Alokas haastattelee

162. Timo Lappi

Tänään sain julkaista haastattelun Fondian toimarista Timo Lapista, joka huokuu innostusta ja selvästi yrittäjämäistä otetta.

Oli upeaa huomata, kuinka Timo on tullut Foorumille keskustelemaan sijoittajien kanssa. Haastattelujen ja Foorumille jalkautumisen myötä olen huomannut, että hänen vahvuuksiaan ovat mm. rennot, vakuuttavat esiintymistaidot sekä aito sijoittajaystävällisyys. :slight_smile:

Omien mielikuvieni mukaan hän on myös visionäärinen, analyyttinen toimari, jonka rauhallinen varmuus, harkitsevuus ja aito kiinnostus ihmisiin luovat ympärilleen luottamusta. Hänen asenteensa ja “tarinansa” varmasti inspiroivat, ja hänessä taitaa olla juuri sitä, mitä Fondiassa nyt tarvitaan - erityisesti tietynlaisen “kasvuhakuisuuden” ja monipuolisuuden osalta. :slight_smile:

1. Kerro viidelläkymmenellä sanalla, kuka olet.

Olen Timo Lappi ja toimin Fondian toimitusjohtajana. Ammatillisesti kuvaan identiteettiäni sanalla Lawyerpreneur. Se tarkoittaa juristin ja kasvuyrittäjän yhdistelmää.

Asun Helsingin Töölössä puolisoni ja koiramme Pullan kanssa. Kolme parikymppistä poikaani opiskelevat kauppatieteitä ja ovat jo muuttaneet omilleen. Vapaa-ajalla haen energiani sportista, ystävien seurasta, lukemisesta ja musiikista.

2. Kerro kolme asiaa, mitä julkisuudessa harvat sinusta tietävät.

Ensinnäkin olen sukuni musta lammas. Isoisäni oli lääkäri, molemmat isovanhempani olivat lääkäreitä, vanhempani ovat lääkäreitä, veljeni on lääkäri, serkkuni on lääkäri ja enoni on lääkäri. Olen sukumme ainut juristi. Tein päätöksen juristiksi tähtäämisestä jo lukiossa ja olen aina tuntenut oloni kotoisaksi juristina.

Toiseksi harva osaisi ulkoisesta olemuksestani arvata, missä urheilulajissa olen voittanut Suomen mestaruuden. Vastaus on: painonnosto, jossa voitin kymmenisen vuotta sitten omassa ikä- ja painoryhmässäni kultaa.

Kolmannen jotkut saattavat jo tietää, mutta toivon että yhä useampi tietäisi. Sain vastikään valmiiksi Alma Insightsin julkaiseman kirjan ”Osakeyhtiön johtoketju”. Se kertoo siitä, miten osakeyhtiön osakkeenomistajat, hallitus, puheenjohtaja, toimitusjohtaja, johtoryhmä ja henkilöstö voisivat parhaiten tehdä yhteistyötä, välttämään ristiriidat ja kulkemaan samaan suuntaan. Kirjassa on paljon tarinoita ja se pohjaa omiin kokemuksiini eri rooleista osakeyhtiöissä. Kirjan kirjoittaminen oli hyvin mielenkiintoinen tapa kehittää omaa ajatteluaan.

3. Mitä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia sinulla on sijoittamisen lisäksi?

Uskon ikuiseen oppimiseen. Sen vuoksi luen aktiiivisesti kirjoja ja seuraan tapahtumiani ympärilläni. Niin kaunokirjat kuin tietokirjat voivat opettaa ajattelemaan asioita uusista näkökulmista.

Yhtäältä saan energiani ja toisaalta palaudun parhaiten liikunnan parissa. Se on minulle myös tapa tavata ystäviäni aamutreeneissä painonnoston, uinnin ja sisäpyöräilyn yhteydessä. Moni asia on ajatuksissani selkeytynyt pitkällä juoksulenkillä ilman seuraa tai musiikkia.

4. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?

Herätyskello aloittaa päivän kohta aamukuuden jälkeen. Ellen suuntaa heti herättyäni aamutreeneihin, aloitan työpäiväni kotona hiljaista keskittymistä vaativilla töillä. Aamun rauhalliset tunnit ovat siihen kaikkein parhaita.

Toimistolle siirryn yleensä aamuyhdeksäksi. Melkein joka päivä muistan nauttia siitä, että voin taittaa noin varttitunnin työmatkani jalan. Toimistolla käytän aikani valtaosin tapaamalla muita ihmisiä. Se on työni ytimessä, sillä mielestäni hyvä johtaja onnistuu työssään, kun saa muut ympärillään loistamaan.

Toimistolta poistun yleensä kuuden maissa. Ellei illalla ole sovittuja menoja, saatan suunnata juoksulenkille. Ja ennen kuin valot sammuvat, käytän päivän viimeisen tunnin lukemiseen.

5. Millainen olet sijoittajana?

Mielestäni en ole riittävän hyvä sijoittaja. Olen melko impulsiivinen ja innostun asioista nopeasti. Päätyöni vie minulta niin paljon aikaa, etten ehdi perehtyä sijoituskohteisiin riittävän pitkäjänteisellä ja huolellisella tavalla. Sen vuoksi teen ihan itse vain melko pieniä sijoituspäätöksiä.

