Joo oli kyllä sekava ja mitäänsanomaton puhe. Alkaako vanhaa miestä jo väsymys painaa?
Ukraina on vuoden päivät miinoittanu V-Venäjän puoleista rajaa, valmistellu infraa, tuhonnu teitä ja linnoittanu. Sieltä ei armeija yli tule, mutta saa sitä yrittää toki. Ukrainalla on puolustus odottamassa.
Ja kyllähän Amerikka saa tiedon ennakkoon vielä jos olisivat tulossa.
HS:n Shoigu jutusta unohtui se oleellinen asia, että koska tämä herra on etnisesti ei-venäläinen, hän ei ole uhka Putinille. Hän ei ikinä voisi syrjäyttää Putinia tai kykenisi kokoamaan taakseen etnisesti venäläistä voimaryhmää.
Yleistunnelma tuntuu olevan, että kyseessä oli tulevan ex-presidentin puhe. Mutta kohta pitäisi tulla toinen puhe ja voi tulla lisää vielä sen jälkeen.
Mikähän tämänkin porukan keski-ikä on, Shoigu on selkeästi mukana pöydässä.
Ukrainassa Putinilla voi olla kohta valinnan paikka, joko uusi laaja liikekannallepano, tai sitten isoja alueita pitää luovuttaa Ukrainalle, jotta rintamalinjaa saadaan lyhennettyä. Joukot kuluvat koko ajan.
Olikohan tää ennen putlerin vaisua puhetta ollut kommentti jonkinlainen etiäinen?
Puhe oli niin säväyttävä, että Likasanko joutuu keräämään itseään huomiseen asti
No, kröhöm, vähän asiaakin. Myös Khersonissa alkaa vähitellen vesi laskea padon räjäytyksen jälkeen:
USA:lta tulossa 500 miljoonan tukipaketti, jossa mm. 30 kpl Bradleyitä (kuten arvelinkin, korvaamaan alkutunnustelussa menetetyt tuplana) ja 25 kpl Strykereitä:
Lisäksi myös lisää paukkuja HIMARSiin ja Patriotiin + Javelineja ja muita:
Turkki on Venäjän kanssa napit vastakkain Syyriassa ja olisi kovin mielellään ottamassa Syyrian etupiirinsä. Mikäli Venäjällä on sisällissota, ei resursseja riitä välttämättä Syyriaan.
Mikä saa uskomaan että siellä on ydinaseita? Se että Vanja sanoi niin ei meinaa yhtään mitään.
Sinähän sen tiedät. Kaikki on vaan spekulointia, kuten viestini, ja sinunkin vääntösi. Kukaan ei oikeasti tiedä mitä tässä tapahtuu, se on fakta.
putinin puhe oli kyllä pehmeä. Tuntuu vähän että nyt kun ei laitettu tekijöitä oikeastaan vastuuseen teoistaan, niin kohta putinin silmille hyppivät kaikki.
Passiivinen suhtautuminen jatkuu edelleen. Tässä on nyt jotain selvästi muuttunut viimeisten kuukausien aikana. Ensimmäiset merkit olivat Moskovan drooni iskut, joihin ei reagoitu juurikaan.
Joko on valmisteilla jotain yllättävää tai sitten Putinin voimat ovat lopussa.
Kuulostaa todella absurdilta että “petturit” pudottaa muutaman helikopterin, tappavat 15 sotilasta ja ottavat haltuun sodan tärkeimmän komentokeskuksen. Sen jälkeen vielä Kutsutaan venäjän armeijaan. Näyttää kyllä ulospäin siltä että putinilta alkaa olla resurssit lopussa, hän on väsynyt ja heikko mies.
Eihän Wagner tehnyt mitään, koska “heti kapinan alettua Wagnerin sotilaat ottivat käskynsä suoraan Putinilta välttääkseen verenvuodatuksen”. Näin siis Putln iltapuheessaan.
Prigorizin erikoinen tempaus muistuttaa jossain määriin Rudolf Hessin yksinlentoa Skotlantiin vuonna 1941. Lennon takana oli Hessin täydellinen virhelaskelmointi siitä että hän voisi Hamiltonin herttuan kanssa neuvotella rauhan Saksan ja Englannin välille. Hess oli todella korkealla natsipuolueessa eli joko sijalla 2 tai 3 ennen lentoaan. Lennon jälkeen hänet leimattiin hulluksi Saksassa ja liittoutuneet pistivät hänet tyrmään eikä neuvotteluista tullut mitään. Aivan kuten Prikorizin joka oli top-5 porukoissa Venäjän mafia natsien joukossa.
