Evolution AB - iGamingin kuningas

En kyllä mitenkään tästä osakkeesta kallista saa vaikka jatkettaisiin nykyisellä tuloksentekokyvyllä.

P/E 11

EV/EBITDA 9

19 tykkäystä

Onko tässä nyt niin, että Aasian liikevaihdon kasvaessa 10 prosenttia sanotaan, että Asian kasvu on paljon vähemmän arvokasta ja kurssi ei juuri nouse vaikka Aasia kasvaisi?

Sitten kun Aasian liikevaihto laskee ja jos muiden nousee, niin menee niin että hyväksyttävä pe laskee, kun Aasian liikevaihto laskee?

11 tykkäystä

Vielä kun huomaat miten osakekurssin kehitys lähimenneisyydessä vaikuttaa tähän yhtälöön olet jännän äärellä.

Säänneltyjen markkinoiden osuutta voi tarkastella ihan samalla tavalla. Kun liikevaihdosta oli vain 1/3 säännellyiltä markkinoilta, loput 2/3 saattoi arvonmäärityksessä jättää kokonaan huomiotta laittomuuksien takia. Kun liikevaihto vahvan euron vuoksi laskee 2 % samalla kun säänneltyjen markkinoiden osuus nousee 20 % vuoden takaisesta, on yhdentekevää mistä liikevaihto aiemmin tuli ja ongelmana on vain, ettei tule enää.

6 tykkäystä

Olipahan heikko raportti, ei oikein mitään merkittäviä positiivisia uutisia millä ison kuvan kannalta väliä. Vähän puuttui kyllä nyt raportista ja callista myös se normaali toimarin optimismi mitä yleensä on kuullut ja nähnyt.

Sivuhuomiona USD valuuttakurssi tulee Q4 raporttiin iskemään lujaa USAn kasvulukuihin, kun vertailukauden Q4 fx oli 1.0681 ja nyt mennään jo 1.17xx tasoilla

Huomenna tulee Betssonin tulos ulos, niin mielenkiinnolla seuraan miten siellä Casino revenue kasvanut, jos lyö isot kasvuluvut pöytään niin ei näytä EVO:lle kyllä hyvältä

5 tykkäystä

Joo-o, ei tämä liiketoiminnan momentum nyt kyllä oikein hyvältä näytä, ja tilanne pitäisi saada oikenemaan – hikka on nyt yltynyt vähintäänkin yskähtelyksi.

RNG oli oikeastaan ainoita valopilkkuja, mutta sen verran tulee tätä maailmaa seurailtua, että NLC:n ulkopuolelta ei juuri tukea tule RNG:n puolella. Tuntuu että ne muut slottistudiot jotka EVO on hankkinut, ovat lähinnä taantuneet jatkuvasti. Ja ennen kaikkea kilpailija Hacksaw on ollut jo jonkin aikaa se toimija, jonka slotit tuntuvat keräävän eniten innostusta pelaajien keskuudessa.

Live-puolella huolestuttaa vähän se, että oikein mitään uutta hittituotetta ei tunnu tulevan. Siinä missä ihan vaan volyymin kasvaminen vanhoilla tuotteilla kyllä kantaa tiettyyn pisteeseen asti, ei pelaajat välttämättä jaksa ihan loputtomiin Crazy Timeakaan veivata. Nyt pitäisi saada jotain piristysruisketta kehiin ihan innovaatioidenkin muodossa.

12 tykkäystä

Se worst case ei taida enää olla tasainen taapertaminen, vaan käänne heikompaan. Tällöin multippelit karkaavat yhä vain korkeammalle, vaikka nyt näyttävätkin vielä hyviltä. Ihan vain muistutukseksi siitä, mitä arvoansa tarkoittaa.

Samaa mieltä siitä, että uusia innovaatioita tarvitaan. iGamingin kilpailu on kovassa kasvussa, ja uusia yrittäjiä tulee jatkuvasti markkinoille. Operaattoreilla harvemmin on eksklusiivisia sopimuksia, vaan he tarjoavat niiden toimittajien pelejä, joita asiakkaat pelaavat. Pidän itse melko epätodennäköisenä, että EVOn dominanssi jatkuisi enää samalla tavalla seuraavat 5 vuotta. Elleivät sitten ole juuri keksineet seuraavaa Crazy Timea. Kokemusta alalta n. 15 vuotta.