Pitkäjänteisemmin toimimme yhdessä varainhoitajani kanssa. Olemme yhdessä laatineet pitkän aikavälin sijoitusstrategian, jota nyt noudatamme. Se tuo sijoittamiseeni uudenlaista kurinalaisuutta. Sijoitushorisonttini on pitkä, minkä turvin olen valmis ottamaan ja sietämään riskiä. Sijoitusteni osakepaino on hyvin suuri.

6. Millainen sijoitushistoriasi on?

Olen aina ollut kiinnostunut osakkeista. Jo opiskelijana kävin silloin tällöin kauppaa suomalaisilla osakkeilla. Olen ollut lähtökohtaisesti ”osta ja pidä” -sijoittaja. Olen tehnyt kauppaa osakkeilla melko harvoin ja hiljalleen kerryttänyt osakesalkkuani.

Noin kymmenen vuotta sitten aloitin yhteistyön varainhoitajan kanssa. Sen jälkeen olen määrätietoisesti säästänyt sijoituksiin. Se ei ole yhtä jännittävää kuin suora osakepoiminta, mutta minulle järkevämpää.

7. Millainen on työhistoriasi?

Olen opiskellut Helsingin oikiksessa ja kauppiksessa. Valmistuttuani suuntasin asianajoalalle, jolla työskentelin asianajajana yrityskauppojen, pääomasijoitusten, teknologiayritysten sekä kasvuyritysten yleisen neuvonnan parissa. Pidin kovasti työstäni enkä ollut etsimässä uutta, kun kuulin omalle toimialallani olevasta startupista, joka oli etsimässä Co-Founderia.

Siirryin asianajoalalta Fondialle, jossa työskentelin toimitusjohtajana ja muissa johtotehtävissä reilun kymmenen vuoden ajan. Hiukan ennen Fondian listautumista 2017 siirryin perustaja-toimitusjohtajaksi rakentamaan ”terveysalan Fondiaa”, eli Helttiä työterveys- ja terapia-alalle.

Tämän vuoden alussa tein paluun Fondialle aluksi väliaikaiseksi ja sittemmin pysyväksi toimitusjohtajaksi (jos nyt pörssiyhtiöissä pysyviä toimitusjohtajia on edes olemassa). Minulla on sellainen tunne, että olen palannut tutulle toimialalle, rakkaaseen yritykseen ja hyvin mielenkiintoiseen rooliin.

Fondian toimitusjohtajuuden ohella toimin hallituksen puheenjohtajana muutamassa mielenkiintoisessa kasvuyrityksessä, eli Heltti Oy:ssä, Linio Biotech Oy:ssä, Nordic Business Group Oy:ssä ja Witted Megacorp Oyj:ssä.

8. Millainen salkku sinulla on, ja mitkä ovat sen suurimpia omistuksia?

Salkkuni on alun perin ollut sijoitusneuvojien painajainen, koska se on ollut niin heikosti hajautettu. Suurin omistukseni ovat Fondian osakkeet, joita omistan yhtiöni Sijoittamo Oy:n kautta. Lisäksi olen sijoittanut kuusinumeroisen summan Witted Megacorp Oyj:n osakkeisiin. Toimin Wittedin hallituksen puheenjohtajana.

Sittemmin olemme yhdessä varainhoitajani kanssa asteittain lähteneet hajauttamaan sijoituksiani. Olemme rakentaneet hyvin hajautetun salkun amerikkalaisista osakkeista. Lisäksi olen sijoittanut Venture Capital-, Private Equity- ja kiinteistörahastoihin.

9. Millainen on sinun osakepoimintaprosessisi normaalisti askel askeleelta?

Tässä minulla olisi paljon parannettavaa. En ole onnistunut rakentamaan itselleni systemaattista osakepoimintaprosessia, jonka mukaisesti toimisin. Sen sijaan saatan innostua jostain yhtiöstä esimerkiksi lehtijutun taikka Inderesin palstan keskusteluiden perusteella. Sen jälkeen perehdyn yhtiöön tarkemmin, minkä jälkeen saatan tehdä sijoituspäätöksen. Esimerkiksi tällä hetkellä minua kiinnostaa tutustua tarkemmin Frameryyn ja sen listautumisantiin.

10. Kerro kolmeensataan sanaan, millainen yhtiö Fondia on?

Fondia on Pohjoismaissa ja Baltiassa toimiva liikejuridiikan palveluyhtiö, joka tarjoaa yrityksille jatkuvaa lakipalvelua (Legal Department as a Service, LDaaS) sekä perinteisiä lakitoimeksiantoja. Fondian ydinajatus on tehdä juridiikasta yrityksille helpommin saavutettavaa, ennakoitavampaa ja liiketoimintaa tukevaa. Yhtiö erottuu markkinassa erityisesti palvelumallistaan, joka yhdistää in-house-juristin saatavuuden ja perinteisen lakitoimiston osaamisen.