Ei kaiken takana aina tarvitse olla nerokkaita ratkaisuja ja upeata 5d shakki. Voi olla ihan vaan humalaista sekoilua ja karkeita virhearviointeja.
Kyllä, on nollasta poikkeava todennäköisyys, että Venäjällä näistä sotilasoperaatioista päättää mielisairaalasta karannut yksisilmäinen suun kautta hengittävä troglodyytti, mutta varmasti kuka tahansa tolkun ihminen yhtyy siihen päätelmään, että muutaman prikaatin vahvuisten huonosti varusteltujen joukkojen hyökkäys läpi Euroopan suurimman kosteikkoalueen, täyden liikekannallepanon läpikäyneen maan kimppuun, mahtanee olla äärimmäisen epätodennäköistä. Pelkästään se määrä Offia mitä näille joukoille pitäisi toimittaa hyökkäyksen aikana kohdatuista hyttysistä selvitäkseen riittäisi kaatamaan koko tuon Valko-Venäjän läpi kulkevan logistiikkaverkoston, erityisesti kun valkovenäläisillä on tapana sabotoida venäläisten junavaunujen toimintaa.
Näin ihan vertailun vuoksi Suomen vuoden 2023 puolustusbudjetti on melkein KAHDEKSAN KERTAA ISOMPI, kuin Valko-Venäjän vuosittaiset puolustusmenot. Luxemburgin mahtavan melkein tuhannen sotilaan sotavoimien vuosibudjetti on NOIN PUOLET Valko-Venäjän vastaavasta. Antaisin varmaankin Jean-Claude Junckerille paremmat kertoimet marssia Brysseliin noilla tuhannella sotilaalla, kuin Valko-Venäjälle tähän hypoteettiseen offensiiviin Ukrainaa vastaan.
Prigotsinilla unohtui oman ja muiden Wagnerpomojen perheiden järjestäminen turvaan ennen liikkeelle lähtöä.
Ukraina laittaa ison vaihteen päälle. En tiedä, onko sattumaa, mutta viime viikonlopun kapina Venäjällä ja sen aiheuttama hämmennys vihollisessa pitää käyttää täysimääräisesti hyväksi.
Hyvä ketju sinänsä iänikuisesta aiheesta - Venäjän korruptiosta - mutta menee mainiosti aamukahvin kanssa. Tämä on aihe, johon en itse ole vielä kyllästynyt.
Mukana tällaisia helmiä.
43/ "I see that some people from the Investigative Committee are walking around and I understood at once that they are the commander’s dead souls. They come up to me and ask if I know these people. Well, if I am in the system, I am not going to set up the commander.
44/ "I said that yes, I see them every day, but I do not know them personally. Then the commander was prosecuted anyway and after the trial he was fined half a million ($5,923) and dismissed.
45/ But when the dismissal documents were sent to Moscow in a special car, they simply did not get there. Probably the Armenian diaspora got involved. So he worked his way up to retirement. Then he wrote a report and left."
ja tällaista…
47/ "And the regiment leadership had a genius idea - why not to make some more money out of it. Some people found, who were ready to pay for that to ride on the tank and to shoot. Civilians, you know? Nothing to do with the army. A tank safari for the rich.
48/ “And two conscripts got crushed to death as a result.” The incident was hushed up.
Sas se:
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi maanantai-illan videopuheessaan, että Ukrainan joukot ovat edenneet laajalti taisteluissaan Venäjää vastaan.
– Soturimme etenivät kaikilla sektoreilla, ja tämä on iloinen päivä, hän sanoi junassa nauhoittamassaan puheessa. Zelenskyi oli maanantaina tavannut Ukrainan sotilaita etulinjan asemissa.
– Toivotin heille lisää samanlaisia päiviä, hän sanoi.
Juuri näin. Toistaiseksi kaikki sumutukset ovat olleet niin alkeellisia, että ne ovat paljastuneet kusetuksiksi muutamassa tunnissa. En mitenkään jaksa uskoa teatteriin Putinin Kremlin puolelta. Teatteria oli varmasti, mutta marionettina ei ollut Wagner ja lankoja ei ollut vetelemässä Putin.
Ei tosiaan ole mitenkään edes mahdollista, että Kreml kykenisi tällaiseen teatteriin. Se on erittäin suurta naapurin yliarvioimista.
Tämä on -edelleen- ihan klassista rys… Venäjän sekoilua. Tuo maa on tuollainen. Ei mitään tolkkua missään ja ihmiset aivan sekaisin.
Jos pitää paikkansa niin tämä on kova juttu
putlerille lisää nöyryytystä.