27 tykkäystä

Ei kai tuossa mistään worst casesta puhuttukkaan. Ja ei kai osakkeita worst casen mukaan hinnotella? Toki kaikki mahdollista on. Mut ihan hyvä oletus myös omasta mielestä et liikevaihto ei laskis enää tuosta. Tietty pelkkä liikevaihtokaan mitään kerro. Voihan ne katteetkin alkaa sulaa tms. Itse tosin olen sitä mieltä et jos kasvu loppuisi niin kyllä tuo kurssi pelkästään siitä ottaa vielä hiukan osumaa.

Itselläkin lapsenuskoa riittää, että kasvua tulee. Tämä (tekoäly apuna) se jaksaa aina hämmästyttää suomalaista, että edelleen noin 70% markkinasta on land based gamingilla. Online gaming tulee jatkuvasti kasvamaan, arviolta 9,5% gagr vuoteen 2032 asti. Evo on niin laadukas yhtiö, että uskoa riittää että se pysyy vähintään tuossa kasvussa mukana. Pikkuhiljaa itse lisäilen edelleen osakkeita.

6 tykkäystä

Nopea haarukointi Excelissä kurssilla 660SEK ja Q3 luvuilla. Olettaen, että cost base EBITDA:n alapuolella pysyy samana skenaarioissa.

  1. -15% revikkaan ja EBITDA taso 55%: P/E 21
  2. 0% kasvu liikevaihtoon EBITDA 55%: P/E 16
  3. +20% liikevaihtoon, EBITDA 40%: P/E 20

Muulla toimialalla niin en näkisi edes skenaariota 1 ja 3 kalliina, mutta uhkapeli firmalla lienee sopiva arvostustaso olevan matalemmalla. Playtech ennen viimeisiä uutisia P/E 15.

2 tykkäystä

Jos en ole aivan väärin ymmärtänyt niin ongelma ollut että Evon streami on pyörinyt jollain kasinolla tai millälie porukalla jolla ei ole ollut Evon kanssa sopimusta? Eli periaatteessa Evon peli vaan pyörii näytöllä mutta panokset/voitot menee jollain omalla järjestelmällä? En ole tähän tarkemmin perehtynyt joten oikaiskaa jos menee aivan metsään. Tai sitten Evon asiakkaat ovat jakaneet streamia myös Evon “ohi”.

Tämän puoleen itsellä tuli ensimmäisenä ajatus että cybertoimet olisi myös hankaloittaneet jollain tavalla niiden oikeiden Evon asiakkaiden toimintaa, vaikka jotain lisäselvityksiä kasinoille, uusia ohjelmistoja jotka eivät ole toimineet kunnolla tms. Tuollaisen tilanteen voisi kai sanoittaa cybertoimien yliampumiseksi?

Sitten jos puhutaan vain Evon cybertoimista niin tuskin vaikuttavat suoraan kasinoiden toimintaan, tuskin siellä kuitenkaan “lisätarkastuksia” tehdään jotta pääsee Evon pelejä pelaamaan. Mikäli sieltä joku pelaaja haluaisi käydä streamin “kaappaamassa” niin tuskin siinä myöskään tarkastukset estelee.

4 tykkäystä

Perjantaina jatkettu omien osakkeiden ostoja.

37 tykkäystä

Kuukausi takaperin viestiteltiin siitä, että ei noista EVO ostoista ja niiden keskeutyksistä voi päätellä onko tulossa hyvä vai huono osari, koska näyttäisi että ostoja tehtään tasaista tahtia aikahajauttaen.

Nyt laskien mukaan tuo viimeviikon perjantai, Ruotsin pörssi on tänä vuonna avoinna 44,5 päivää (31.10. on puolikas). Nuo perjantain ostot olivat euroissa noin 2,45 m€ ja rahaa EVO:lla oli omien osakkeiden ostoihin varattuna vielä 94 m€.

Tuolla perjantain kpl määrällä ja osakkeen keskihinnalla ostot tulevat täyteen n. 38 päivässä. Ymmärrettävästi siis vähän isommin ostettiin perjantaina, kun kurssi alhaalla, mutta eipä merkittäviä peliliikkeitä tai “all in” menoa. Korostaa vain sitä, että pankkiiriliike, joka ostoja toteuttaa ei juurikaan ota mitään näkemystä näissä ostoissa tai saa merkittävästi ohjausta yhtiöltä kesken sovitun ohjelman.

