. ![]()
Finnair julkisti perjantaina elokuun liikennetietonsa, joka on tärkeä osa yhtiölle kriittistä lomasesonkikvartaalia. Raportti oli kokonaisuutena hieman odotuksiamme vahvempi, kun etenkin myydyt volyymit, kapasiteetin kasvu sekä matkustajakäyttöaste ylittivät lievästi ennusteemme. Matkustajamäärän kehitys oli puolestaan suunnilleen linjassa odotustemme kanssa. Välittömiä muutospaineita raportti ei kuitenkaan aiheuta Finnairin Q3:n ennusteisiimme.
Olen menossa ensi viikon maanantaina Finnairille tekemään juttua yhtiöstä Salkunrakentajaan. Jos teillä on hyviä kysymyksiä, niin laittakaahan mulle tulemaan!
Finnair kutsuu analyytikot, sijoittajat, muut pääomamarkkinoiden edustajat ja median pääomamarkkinapäivitykseensä, joka järjestetään torstaina 13.11.2025 klo 13.00 alkaen noin klo 16.00 asti.
Tilaisuudessa toimitusjohtaja Turkka Kuusisto ja johtoryhmä esittelevät Finnairin strategian ja taloudelliset tavoitteet vuosille 2026–2029. Tarkempi ohjelma julkaistaan lähempänä tapahtumaa
Kävin haastattelemassa Finnairin sijoittajasuhdejohtajaa @Erkka_Salonen .
Jutussa mukana:
Kiitokset vierailusta ja hyvästä haastattelusta @Tomi_Lindell !
Syksyistä huomenta Finnairilta ![]()
Syyskuun liikennetiedot ovat nyt julki. Kapasiteetti, matkustajamäärä ja myydyt henkilökilometrit säilyivät vakaina vuodentakaiseen nähden. Matkustajakäyttöaste parani yhden prosenttiyksikön verran. Alueittain tarkasteltuna Aasiassa vahva kehitys jatkui, kun taas Pohjois-Amerikan-liikenteessä nähtiin huomattavaa laskua.
Aloitamme hiljaisen kauden ylihuomenna torstaina ja palaamme linjoille Q3-tulosjulkistuksen merkeissä 30.10. klo 9.00 ![]()
Onnea finnairin valitsemalleen tielleen, pysyisin osakkeesta hyvin kaukana.
ei tälläsellä korvauksien maksamatta jättämisellä kuin kaiva itselleen kuoppaa. eiköhän tästä porukka tee yhteis kanteen ja haeta mittavilla lisäkustannuksilla saatavat takaisin.
kiltisti maksanu korvaukset ja koneet takasin ilmaan nii olisi säilyttänyt maineensa.
Nämä kannattaisi viedä oikeuteen, kyllä lentokorvausdirektiivin korvausvelvollisuus nimenomaan tarkoittaa tällaisia omien tai alihankkijoiden sössimisiä. Ei tätä voi force majeureksi sanoa!
Antti ja Kaisa ovat kirjoitelleet ennakkokommentit, kun Finnair julkaisee Q3-tuloksensa torstaina. ![]()
Tässä tuloksen tiimoilta Turkan haastista. Kyselin hieman viime aikojen penkki- ja lakkouutisista, konerempoista ja polttoainekulupaineista mutta toisaalta positiivisessa hengessä Finnairin erinomaisesti kehittyneestä lisämyynnistä. Tuttuun tyyliin menin myös hieman asian viereen ja utelin, kuinka kauan A350-koneen siiven korjaamisessa kestää ja missä tilassa on Finnairin it-arkkitehtuuri. Se on kuulemma hyvässä kunnossa.
Mainittakoon samalla, että Finnairin pääomamarkkinapäivä on parin viikon päästä!
Kiitokset, @Verneri_Pulkkinen, vierailusta ja kiperistä kysymyksistä!
Q3-tulokseen liittyvässä tuoreessa blogikirjoituksessa puhumme mm.:
Aasian vahvasta kehityksestä
Haasteista Pohjois-Amerikan-liikenteessä
Laivaston osittaisen uudistamisen etenemisestä
Muistattehan myös, että 13.11. järjestämme pääomamarkkinapäivityksen, jossa kerromme taloudellisista tavoitteistamme ja strategisista painopisteistä tuleville vuosille. Tilaisuutta voi seurata suorana osoitteessa Capital Markets Update 2025.