LDaaS-malli perustuu kuukausiveloitteiseen, pitkäaikaiseen kumppanuuteen. Se tarjoaa asiakkaille vakaan ja ennakoitavan tavan hoitaa lakiasiat ilman omaa sisäistä lakiosastoa tai tueksi sille. Malli luo Fondialle toistuvaa ja suhteellisen ennustettavaa liikevaihtoa, mikä vähentää projektivetoisuuden syklisyyttä. Samalla se mahdollistaa syvän asiakasymmärryksen ja pitkäkestoiset suhteet, jotka ovat yksi Fondian keskeisistä kilpailueduista.

Fondialla on Suomessa vakiintunut asema keskisuurten ja suurten yritysten strategisena lakikumppanina. Yhtiöllä on toimistot ja tiimit myös Ruotsissa, Virossa ja Liettuassa. Palveluvalikoima kattaa keskeiset liikejuridiikan osa-alueet kuten sopimusjuridiikan, yhtiöoikeuden, työoikeuden, tietosuoja-asiat, immateriaalioikeuden ja yritysjärjestelyt.

Fondia tähtää jatkuvien lakipalveluiden markkinajohtajaksi Pohjoismaissa ja Baltiassa. Tämä tapahtuu tehostamalla asiakastyötä, parantamalla työntekijäkokemusta, kaupallistamalla uudistettu LDaaS-palvelu sekä ottamalla käyttöön ketterällä tavalla Legal Tech -työkaluja. Yhtiö panostaa tehokkaisiin, skaalautuviin toimintatapoihin ja on alansa edelläkävijä Legal Techin soveltamisessa.

Sijoittajan näkökulmasta Fondia on vakaata kassavirtaa tuottava palveluyritys, jonka kilpailuetu perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin, skaalautuvaan palvelumalliin ja vahvaan yrityskulttuuriin.

11. Mistä sinä nautit eniten työssäsi? Mikä on vähiten kivointa työssäsi?

Nautin eniten työssäni hetkistä, joissa yhdessä tiimin kanssa onnistumme jossain tärkeässä hankkeessamme. Vaikkapa voitamme Fondialle uuden asiakkaan tai saamme clousatuksi uuden avainhenkilön liittymisen tiimiin. Olen myös kovasti nauttinut työhöni liittyvästä kansainvälisyydestä. Tänä syksynä olen käyttänyt paljon aikaani esimerkiksi Fondian Ruotsin tiimin kanssa.

Vähiten kivaa työssäni ovat tilanteet, joissa oman organisaation sisällä olevat ihmisten väliset ristiriidat kaipaavat huomiota. Näitä on kokemukseni mukaan kaikissa organisaatioissa. Tärkeintä on tarttua niihin nopeasti ja määrätietoisesti, jos niitä havaitsee.

12. Mitkä ovat mielestäsi yhtiön pidemmän aikavälin tärkeimmät kasvuajurit? Ja mitkä seikat näet suurimpina riskeinä yhtiön (ja osakkeen :wink:) menestyksen tiellä tulevaisuudessa?

Talouselämän vastikään julkaisemien tietojen mukaan Fondian on Suomen 9. suurin lakitoimisto. Fondian strategiaprosessin yhteydessä tehtyjen syvähaastattelujen mukaan Fondian kaltaiselle yritykselle on olemassa vastaava paikka myös muiden Pohjoismaiden ja Baltian markkinoilla. Jos Fondia saavuttaisi myös näillä muilla markkinoilla Suomen tämänhetkisen markkinaosuuden, Fondia moninkertaistaisi liikevaihtonsa. Tämä on Fondian liikevaihdon kasvun suurin ajuri. Kannattavuuden kasvattamisen suurin ajuri on puolestaan asiakastyön tehostaminen.

Yritysten toimintakenttää koskeva regulaatio muuttuu ja lisääntyy jatkuvasti. Myös tämä kasvattaa lakipalveluiden kysyntää.

Toisaalta suurimpia riskejä ovat ihmiset ja teknologia. Fondian liiketoiminta nojaa pitkälti Fondian juristien ja muiden avainhenkilöiden ammattitaitoon. Näistä ihmisistä Fondia haluaa aktiivisesti pitää kiinni. Tiimissä olevien ihmisten menettäminen muodostaisi riskin liiketoiminnalle. Toinen riski on teknologia, jota olen alla kommentoinut lähemmin.

13. Mitkä ovat kolme parasta puoltasi toimarina? Ja minkä koet olevan suurin kehittämisen kohteesi tässä roolissasi? :blush:

Kolme parasta puoltani ovat syvä toimialan ja juristin työn ymmärrys, numeroiden ymmärtäminen sekä viestintä- ja ihmistaidot. Kehitettävää minulta löytyy puolestaan fokusoinnista ja priorisoinnista. Minun pitäisi osata sanoa ei useammille asioille, jotta saisin fokuksessa olevia asioita edistetyksi entistä tehokkaammin.

14. Kun puhutaan henkilöstötyytyväisyydestä, monet yritykset mittaavat ja puhuvat, mutta harvemmat onnistuvat muuttamaan tuloksia teoiksi. Mikä on konkreettinen asia, jonka Fondia tekee toisin kuin kilpailijat työhyvinvoinnin parantamisessa? Vähän jatkokysymystä vielä perään - eikö yleisesti ottaen tällaisen muutoksen tekemisessä mene kauan – jopa vuosia, ja miten voimme luottaa, että jos työntekijätyytyväisyys saadaan ylös, että se pysyy siellä eikä enää ailahtele?

