Frans-Mikael Rostedt on tehnyt uuden ja kattavan yhtiöraportin Arvosta H2-tuloksen jälkeen. 
Nostamme tavoitehintamme 83 euroon (aik. 79 €), mutta otamme osuudesta vilvoittelutauon ja käännymme Vähennä-puolelle (aik. Lisää). Arvon sijoitussalkun käypä arvo jatkoi nousussa ja osuuskorkoehdotus oli hieman odotuksiamme suurempi. Osien summa -laskelmamme nousi aavistuksen ja osuuden alennus suhteessa laskelmaamme on jatkanut supistumista, mutta on edelleen -32 %. Selkein nousuvara on kuitenkin mielestämme pitkälti syöty, mutta kevään vahva noin 7 %:n osuuskorko (lähivuosina 5-6 %) tukee tuotto-odotusta. Kokonaistuotto-odotus jää kuitenkin hieman alle tuottovaateemme, sillä mielestämme monet keskeiset omistukset ovat nyt melko käyvästi hinnoiteltuja.
1 tykkäys
Arvon osinkotuottoprosentti on tämänpäiväisellä kurssilla lähes 7%. Ei taida moni päästä samaan osinkotuottoon.
2 tykkäystä
Hanza julkaisi todella hyvän raportin ainakin markkinoiden mielestä. Kurssi on noin +16% nousussa. Heiluu kuitenkin rajusti edes takaisin. Oikein kiva asia Arvon näkökulmasta. Sen Hanza omistuksen arvo nousi tänään oikein kivasti.
Arvon tilinpäätöksessä mainitaan “Arvosta tuli näin ollen yksi HANZA:n suurimmis-
ta omistajista vajaan kahden prosentin omistusosuudella. Arvon omistamiin 896 806 osakkeeseen liittyy määräaikainen
luovutuksenrajoitusjakso”
Tällä hetkellä Hanzan kurssi on +21SEK eli Arvon näkökulmasta:
896 806 x 21SEK = 18 832 926SEK tuottoa (toistan että kurssi heiluu rajusti) . Euroiksi käännettynä tämä on 1,76M€.
Osinkoa Hanza nostaa reilusti vuoden takaisesta “The Board of Directors proposes a dividend of SEK 1.50 per share (0.80)” Tämä on hieno juttu Arvon kannalta ja sen omistajien kannalta varsinkin jos on osuuskoron perässä. Arvo saa osinkoa Hanzalta 1 345 209SEK joka on tämän hetken kurssilla euroiksi muunnettuna n. 126 000€
6 tykkäystä
Joo näytti olevan Hanzan tulos markkinoiden mieleen 
Hanzan osinko näkyy jonkun verran myös Arvon luvuissa, mutta suurempi tulosvaikutus tulee kunhan yhtiö keventää Hanza omistustaan, käsittääkseni taseessa omistus on hankinta-arvoon kirjattu joten myyntihetkellä kirjautuu reippaasti tulosta ja Arvon noudattaessa osinkopolitiikkaansa, niin se näkyy osuuskorossa selvästi. YTD kurssinousu n. 20% ja 12kk n. 90%
En yhtäkkiä löytänyt mistään miten pitkä sitoutumisjakso yhtiöllä on osakkeiden myymisen osalta. Onko @Frans-Mikael_Rostedt tästä lisätietoa? Ja jos uskallatte spekuloida, niin luuletteko, että Arvo pyrkii keventämään omistustaan heti, kun se on mahdollista? Yhtiön osuus Arvon sijoitusportfoliosta on kurssinousun myötä jo ihan merkittävä joten hajautussyistäkin keventäminen olisi perusteltua.
5 tykkäystä
Vahvaa kehitystä tosiaan.
Tätä ei ole kommunikoitu ulospäin, vaikka olen kovasti koittanut udella
BMK kaupassa lock upit oli 3 vuoteen asti, mutta osakkeita vapautuu myös porrastetusti 12kk ja 24kk kohdalla.
Itse annan melko korkean todennäköisyyden sille, että Arvo keventelisi omistusta, koska juuri niinkuin sanoit niin paino on noussut aika suureksi Arvon tyypilliseen painoon nähden.
4 tykkäystä
Hienoa! Seuraavat luvut voivat kuulostaa alkuun kovilta, mutta Arvon pitäisi kyetä tekemään 10 eur/osake tulosta melko helpostikin. Eikä pitäisi olla edes huippu exit-aika (silloin pitäisi tehdä 15-18 eur). Tuon 10 eur/osake Arvo tekee vain hieman reilun 8%:n oman pääoman tuotolla (osakekohtainen omapääoma se n 120 eur). Vahvan osingon maksun lisäksi hallituksen kannattaisi viritellä ne omien osuuksien ostot käyntiin ylikapitalisaation purkamiseksi.
1 tykkäys
In addition to the initial purchase price, an
additional purchase price of up to EUR 15 million may be
payable, depending on the economic development in
Leden. The additional purchase price was estimated in the
acquisition analysis at SEK 56 million (EUR 5 million), which
is discounted to SEK 53 million. During the third quarter of
2025, the estimated purchase price was revalued. The
reversal, recorded as other operating income, adjusted for
discounting, amounts to SEK 53 million
Jos tuosta Hanzan raportista ymmärrän niin eivät ole vielä purkaneet varausta Leden-kaupan lisäkauppahintaan. Ovat vain pudottaneet sitä 56 → 53 MSEK Q3 jälkeen.
Ehkä sieltä voisi jotain vielä tulla. Arvon osuushan Ledenistä oli jotain 30% luokkaa.