Omien ostojen aloitus, mutta vain palkitsemistarkoituksiin:
The purpose of the Programme is to enable Cadeler to meet its obligations to its
employees arising from certain of Cadeler’s share-based incentive programmes.
Eli valitettavasti ei vielä mitään oikeata pääoman palautusta.
Kuuntelin myös tuon Q1 puheluun ja kyllähän siellä yhtiö kuvasi hivenen enemmän miten näkevät markkinoiden kehittymisen. Eli vuodesta 2028 edelleen povataan aavistuksen hiljaisempaa markkinoilla, mutta sen jälkeen luvassa taas voimakasta kasvua ja huomattavaa pulaa aluksista.
Toinen ainakin itselleni positiivinen asia oli että yhtiön meneminen mukaan jalustojen asennukseen (A-luokan alukset) oli asiakkaiden puolelta tullutta pyyntöä. Tässä asiakkailla lienee ajatuksena että saavat osan koordinaatio työtä siirrettyä Cadelerin hoidettavaksi, jolloin kokonaisuus valmistuu nopeammin ja tehokkaammin. Alun perin tämä suuntaus oli särähtänyt omaan korvaan hivenen huolestuttavalta - ilmeisesti muissakin asia oli herättänyt huolta ja nyt yhtiö halusi erikseen tätä täsmentää.
Mitä taas tuli alkuvuoden hiljaisempaan menoon (käyttöasteet), niin tämä oli yhtiön mukaan ihan suunnitelmien mukaista, koska aluksen olivat menossa uusiin projekteihin kuten tyypillistä alkuvuodesta. Tässä siis tiettyä syklisyyttä vuoden sisällä (loogista tuuliolosuhteita ajatellen) ja tällaista voi odottaa siis jatkossakin jossain määrin.
En kyllä itse osaa nähdä tässä markkinoiden puolelta mitään merkittäviä ongelmia ja tähän asti yhtiön on suorittanut melko tasaisen varmasti, joten uskoisin tämän yhtiön selviävän hyvin hivenen pehmeämmistä jaksoista markkinoilla.