Heti perustamisvaiheessa yhdeksi Fondian strategiseksi tavoitteeksi asetettiin se, että luomme toimialallemme parhaan työpaikan. 2010-luvulla osallistuimme Great Place to Work Instituten tutkimukseen, joka totesi Fondian Euroopan parhaaksi työpaikaksi lakipalvelualalla. Tämä ei harmikseni ole tilanne tänä päivänä, vaan meillä riittää töitä tehtävänä henkilöstötyytyväisyytemme parantamisessa.

Fondian paras ase henkilöstötyytyväisyyden parantamisessa on se, ettemme toimi perinteisessä pyramidimuotoisessa partnership-organisaatiossa, jossa henkilöstömme jakautuisi partnereihin ja muuhun henkilökuntaan. Toimimme epähierarkkisemmin ja epämuodollisemmin. Meillä kaikki juristit pääsevät mukaan suoraan kontaktiin asiakkaiden kanssa, mikä auttaa kehittymään nopeammin ja tekee työstä mielekkäämpää. Uskon, että loppujen lopuksi henkilöstötyytyväisyyttä parannetaan tyky-päivien ja kokis-automaattien sijaan parhaiten fokusoimalla itse työtehtäviin. Varmistamalla, että juristeilla on riittävästi riittävän mielenkiintoisia asiakastöitä.

Palattuani takaisin Fondialle kahdeksan vuoden tauon jälkeen havaitsin, että yrityskulttuurimme oli päässyt hiukan ruostumaan. Uskon vahvasti yrityskulttuureihin ja uskon myös, että yrityskulttuurit ovat viime kädessä toimitusjohtajien vastuulla. Muutokset eivät tapahdu nopeasti. Olen varautunut työskentelemään pitkäaikaiseksi kunnostaakseni yrityskulttuuriamme.

Hyvän työpaikan rakentaminen on hyvää bisnestä. Tyytyväiset juristit tuottavat paremmin. Tämä varmistaa sen, että henkilöstötyytyväisyyden kehittäminen pysyy Fondialla ytimessä jatkossakin.

15. AI on jo muuttanut monia toimialoja – ainakin jonkin verran. Miten tekoälyn yleistyminen lakipalveluissa vaikuttaa mielestänne juristin rooliin ja asiakasarvon syntymiseen seuraavien viiden vuoden aikana? Pelkäätkö, että kansainväliset toimijat tulevat resursseineen ja modernimpien AI-systeemien kanssa viemään teiltä asiakkaat neuvottelupöydästä?

Juristitoimiala on paraikaa mielenkiintoisessa tilanteessa, kun Legal Tech -sovellukset muuttavat juristin työtä. Tuntemillani ihmisillä on hyvin erilaisia näkökulmia tähän muutokseen: yhdet odottavat Legal Tech -sovellusten jo pian hoitavan suuren osan juristien töistä. Samaan aikaan toiset, kuten pari viikkoa sitten kuuntelemani yksi Suomen johtavista tekoälyasiantuntijoista, toteavat, että aiempi teknologiatransformaatio kynistä ja papereista tietokoneisiin oli itse asiassa suurempi kuin nyt koittava AI-murros.

Minä uskon, että juristit saavat Legal Tech -sovelluksista hyviä työkaluja rutiinitehtävien hoitamiseen. Meitä ihmisjuristeja tarvitaan jatkossakin, ja meille nämä Legal Tech -sovellukset ovat hyviä uutisia. Kun koneet hoitavat rutiineja, me voimme käyttää näin säästyvän ajan vaativampiin ja kiinnostavampiin töihin. Eräs asianajotoimisto julkaisi vastikään tiedotteen, jonka mukaan Legal Tech -sovellukset ovat vapauttaneet sen juristeille keskimäärin 16 tuntia kuukaudessa käytettäviksi uusiin tarkoituksiin.

Uskon, että tämä murros tulee haastamaan perinteisiä partnership-muotoisia asianajotoimistorakenteita. Ruotsissa on saatu tästä hyvä esimerkki, kun Axcel Partners osti enemmistön kuudesta ruotsalaisesta asianajotoimistosta, joiden asianajajat erosivat asianajajaliitosta järjestelyn lopputuloksena. Axcel on ilmoittanut, että tässä AGRD Partners -nimisessä uudessa yrityksessä aiotaan aktiivisesti investoida Legal Tech -ratkaisuihin. Seuraan kiinnostuneena tätä kehitystä.

16. Ruotsi on Lextopian ensimmäinen markkina. Miksi aloititte juuri sieltä, ja näettekö mahdollisuuden, että tällainen ns. ”sisäisen startupin malli” voisi toimia Fondialle myös laajentumistapana muihin maihin?

Olen käyttänyt tämän syksyn aikana paljon aikaa Ruotsin tilanteen seuraamiseen. Näkemykseni mukaan Ruotsin lakipalvelu- ja Legal Tech -markkina on Suomen markkinaa edellä. Tästä syystä halusimme rakentaa Lextopia -nimisen sisäisen startupimme Ruotsiin.

Sisäinen startup auttaa meitä olemaan nopeampia ja ketterämpiä, kun pilotoimme erilaisia AI Native -lakipalveluita. Tällaiset AI Native -palvelut voisivat hyvinkin olla matalan kynnyksen palveluita, joilla voisimme lähteä tutkimaan myös uusia maita.

