Faron Pharmaceuticals - Innovatiivisia lääketieteen ratkaisuja (Osa 2)

Faron reagoi jokaiseen uutiseen muutama vuosi sitten isoilla nousuilla. Ei Faronin ongelma ole nytkään lääkekehityksen hinta, vaan luottamuspula, jolle pohjan loi ensin Markku ja sitten Juho ylioptimistisilla partnerointipuheilla. Tiede menee eteenpäin junan lailla ja uskon, että tästä hyvä tulee, mutta tyhjillä lupauksilla on isot vaikutukset. Riski on suuri edelleen, mutta huomattavasti pienempi kuin aiemmin. Nyt ei kurssi nouse kenenkään puheilla, nyt vaaditaan sitä näyttöä. Faronin suuntaan pientä kritiikkiä edelleen annan siitä, että sijoittajat on nyt uhrattu tieteen tekemisen alle. Jos mentäisiin tilanteeseen, että rahaa joudutaan tai halutaan vielä hakea sijoittajilta, nyt olisi jo kiire laittaa sijoittajasidosryhmästä vastaava henkilö viestimään sijoittajien suuntaan esimerkiksi täällä. Palstaa seuraa kuitenkin Lontoo rinnakkaislistautuneena ja kun ei jenkeissä olla, niin rumpua pitää päristää jonkun firman sisältä. Muuten ollaan vuoden päästä tilanteessa, että myydään patentit ja joku muu kerää tuotot. Nyt pitää firman alkaa pitämään huolta myös omistajista, niin mekin ollaan pidetty huolta firmasta.

2 tykkäystä