Dovre Group - Lumitöitä ja turskaa

Dovren H1 luvut tulivat aamulla, jotka tosin sisälsivät suht vähän mitään uutta viime viikkoisen ennakkotiedon jälkeen. Mielenkiintoisinta antia edusti se, että rahaa on edelleen yli 20m mutta toki projektien venyminen polttelee kassaa tässä ainakin q3. HIeman huolestuttavaa, että Ruotsin projekteista ei nyt edelleenkään osata sanoa milloin loppuvat vaan puhutaan “kuukausista”. Kohta on taas lumikin maassa :wink:
Toinen mielenkiintoinen luku itselleainakin oli nuppiluvun kasvu vuoden takaisesta alle sadasta yli 250 henkeen. On aikamoinen pomppu, joka nyt toivottavasti tehty sen vuoksi että uudet projektit työllistävät ja jotain rahaakin niillä tehdään.
Renetec muistettiin nyt myös mainita, jotain projekteja tekee, euroja ei listattu. Suvicin rahoituksesta ei todettu mitään edelleenkään, selvää on että tavalla tai toisella Suvic täytyy uudelleenrahoittaa ja omistusosuus pomppaa ylöspäin.
Kappas, Suvicin tilinpäätös oli ilmestynyt nyt myös. Siellä Ruotsin projekteista todetaan, että valmistuvat lokakuun loppuun mennessä (kai tämän nyt olisi voinut Dovrenkin h1 julkistukseen laittaa). Vuosikertomuksen mukaan myös Suvic Oy:n operatiivinen tulos oli yli 6m miinuksella johtuen ilmeisesti yhdestä aurinkovoimalahankkeesta. Suvic Ab:ta on pääomitettu 15,6meur ja tämän saaminen takaisin on kyllä kohtalaisen kyseenalaista yhtiön kannattavuus huomioiden. Tämän asian myös tilintarkastaja liputtaa kertomuksessaan. Dovre on antanut Suvic Oy:lle useita pääomalainoja (joita vastaan Suvic Oyn vähemmistösijoittajat ovat pantanneet osakkeensa) ja tämän vuoden puolella Dovre antanut lähes 6meuron vvk-lainan koska Suvicin rahatilanne on luonnollisesti jatkunut tiukkana. Vaikea on siis yhtiön tilanne, uskovat kyllä parempaan jatkossa. Tuulivoimasta todetaan että markkina on hiljentenyt, mutta aurinkovoima on sitten tulossa tilalle. En ole alan asiantuntija mutta kaipa sitten samalla kokemuksella voidaan tuulivoimasta siirtyä aurinkovoiman rakenteluun tai energiavarastointiin.

9 tykkäystä