Mun “äly” tunnistaa vain sen tiistaisen Biotec esityksen jonka linkin Bimmer antoi pari (ketjussa ylempänä) päivää sitten (=vanhan kertausta), mutta ei poissulje mahdollista uuttakaan. Uskotko kyseessä olevan todella UUSI JPM - juttu? Ettei olisi tuon tiistaisen virallinen ulostulo!
Noiden listalla olevien trialien potilasrekrytointien todellinen alkaminen ja niiden yksityiskohdat olisivat jonkinmoinen uutinen.
N on noussut 32->34 eli 2 potilasta otettu lisää tutkimukseen. 34 lienee nyt lopullinen N. Tuo “sensuroitujen klusteri” näyttää liikkuneen eteenpäin, mikä on hyvä. Tosin tästä puuttuu nyt ärsyttävästi mOS estimaatin sekä followupin luottamusvälit. Kun kyseessä on estimaatti, ne pitäisi AINA näyttää. Mutta nähdään toki että n. 400 päivän kohdalla at risk on vasta 9 potilasta / 34 joten seuranta on vieläkin nuori.
Faronin pitäisi panostaa paljon enemmän tutkimusdatan presentaatioon. Pintapuolisesti / epämääräisesti julkaisut tulokset lisäävät epävarmuutta tulosten ympärillä. Skeptikolle kuten minulle se tarkoittaa sitä että epävarmuus osoittaa enemmän negatiivisen kuin positiivisen suuntaan.
“…..Apart from those already mentioned, new immune checkpoint inhibitors are being investigated, such as bexmarilimab (BEX). This drug targets the scavenger receptor Clever-1, leading to enhanced antigen presentation, the release of pro-inflammatory proteins, and T-cell activation, showing promising results in solid tumor treatment……”
Hieman vanha juttu mutta varmasti aivan asiaa.
Tässä taasen uusi tammikuussa julkaistu samalta saralta:
Jotenkin alkaa tämä Faronin räpiköinti epäilyttää kun muutakin on jo tarjolla, CAR T soluhoitoja muun muassa käytetään verisyöpien hoidossa jo 40% onnistumis vasteella, rokotteita syöpää vastaan kehitetään joissa vaste 50%..
Ja näillä toimijoille on isot muskelit päinvastoin kuin Faronilla jolla ainainen rahapula.
Jos suurta kiinnostusta Faroniin olisi sopimus olisi jo tehty.
CAR-T hoito vain näyttää olevan erittäin kallis. Ensi yritetään muita hoitoja. Mutta business mahdollisuus Suomelle: Euroopassa laboratoriot, joissa CAR-T-soluja voitaisiin valmistaa, ovat suunnitteluasteella. Sekä kokeelliset että kaupalliset valmisteet tehdään nyt Yhdysvalloissa. ”Pitkällä tähtäimellä toiveissa on saada Suomeenkin laboratorio tätä varten.”
Car-T ei vaan ole sekään mikään syöpien yleisavain. Haittavaikutukset voivat olla merkittäviä. Nämä hoidot eivät sinänsä poissulje toisiaan, toisille toimii burana ja toisille panadol, joissain tapauksissa käytetään molempia yhtäaikaa.
Kilpailevia tuotteita toki on kehityksessä jatkuvasti ja kyllä itsekin myönnän pohtivani tohdinko olla merkittävällä ylipainolla mukana ja kuinka kauan, mutta en toistaiseksi ole menettänyt uskoani
Huono sopimus olisi tehty nopeammin. Kun mukana on paljon tarjoajia ja ollaan tekemässä hyvää sopimusta, aikaa kuluu enemmän. Jos joka viikko joku korottaa huutokaupassa hintaa tai tarjoaa hieman parempaa sopimustekstiä, prosessi jatkuu ja jatkuu.
Anteeksi kyynisyyteni, mutta mistä on peräisin “paljon tarjoajia”-tieto sekä joku korottaa viikottain hintaa?
Tästä olen pitkälti samaa mieltä.. Onko mikään tarjous koskaan “tarpeeksi”, jos voi saada kuvitteellisesti enemmän?
Jos partneritarjouksia olisi ollut jonoksi asti ja hylätty ne riittämättöminä, miksi niistä ei ole tiedotettu sen jälkeen, että saatiin tarjous summalla X, mutta hylättiin se liian alhaisen rahamäärän tai huonojen ehtojen takia?
Ps. Itsekin mukana tässä sirkuksessa aivan liian isolla painolla (>10% salkusta). Lottolappu itselleni tämäkin, kuten niin moni muukin salkkuni “helmi”
Jos yhtään lohduttaa, niin mulla paino >50% Siihen Optomed päälle 30%, niin tästä tulee mielenkiintoinen vuosi oman salkun kannalta.
Mutta diilin osalta tämä nyt näyttää menevän aika odotetusti, kun ollaan jo kiinteiden osaltakin kohta saamassa alustavia tuloksia. Odottavan aika on pitkä, mutta on varsin epätodennäköistä, että tämä täysin kasaan enää kuivuisi. Eri asia on sitten diilin mehukkuus pikavoitoille. Oma tähtäin on 10 vuoden päässä, niin aivan sama milloin se diili tulee, kunhan tästä lääke saataisiin. On tässä nimittäin epäonnistumisen mahdollisuus vielä mahdollisen diilin jälkeenkin.
Koska odotat näitä alustavia tuloksia kiinteiden osalta saatavan? Blazen alku mitä ilmeisemmin viivästyi oletetusta, kun sitä koskevasta sopimukseksestakin tiedotettiin vasta 22.12.2025:
Vielä marraskuun yhtiöesittelyjen slideissa kerrottiin ensimmäisen potilaan rekrystä H2/2025:
Blood Cancer Breakthroughs: New Therapies for Patients
Faron on Blood Cancer Unitedin (entinen Leukemia & Lymphoma Society) Therapy Acceleration Programin (TAP) kumppani.
Yhteistyö alkoi kesäkuussa 2022, kun LLS TAP osallistui Faronin 5 miljoonan euron rahoituskierrokseen Bexin kehitystä varten. Toinen sijoitus ilmeisesti 2023.
Bonoa voi kuulla 30.1.26 12 noon EST/9 am PST. Olisikohan tuo klo 19 Suomessa. Rekisteröitymislinkki on. Tietoja pitäisi antaa itsestä, kuinka liittyy asiaan.