Karmeeta droppia clean energyn suhteen, etenkin P-Amerikassa. Kupla poksahti ja täytyy myöntää, että usko on hieman koetuksella.
Kiitos todella paljon tästä kirjoituksesta
Kiitos todella paljon loistavalle kommentoinnista @NEA lle. Tuostahan saa loistavan kokonaiskuvan ja olen samaa mieltä että tässä olisi oma aiheensa pyöriteltäväksi. Nillitän kuitenkin vähän tuosta sähkön ja lämmön varastoinnin erottamisesta, vaikkakin ymmärrän pointin. Miksi nillitän, on nimenomaan tuo todettu sähköntuotannossa syntyvän lämmön hyödyntäminen. On vaikea nähdä että energian tuotanto tulevaisuudessakaan olisi niin hyvää businesta, että merkittävä osa tuotetusta energiasta voidaan “hukata” prosessista. Tämän vuoksi toivoisin että ei unohdeta sitä lämmön varastointia, jos se vaan on kannattavaa.
Lukusuositus ajatuksen kanssa:
Pähkinänkuoressa: nyt kannattaa pitää kiinni hyvistä osakkeistaan ja mahdollisuuksien mukaan lisätä niitä - tai vaihtaa vielä parempiin. Jokaisesta kriisistä viimeisen 20+ vuoden aikana oma salkku on noussut entistä vahvempana. Esim koronakriisi sulatti salkusta n puolet mutta sen jälkeen se liki 10-kertaistui.
Suuri energiamurros on vasta alkumetreillä. Tässä ollaan käytännössä luopumassa fossiilisista energialähteistä sekä polttomoottoreista, joten trendi on massiivinen ja selkeä, vaikkei tie olekaan suora.
Tässä tukea tuohon Wagnellin mainitsemaan muutokseen…
Kaasuturbiinia Mitsulta ammoniakilla pukkaa, ja tuo koko ihan fyysisesti ihmetyttää, näyttää merikontin kokoiselta ja 40MW, toki apujärjestelmiä ympärille tarvitaan mutta pikkukylään, kaivoksiin, datacentereihin poweria.
Commercialization will also support decarbonization systems for small to medium-scale power plants in industrial applications, on remote islands, etc.
Ja tässä esimerkki miten hommat etenee kun niihin oikeasti panostetaan (no harmi kun Suomi Oy ei…)
- This development is carried out as part of a program by Japan’s New Energy and Industrial Technology Development Organization (NEDO) “Technology Development Project for Building a Hydrogen-based Society: JPNP14026."
Samasta aiheesta uutista tältä päivälyä… Ja syö wärreä tuokin.
Kerry sanoi, ettei hänellä ole epäilystäkään siitä, että yksityisen sektorin ja liittovaltion hallituksen välille syntyy kumppanuus puhtaan energian alalla. Bidenin hallinto on ehdottanut 2 biljoonan dollarin investointeja vihreän talouden rakentamiseen.
Ranskan liikenneministeri twiittailee
Go Plug + Renault JV! 30% market sharea odotellessa :).
Olihan kurmotusta, ehkäpä pohjat ESG lapuille nähtiin tänään. Tilanne on varsin erikoinen, kun öljy on samalla noussut jyrkästi ja hätyyttelee 6 v huippuja:
Nythän uusiutuvan energian osakkeiden pitäisi olla myös kovassa nousussa, kun niiden kilpailukyky suhteessa öljyyn on parantunut rajusti lyhyessä ajassa. Kallis öljy vain kiihdyttää investointeja vaihtoehtoisiin energialähteisiin.
Olisi kiva tietää, miten ja kenen toimesta näin laaja-alainen ja määrätietoinen ESG alasajo on saatu masinoitua. Veikkaankin, että tilane korjaantuu suht nopeasti uusiutuvien hyväksi. Tässä on myös öljy-yhtiöiden kannalta viimeiset hetket tarttua kiinni alaspoljettuihin uusiutuviin. Mielenkiintoinen kevät/kesä tulossa, kun maailman päättäjien uhoamat uusiutuvat investoinnit lähtevät basiliskon jälkeen tulille todenteolla.
Trendi on nyt semmoinen, että rapakon takana myydään kaikkea, josta on saatu viime vuonna ylituottoa - yrityksen kunnosta tai toimialasta viis. Varsinkin suurilla arvostuskertoimilla varustetut kasvuosakkeet ovat myynnissä.
Porukka tietää, että viime vuoden loppuosan nousu oli ihan naurettavan nopeaa, niin siellä iskee paniikki päälle, kun laskut on rapsakoita. Ite ajattelin katsella Greenlane ja Xebec nyt alkuun (greenlane ostin eilen) muuten ajattelin katsoa, jos PlugPower saataisiin lähelle 29,90 hintaa jossa SK diili tehtiin, jos ollaan lähell pidän sitä indikaation tutustua tarkemmin.
