eQ - Tylsistä tylsin rahakone

Sale on tehnyt eQ:sta uuden yhtiöraportin heti Q3:n jäljiltä :slight_smile:

eQ:n Q3-raportti oli pitkälti odotuksiemme mukainen ja numerot pysyivät laskutrendillä yhtiön kärsiessä etenkin kiinteistömarkkinan haasteista. Tulosennusteemme ovat pysyneet ennallaan ja odotamme yhtiön palaavan ensi vuonna reippaaseen tuloskasvuun PE-rahastojen tuottopalkkioiden vetämänä. Osake on mielestämme tällä hetkellä oikein hinnoiteltu ja tuloskasvuun liittyvän epävarmuuden johdosta emme näe tuotto/riskisuhdetta riittävän houkuttelevana. Toistammekin vähennä-suosituksen 11 euron tavoitehinnalla ja jäämme odottamaan uuden strategian julkaisua helmikuussa.

Rapsasta lainattua:

Yrityskaupat edelleen mahdollisia

Strategian toteuttamista voisi kiihdyttää merkittävästi yritysjärjestelyillä, ja mielestämme yritysjärjestelyt nousevatkin jälleen selvästi aiempaa vahvemmin pöydälle. Vaikka kurssi onkin laskenut reippaasti, on osake edelleen arvostustasomielessä järkevää kauppatavaraa, ja näemme sen tarjoavan hyvän alustan omistaja-arvon luomiselle yritysjärjestelyillä.

3 tykkäystä