Andfjord Salmon – ESG:n hurma on kassien surma

Heinäkuinen lause oli osuvampi kuin osasin aavistaa. Muutaman uutisjutun luettuani avainkohdat ovat:

  • pääurakoitsijan (pu) ja A:n suhde ollut kireä, erityisesti kuluvan vuoden
  • pu:n valitsema menetelmä ei soveltunut altaiden rakentamiseen pu:n määrittämässä aikataulussa ja budjetissa
  • A kertoo, ettei pu informoinut sitä aikaisin budjetti- ja aikatauluyrityksistä
  • kolmannen osapuolen tekemä laskutusselvitys löytänyt laskuja, joita ei ole dokumentoitu tai ovat virheellisiä - virheiden kokoluokkaa kuvataan odottamattoman suureksi
  • keskinäiset neuvottelut eivät ole johtaneet ratkaisuun, valmius viedä case oikeuteen

Vaikka vaateiden tueksi on lisäksi juristien puolto viedä vaateita eteenpäin, ei rakennuskokonaisuuden laajuus huomioiden ole helppoa näyttää toteen onko pääurakoitsija toiminut selkeän piittaamattomasti ja vaikka olisi, saadaanko kaikkien kulujen jälkeen korvauksina merkittävää rahasummaa.

Toisaalta Andjord on ehtinyt kerätä näkemystään puoltavaa aineistoa ja ehkä selkein esimerkki epämääräisestä kulukontrollista ovat olleet kuluvan vuoden kaksi osakeantia. Helmikuussa ja uudestaan toukokussa tehdyt annit osoittavat jonkun mokanneen kokonaisuuden hallinnassa ja pääurakoitsijalle voi olla hankalaa osoittaa, miksi projektin ykkösvaiheen ollessa edistymisraporttien mukaan aivan loppusuoralla kulut karkasivat käsistä ja aikataulu venyi siitä huolimatta.

3 tykkäystä