17. Mitä tämän päivän Timppa sanoisi tai/ja opettaisi juuri työuraansa aloittavalle Timpalle?

Sanoisi, että ”löysää skragaa”! Urani alussa keskityin töissä olemaan 100 % särmä juristi, ja sitten vapaa-ajalla otin rennommin. Sittemmin opin, että mitä enemmän antaa oman persoonansa näkyä myös töissä työkavereiden ja asiakkaiden kanssa, sitä parempi kontakti syntyy sekä tiimin että asiakkaiden kanssa.

18. Minkä takia sinä sijoitat? Mitä tavoitteita sinulla on sijoittamisen suhteen?

Sijoitan, koska se on mielenkiintoista ja opettavaista. Sijoittamisessa vuotuinen tuotto on konkreettinen mittari, jolla voi arvioida sitä, mitä on oppinut ja miten pärjää suhteessa muihin. Kun sijoittaa, pysyy automaattisesti kiinnostuneena ympärillään olevista trendeistä ja yrityksistä.

Toki sijoitan myös saadakseni taloudellista turvaa. Tavoitteeni on, että sijoitukseni tuovat minulle ennen pitkää taloudellisen riippumattomuuden.

19. Alokas on ehkä turhan varovainen ja turvallisuushakuinen elämässään, miten Alokas uskaltaisi heittäytyä ja ottaa sopivia riskejä kuten sinä, jottei jämähtäisi liiaksi tuttuun ja turvalliseen?

Kiitos Alokas hyvästä kysymyksestä! Omassa elämässäni suurimmat taloudelliset riskinottoni ovat liittyneet hetkiin, joissa olen jättänyt taakseni palkkatyön ja lähtenyt yrittäjäksi. Olen tehnyt sen tähän mennessä kolmasti. Muistutan aina silloin itselleni, että yleensä pelko on merkki siitä, että tapahtumassa on hyviä ja mielenkiintoisia asioita.

Lisäksi ennen uusia hankkeita käyn mielessäni sen, mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua, jos hanke menisi pieleen. Yleensä se ei ole kovin pahaa. Kun tämän ajatusharjoituksen on käynyt mielessään, niin epäonnistuminen ei pelota enää niin paljon.

20. Mistä haluat kiittää Inderesiä ja Inderesin Foorumia?

Olen pitkään fanittanut Inderesiä, joka on rohkealla tavalla uudistanut oman toimialansa käytäntöjä. Yksi hyvä esimerkki siitä on Inderesin Foorum.

Kiitos Inderesin Foorumin jäsenille. Olen ammentanut muiden jäsenten kommenteista ja kysymyksistä paljon niin sijoittajana kuin nykyisin myös listayhtiön toimitusjohtajana.


Kiitoksia Timo!

Hienoa, että olemme saaneet sijoittajaystävällisen Timon Foorumille. :slight_smile: Minusta se aina hieman vakuuttaa ja tuo luottamusta, jos yhtiön edustaja jalkaantuu Foorumille, koska se usein kertonee siitä, että henkilö luottaa yhtiöönsä.

Moni yhtiö järjestää kalliita tilaisuuksia kymmenille ihmisille, mutta Foorumilla moni yhtiö saisi ilmaiseksi näkyvyyttä samalla tavoittaen mahdollisesti jopa tuhansia lukijoita.

Fondian tarina on mielenkiintoisessa vaiheessa, ja uskon, että Timon kaltaisen toimarin johdossa yhtiö saattaa saavuttaa potentiaalinsa. :slight_smile:

Mukavaa perjantaita kaikille!

48 tykkäystä

Lähiaikoina olen mahdollisesti julkaisemassa haastatteluita erään median edustajan haastattelun, lyytikon, muutaman foorumilaisen – ja kyllä, sen urheilijankin haastattelu on tulossa.

Oli hienoa saada pari viikkoa sitten OP:n Olavi haastateltavaksi, ja sekin oli kivaa, kun tällä viikolla sain tehtyä myös Fondian toimitusjohtajan haastattelun. Ei mulla kauheasti ole ollut pankeilta yms. tahoilta haastateltavia - ehkä jatkossa sitten ja lisäksi voisin jatkossa enemmän ottaa haastateltavaksi näitä eri yhtiöiden edustajiakin. :slight_smile:

Mukavaa pian alkavaa sunnuntaita kaikille!

10 tykkäystä

Lähiaikoina olisi em. mainittujen lisäksi tiedossa myös erityisesti Äxästä tuttu hyvin monipuolinen sijoittaja, joka on ollut esillä eri medioissakin useita kertoja. Tämän lisäksi joskus tässä haastatteluvuoroon astuu myös eräs ”vanhoista” Foorumin legendoista, jos näin saa sanoa. :blush:

Mukavaa sijoitusviikon jatkoa!

5 tykkäystä

Huomenna, eli perjantaina, julkaisen haastattelun monipuolisesta sijoittajasta, joka mielestäni tuo hienolla tavalla yhteisöllisyyttä Suomen sijoitusskeneen. Arvostan myös hänen monipuolista tapaansa elää: sopivasti sijoitusjuttuja, nautiskelua ja omasta hyvinvoinnistaan huolehtimista.