Tarkkailen samalla sivusilmällä esim. NEL, Vow, Hyundai, Cell Impact ja Impact Coatings, Umicore. En osaa asettaa tavoitetta, mutta iankin tuo pulkkamäki alas saisi rauhoittua entryyn.
Itten kattelen kiinnostuksella Isoja tuulifirmoja Orsted, Siemens Gamesa, Vestas.
Ja vähän Aurinko puolta kanssa.
Kaikki näyttää vielä turhan tyyriiltä ja rytisee liian vauhdilla alas ja oon pihalla fundasta
joten vaikea sanoa onko joku nyt edullista.
Sijoittajat kotiuttaa voittoja uusiutuvista. Nehän nousi vähintään sen 100% viime vuonna yksiinään jo… Toki vanhoilla energiajäteillä on suunnitelmia uusiutuviin myös, joita ei sovi unohtaa.
Itsekin jo alan miettiä kohta kk-säästöä esim. iShares Global Clean Energy UCITS ETF USD , mutta katselen vielä…
No suurinosa oli ihan ketjuun liittyvää asiaa, mutta tuottojen kehumisella mentiin vähän ohi aiheen.
Onneksi viestit saa silti esille. (En liputtanut)
Laaitetaan vähän rotaationäkemystä. $100 Oil: Big Banks Believe A New Oil Supercycle Is Beginning | OilPrice.com
No se tuotto % minusta kuvasti koko sektorin massiivista nousua (jos minun n. 50-60 lapusta n. 40 kpl nousi min 100%), ei niinkään ollut kehumista… kun ei siinä ollut mitään loistavaa sijoittamista, kunhan oli 2019 lopussa ketjun ja oman tutkailun avulla muodostettu oikein osunut käsitys ja strategia miten sitä hyödynnetään ja tuuria.
Kerroin kyllä mm. kahvihuoneessa ja Salkkujen tuotto% ketjussa, että en usko kurssien voivan nousta ja että teen exitin… ja perustelinkin mielestäni, mutta en minä täällä ole teille vittuilemassa, vaan kerroin vaan oman näkemyksen miten nyt ajattelin itse toimia ja mikä on minun indikaattorini vetyjen hinnan suhteen aluksi (Plug SK diilin taso tai lähelle).
Sinänsä minulle ei tuota vaikeuksia pysyä sektorista sivussakaan, jos hinnat eivät laske riittävän paljoa.
Hyviä kohteita kyllä riittää digitalisaation alalla.
No nyt kun perustelit asian noin, niin ei ehkä niin ohi aiheen mennyt. En minä ainakaan vittuiluna ottanut kommentteja, vaikka itsekin tässä lähipäivinä ottanut isosti osumaa. Ihan hyviä päätöksiä olet ainakin tehnyt näiden suhteen ![]()
Mietin olisko romahduksen alkusyynä kuitenkin Amerikkaan ja varsinkin Teksasiin iskenyt talvi. Eihän se rationaalinen syy ole, mutta ehkä se on vienyt monilta amerikkalaisilta jo ennalta hataran uskon ilmastonmuutoksen olemassaoloon. Tietysti inflaatiopelot vaikuttavat myös kasvulappuihin.
Joo onhan tässä paljon ihan hyviä ja ymmärrettäviä syitä. Lähinnä tuota järjestelmällisyyttä ihmettelin. Siellä on hyvin monenlaisia yrityksiä erilaisilla tunnusluvuilla ja tuloksentekokyvyillä vedetty alas kuin juustohöylällä. Esim aurinkopuolen yrityksistä vaikkapa Canadian Solar on ihan hyvillä näkymillä ja hyvässä tuloskunnossa verrattuna vaikka johonkin EV/vetyfirmaan, missä voitollisuus ei ole edes vuosien horisontissa.
Mutta kuten tuolla aiemmin totesin, itse näen tämänkin korjauksen hyvänä salkun tsekkauspaikkana, missä on mahdollisuus hankkia hyviä osakkeita sopuhintaan. Erit jenkkilässä sekä nousut, että laskut tuppaavat olemaan ylimitoitettuja, mikä tarjoilee myös hyviä pelipaikkoja, jos sellaista harrastaa. Koronakuopassa esim nuo öljy-yhtiöt joutuivat pitkäksi aikaa sylkykupeiksi, nyt sitten yhtäkkiä huomataan, että hei, latit pitääkin lyödä öljyosakkeisiin. Kyllä nämä uusiutuvatkin tästä vielä virkoavat.