18 tykkäystä

Kenneth Dart ostanut Flutterista 5% siivun. Nyt omistusta siellä 10%. Ensimmäinenkin 5% osto vasta kuukauden takaa.

Olisi mielenkiintoista tietää mitä miehen päässä liikkuu mutta se ainakin lienee varmaa ettei tämä huono uutinen Evolutionille ole;

https://www.marketscreener.com/news/kenneth-dart-doubles-stake-in-flutter-surpasses-10-percent-ownership-ce7d5dd2db80f42c

14 tykkäystä

27 lokakuu- 31 lokakuu, ostettu 279,000 omaa osaketta

18 tykkäystä

Evolutionin tytäryhtiö ezugi laajentaa pikku hiljaa samoille markkinoille.

Sopimusta bet365 kanssa. Ontario. New Jersey . UK

https://www.ezugi.com/news/Ezugipartners

9 tykkäystä

EVO päivittänyt nyt sivuilleen omistajat per Syyskuu. Capital Group jatkanut vähentämistä ja Norjalaiset joko myyneet koko position pois tai pienentäneet omistusta koska tippuneet pois TOP-10:stä.

25 tykkäystä

Mielenkiintoista, herää uteliaisuus herra Dartin ajatuksista ja perusteluista hänen jatkuvien ostojensa takana.

11 tykkäystä

Uusi tällainen “Ice Fishing” tyylinen TikTok sukupolvelle suunnattu nopeatempoinen peli tulossa. Ilmeisesti Ice Fishing kuitenkin toiminut aika hyvin, niin eipä tuo haittaa että vähän eri teemalla ja tyylillä tulee vastaavia lisääkin. Kilpailijoilla ei vielä nimittäin vastaavia ole.

14 tykkäystä

Hyvä jos näin, omasta mielestä tuo Ice Fishing on valitettavasti todella tylsä, ja on vaikea nähdä siitä tulevan mitään menestystarinaa. Hyvää on nopeatempoisuus, mutta siihen se sitten jääkin. Peli tuntuu turhan “vaikealta”, koska bonus-sektoreita on niin harvassa, ja eri bonukset (3 kpl) ovat käytännössä täysin samanlaisia kokemuksia – ainoastaan niiden arvo on erilainen.

Suuntaus sinänsä on mielestäni kyllä oikea, eli se, että pyritään nopeuttamaan Game Show -pelien tempoa. Sitten pitäisi vaan vielä keksiä vähän viihdyttävämpiä elementtejä näihin peleihin, jotta niitä huvittaisi palata pelaamaan ensikokeilun jälkeenkin.

6 tykkäystä

Ice Fishingissä tosiaan loistaa tuo nopeatempoisuus, eikä juontajalle, interaktiivisille bonuspeleille tai liian sekavalle ensivaikutelmalle anneta mikkiä. Varsin toimiva konsepti, vaikkakin ehkä tylsä. Tämän tyyliset pelit kuitenkin sopivat vaikka lounastauolle, bussiin tai luennoille (..kohderyhmänä Aasialaiset opiskelijat?) Q4 Aasia growth, let’s go!

Tällä hetkellä Evon aulassa, Veikkauksen sivujen kautta kurkistettuna:

  • Crazy Timeä hakkaa 13 000 pelaajaa
  • Ice Fishingiä 1 450 pelaajaa, joten ei tämä tosiaan mikään uusi lippulaivapeli ole, mutta rahansa kyllä häviää kalastaessa varsin nopeasti ihan ilman Rapalaakin.

Sitä ei varmaan kukaan osaa sanoa, että mahtaako Evolutionille ne ‘arvokkaimmat pelaajat’ hakata enemmän näitä simppeleitä ja nopeita pelejä, verrattuna sitten Monopoliin, kuularalliin tai perinteisiin Live pöytäpeleihin? Asiat ei kai ole ihan niin mustavalkoista? Rahakkaita pelaajia kun on erilaisia ja mokomat pelaavat vielä erilaisilla mielentiloillakin.

Toivottavasti tämäntapaista dataa pystyttäisi analysoimaan Martinin leirissä kilpailijoita tehokkaammin, niin pysyisi lippu korkealla ja tanko liukkaana.

12 tykkäystä