Hän on erityisen taitava jakamaan tietoa sijoitusaiheista ja nostamaan esille asioita, joita ei muuten ehkä itse huomaisi. :slight_smile:

Rentoa torstaita kaikille!

3 tykkäystä

163. Jarmo Friman

Jarmoa ihailen monestakin eri syystä, ehkä erityisesti siitä, miten hienosti hän toimii monipuolisena sijoittajana samalla nauttien elämästään muun muassa matkustelemalla ja nautiskellen kulttuurista sekä hyvästä juomasta että ruoasta. Arvostustani ei vähennä myöskään se, miten hyvin hän pitää myös huolta omasta kunnostaan.

Hän on varmasti monille tuttu Äxästä ja muista sijoitusmedioista. Olen itse seurannut häntä Äxässä, jossa hän osaa erittäin monipuolisesti nostaa esille erilaisia sijoitusmaailman asioita – sellaisiakin, joita vain harvat sijoittajat osaavat tuoda esille.

Hän on tärkeä henkilö Suomen sijoitusmaailmassa toki siksi, että jakaa hyviä ajatuksia ja näkökulmia sijoitusjutuista ja muustakin, mutta myös siksi, että hän yhteisöllistää suomalaisia sijoittajia muun muassa Falcon avulla. Pidän myös hyvin tärkeänä, että hän korostaa, miten olennaista on pitää huolta itsestään ja nauttia elämästä.

1. Kerro viidelläkymmenellä sanalla, kuka olet.

Olen helsinkiläinen yksityissijoittaja, syntynyt joskus esihistoriallisella ajalla edellisellä vuosituhannella. Koulutukseni on liikuntatieteiden maisteri ja työskentelin aiemmin parikymmentä vuotta omistamallani kuntosalilla.

2. Kerro kolme asiaa, mitä harvat – ainakaan ”sijoitusskenessä” sinusta tietävät.

Olen tehnyt töitä matkaoppaana Turkissa ja Rhodoksella.

Olen toimittanut ja juontanut muutamaa tv-ohjelmaa viime vuosituhannella.

Harrastin ornitologiaa intohimoisesti teini-iässä.

3. Mitä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia sinulla on sijoittamisen lisäksi?

Pelaan säännöllisesti pikashakkia. Yritän matkailla mahdollisimman usein, tavoitteena olisi bongata yli 100 valtiota. Gastronomia kiinnostaa: eri ruokakulttuurit, reseptit, viinit, craft beer.

Liikunta on elämäntapa, ei harrastus.

4. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?

Herään kuuden maissa. Luen sähköposteja, Hesaria, X:ää, seuraan CNBC:tä, mietin päivän toimeksiantoja…

Päivän aikana toteutan liikunnan viikko-ohjelmaa ja käyn harrastamassa jotakin tilaisuuksien mukaan. Perheen kotihommissa ruoanlaitto lankeaa yleensä minulle.

Seuraan markkinoita tilanteen mukaan jenkkien closeen asti. Volapäivinä voi napsahtaa yli parikymmentä kauppaa.

5. Millainen olet sijoittajana? 6. Millainen sijoitushistoriasi on?

5.-6.

Olen kontraamiseen taipuvainen sijoittaja, joka hyödyntää sekä klassista holdaamista että nopearytmisempiä swingistrategioita. Uskon arvoon, mutta osallistun välillä myös momentumiin ja erikoistilanteisiin.

Aloitin aktiivisen sijoittamisen v. 2008, kun myin silloisen yritykseni. Aika on opettanut rankalla kädellä, mutta onneksi myös voittoja on tullut vastaan.

7. Olet monipuolinen sijoittaja. Mistä omaisuuseristä sijoitusvarallisuutesi muodostuu, ja missä suhteissa eri sijoitukset jakautuvat?

Valtaosa sijoitusvarallisuudestani on pörssinoteeratuissa instrumenteissa. Lisäksi vähäisemmässä osassa ovat taide, arvoesineet yms. Asunnot on myyty ajat sitten.

Suurimmat yksittäiset positiot ovat nyt GLNG, IREN, NOVO. Merkittäviä ovat portfoliot, joissa on useampi yritys: arvometallit, uraani, muut metallit.

8. Mitkä kaksi osaketta ostit viimeksi, ja millä perusteilla?

Ostin hiukan GLNG:tä ja Trulieve Cannabista lisää, koska ao.hinnat olivat alle arvioimani fair valuen.

9. Millainen on sinun osakepoimintaprosessisi normaalisti askel askeleelta?

Löydän kiinnostavia yhtiöitä eri lähteistä, mm. talousmediasta, somesta tai vertaiskeskustelujen kautta. Mietin ensin, onko yritys vallitsevia trendejä tukevassa positiossa markkinoilla, onko omaa nicheä, vallihautaa yms. Tutkin lukuja melko nopeasti, pintapuolisesti. Otan usein starter-position ja opiskelen lisää. Jos tarina vakuuttaa ja tulosraportit osuvat, positio kasvaa.

