Ja tässä on Fransin pikakommentit aamun tuloksesta. ![]()
Asuntosalkun H1-raportti oli operatiivisesti karkeasti odotustemme mukainen. Yhtiö jatkoi selvästi voitollisia myyntejä Tallinnassa ja omien osakkeiden ostoja. Vuokrausaste laski kuitenkin vertailukaudesta ja jäi hieman odotuksistamme, vaikka olikin varsin hyvällä tasolla. Tallinnassa käyvät arvot nousivat hieman, kun taas Suomessa tuli laskua. Muutokset suurin piirtein kompensoivat toisensa. Yhtiö toisti kuluvan vuoden ohjeistuksensa, ja alustavan arviomme mukaan ennusteisiimme ei kohdistu olennaista muutospainetta. Keväällä nähty korkojen nousu aiheuttaa jälleen painetta korkokustannuksiin, mutta yhtiön neuvottelema uusi rahoitussopimus taas on ehdoiltaan aiempaa parempi.