Dellia Group AS - Voivatko kuivatut mangot olla koukuttavampia kuin Heroiini?

Selkeästi @Voimakyykky tiedät mistä puhut ja kokemuksesi suomalaisena mangomaanikkona osui mielestäni naulan kantaan.

Ruotsalainen toisen sukupolven perheyhtiö, joka valmistaa Dave & Jons -tuotteita, omaa mielestäni vahvemman brändin ja selvästi hienommat pussit. Dellialla oli pitkään useita sekavia brändejä ja he ovat vasta tänä vuonna alkaneet rationalisoimaan toimintaa. Mielestäni Dellian perusmangot ovat parempia kuin D&J ja erittäin kilpailukykyisiä myös hinnaltaan, mutta D&J on makumangoissa valovuosia Delliaa edellä ja saa sitä kautta epäreilun paljon enemmän hyllytilaa ja hyvä maustaminen antaa myös paljon anteeksi raaka-aineen osalta. Dellia on laajentunut niin nopeasti, ettei heillä ole ollut riittävästi raaka-ainetta kymmenien makuvaihtoehtojen saamiseen hyllylle tai edes aikaa kehittää niitä ja sen vuoksi volyymit ovat pienempiä ja hinnat eivät ole makumangoissa kilpailukykyisiä D&J kanssa. D&J fanitus on ehdottomasti ansaittua.

Mutta, laitetaas ne sijoittajalasit nyt sitten takaisin päähän. D&J on konservatiivinen perheyhtiö, joka kamppailee piirimestaruussarjan voitosta. Lähtökohta on sama kuin Hartwallilla, että halutaan olla kotimarkkinoilla vahva ja luovutetaan muut markkinat muille yhtiöille. D&J myynti Pohjoismaiden ulkopuolella on pienimuotoista eikä ole näköpiirissä, että yhtiö olisi tosissaan laajentumassa isolla mittakaavalla Eurooppaan. Sitten vilkaistaan mitä kaikkea Dellia on tehnyt Euroopassa ja Aasiassa viimeisen 12 kk aikana:

Dellialle ei riitä Pohjoismaiden voittaminen, vaan he ovat lähteneet rakentamaan aidosti globaalia yhtiötä ja pörssilistautumisen myötä heillä on myös riitävästi kuivaa ruutia taseessa avata useita uusia maita ja markkinoita joka ikinen kvartaali. Vaikka D&J omaa suuremman makumangovalikoiman ja he saavat hyllytilaa ja bränditunnettavuutta myös sellaisilta tuotteilta minkö kanssa Dellia ei kilpaile, kuten makutaatelit, ei heillä ole mitään mahdollisuutta pysäyttää Dellian laajentumista ulkomailla. Edes Pohjoismaissa ei olla onnistuttu kuin korkeintaan hidastamaan Dellian kasvua, kun kasvava markkinasegmentti on nostanut kaikkien toimijoiden myyntiä.

Nämähän eivät ylipäätänsä muutenkaan ole ‘voittaja-vie-kaiken’ -markkinoita. Voit olla Suomen arvokkain tavaramerkki Fazerin Sininen, jolla on lisäksi yksinoikeus sinisen värin käyttämiseen. Voit olla kuluttajana sitä mieltä, että Fazer tekee maailman parasta suklaata. Sieltä hyllystä löytyy silti aina Maraboun suklaita ja kun mennään Euroopan tasolle, niin se rakas Fazer ei sitten enää pärjääkään kilpailussa Marabouta tai edes muita paikallisia firmoja vastaan ja häviää myyntikisan Euroopassa ja globaalisti.

Delliassa sä siis ostat kovaa vauhtia laajentuvaa kasvuyhtiötä, jonka yksittäisen paikalliskonttorin TAM on isompi kuin koko D&J brändin TAM. S-marketin ja K-marketin hyllykisan sijaan oleellisempaa on vaikkapa se, että kuinka nopeasti Euroopassa saadaan uusia maita auki ja voitolliseksi, miten myynti lähtee vetämään Kiinassa sekä myöhemmin mahdollisesti Japanissa ja päästäänkö Yhdysvaltojen markkinoille kuinka nopealla aikataululla. Kilpailijoita kyllä tulee aina olemaan ja joskus heillä voi jopa olla kuluttajalle Delliaa parempi tuotekin saatavilla, mutta sillä ei ole merkitystä mikäli Dellian liikevaihto esimerkiksi satakertaistuu nykyisestä. Kasvuyhtiössä ostat ensisijaisesti kasvua, mieluiten kannattavaa sellaista.

41 tykkäystä