10. Kerro viidelläkymmenellä sanalla, mitä mieltä olet näistä alla olevista sijoituskohteena tällä hetkellä?

Bitcoin

Bitcoin on tullut jäädäkseen. Niukkuus on kovaa valuuttaa printtaavassa maailmassa. Heilunta jatkuu, mutta hinta kiipeää syklin nousuvaiheissa.

Iren

IREN = time to market! Paljon sähkökapaa, träkki kyvystä kasvaa, kehittää ja rahoittaa, hyvä johto. AI/DC- voittajien joukossa, uskon.

Uraani

Uraani on must, kun varmaa sähköä tarvitaan. Uskon spotin nousevan lähivuosina merkittävästi, mikä tukee alan yrityksiä. Omistan kahta ETF:ää ja yritysjoukkoa.

Very Large Crude Carrier-sektori

VLCC on juuri nyt shippingin parhaita sektoreita, koska kysynnän ja tarjonnan suhde on hyvä jättilaivojen luokassa. Oma valinta: OET.

11. Mitkä alat näet juuri nyt kiinnostavina, ja mitkä alat ovat mielestäsi sellaisia, joita varoisit erityisesti tällä hetkellä?

Odotan raaka-aineiden aikaa. Arvometallit nousevat lisää 2026, uskon. Kupari tulee ehkä notkahduksen jälkeen 2027? Uraani nousee seuraavan 5 buoden aikana. Jokeri : jenkkikannabis. Commodities = avaruus täynnä kiinkostavia firmoja: EQ Resources, Millennial Potash, Abaxx Technologies…

12. Kerro lyhyesti kontrasijoittamisen periaatteet, ja mitkä ovat sinun tärkeimmät työkalut kontrasijoittajana?

Kontrasijoittaja miettii, miksi joku asia on halpaa ja onko se halpaa syystä vai syyttä. Kaivelee roskakoreja ja etsii sieltä, minne FOMO ei paista eikä hype kuulu. Miettii intrinsic valueta ja tulevaisuuden muutosta kohti uinuvaa yritystä. Kontrasijoittamisessa on piirteitä klassisesta arvosijoittamisesta, mutta myös esim. erikoistilannestrategioista.

Luen paljon, etsin tietoa tilatuista uutiskirjeistä, kaivan X:ää cashtag-hauin ja löydettyäni jotain siirryn valintaprosessiin, josta kerroin kysymyksen 9. vastauksessa.

13. Kerrotko, mikä tämä Falco on? Tiedän sen verran, että siihen liittyy jotenkin iloiset ja fiksut ihmiset sekä sijoittaminen… :slight_smile:

Falco on vapaamuotoinen sijoittajayhteisö, joka pitää hauskaa ja järjestää sijoittamiseen liittyviä tapahtumia, mm. yritysvierailuja ja yritysten järjestämiä ravintolatilaisuuksia ( mm. Endomines, Oroco Resource, FinEx). Mukaan voi tulla jokainen vilpittömästi sijoittamisesta kiinnostunut!

(Alokkaan kommentti: Käyppä katsomassa Jarmon tililtä mukavia kuvia näistä Falcon tilaisuuksista! :slight_smile: )

14. Miten kykenet olemaan niin hyvin perillä eri aloista, yhtiöistä, raaka-aineista ja muusta vastaavasta? Miten ihmeessä onnistut siinä?

Ihmisten persoonallisuudet poikkeavat paljon toisistaan. Olen “holistisesti kiinnostunut” elämän ilmiöistä, jolloin salkkuunkin sujahtaa monien alojen yrityksiä. Todennäköisesti karsinta kannattaisi, mutta laaja salkkukooste pitää sisällään myös tärkeitä “harrastearvoja”. Luen paljon, seuraan sijoitusskeneä koko ajan, mutta en koe asiaa erityisen stressaavaksi.

15. Mikä on mieleenpainuvin sijoittamiseen liittyvä muistosi? Minkä sijoittamisen liittyvän muiston haluaisit ehkä unohtaa?

Ehkä mieleenpainuvinta on se, että löysin yrittäjäaikanani hyvät ostajat, joille myin silloisen osakeyhtiöni. Siitä alkoi uusi ura.

Nokian ja Nokia-klusterin kaatuminen Elop-aikoina oli minulle kallis oppikoulu. Vähemmän vipua olisi ollut parempi…

16. Miten hallitset tunteesi sijoittamisessa silloin, kun maailmalla myrskyää ja kurssit heiluvat voimakkaasti? Treidaajana tunteidenhallinta on varmasti erityisen tärkeää.

Tunteet ovat tärkeä osa elämää.Sijoitusmyrskyissä auttaa pohjatöiden teko, ts. tunnet omistuksesi ja strategiasi. Tärkeää on myös klassinen riskinhallinta: jos unet menevät, on hajautus tekemättä ja osakepaino liian iso. Pitää ajatella rationaalisesti: salkku kestää murjonnan, jos perusasiat on tehty oikein. Tässä olen, enkä muuta voi!

17. Arvostan sitä, että olet monipuolinen etkä pelkästään sijoittaja – urheilet, matkustat ja touhuat paljon muutakin – taidat todella nauttia elämästäsi. Onko sinulla ajatuksia siitä, miten me muut voisimme löytää yhtä hyvän tasapainon elämässä kuin sinä?

Elämä on ainutkertainen, sanoo klishee. Mutta moni sanonta on totta. Terveys etusijalle, ihmissuhteet arvoon, elämän kauneus kunniaan. Monipuolisuus, uteliaisuus, mutta myös armollisuus muita ja itseään kohtaan. Pitää kysyä, mitä todella haluaa ja sitten pyrkiä sinnikkäästi tavoitetta kohti, hauskanpitoa unohtamatta. Carpe diem!

18. Miten konkreettisesti olet nauttinut sijoittamisen tuomasta vauraudesta?

Olen jo nuoresta asti halunnut matkailla mahdollisimman paljon. Sama jatkuu. En erityisesti arvosta materiaa ja esineitä, enemmänkin kokemuksia. Gastronomia on mahtava harrastus. Arkkitehtuuri, taide, design.

Samoin mahdollisuus tavata erilaisia ihmisiä ympäri pallon on erittäin antoisaa.

19. Alokkaalle myyminen on erityisen vaikeaa, hän myy joko aivan liian aikaisin tai aivan liian myöhään, kyseessä ei ole vain huonosta tuurista. Onko sinulla ehdotuksia asian korjaamiseksi?

Myymisessä voi auttaa etukäteen rakennettu myyntiohjelma, “stop win”. Myös stop lossit toimivat. Firmaan ei saa rakastua liikaa.

20. Mistä haluat kiittää suomalaista sijoitusyhteisöä?

Suomalainen sijoitusskene on kehittynyt huimasti! Olen kiitollinen mahtavista tuttavuuksista ja ystävistä, joita olen tavannut mm. luentokeikoilla, Falcon tilaisuuksissa ja esim. Osakesäästäjien tilaisuuksissa.


Kiitoksia Jarmolle erinomaisista ajatuksia herättävistä vastauksista!

Mielestäni Jarmon kaltaiset henkilöt ovat hyviä esikuvia, joista voi ottaa mallia monellakin tapaa. En toki tarkoita ikinä, että kenenkään tapoja pitäisi sellaisenaan kopioida, mutta kyllä usein erilaisilta hyviltä tyypeiltä voi ammentaa hyviä juttuja omaan elämäänsä. :slight_smile:

Jarmo on monessa mielessä hyvä esimerkki ja minä olen sitten taas erityisesti sijoittamisessa hyvä varoittava esimerkki. :upside_down_face:

Mukavaa perjantaita kaikille!

62 tykkäystä

Jarmoa kannattaa ehdottomasti seurata Äxässä, koska hänellä on näitä em. hyviä nostoja ja jakoja. Tässä on vielä hänen X-tilinsä:

https://x.com/JarmoFriman


Viikonloppuun hilpein mielin:

Onneksi salkkuni palautui aamun jyrkästä laskusta:
image

Tosin Yhdysvaltain osakemarkkinat eivät ole vielä avautuneet, niin sieltä tulee ehkä lisää “jännitettävää”. :grimacing:

Mukavaa viikonloppua! :slight_smile:

11 tykkäystä

Ensi viikolla on haastattelussa eräs talousmedian tyyppi, joka mielestäni tekee hommansa hienosti. :slightly_smiling_face:Olen myös pistänyt merkille, että hän seuraa sijoitus- ja talousmaailmaa todella laajasti – myös ihan tavallisten sijoittajien näkökulmasta esim. eri somet ja foorumit on hänellä selvästi hyvin seurannassa, mikä on mielestäni hieno asia.

On myös kivaa, että hän lähti rohkeasti mukaan haastatteluun, vaikka annoin mun mielestä aika vaikeitakin kysymyksiä. Arvostan. :folded_hands:

Mukavaa pian alkavaa uutta viikkoa! :blush:

6 tykkäystä

164. Maija Vehviläinen

Maijaa on helppo arvostaa useista eri syistä. Tietysti ennen kaikkea siitä, miten hän uutispäällikkönä tuottaa meille sijoittajille tiiminsä avulla paljon erilaista hyvää materiaalia, lisäksi on “pakko” myös kehaista häntä erityisesti rohkeudesta, sillä median edustajana ei varmasti ole helppoa tulla internetin keskustelupalstalle (no, on täällä onneksi pari muutakin rohkeaa alan edustajaa). Joka tapauksessa tätä rohkeutta on syytä arvostaa, mutta toisaalta tällä foorumilla keskustelu onkin suurelta osin asiallista ja muutenkin sijoittajille sisältörikasta.

Se on hienoa myös, miten hän seuraa sijoitusmaailmaa kattavasti ja myös ihan meidän tavallisten sijoittajien vinkkelistä esim. olemalla täällä ja someissa läsnä. Näen hänen arvostavan sitä työtä, jota hän porukkansa kanssa tekee ja siinä hänen tekemisissään näkyy mielestäni luotettavuus että myös selkärankaisuus.

Suurimmalle osalle Vehviläisen edustamat mediat ovat tuttuja eikä syyttä - ne ovat arvokkaana tukena meidän sijoitustoiminnassa ja esim. “oman talouden pohdinnoissa”, että myös ihan vain viihteenä illoissa. :slight_smile: Nyt päästän teidät tutustumaan Maijaan:

1. Kerro noin viidelläkymmenellä sanalla, kuka olet.

Luin juuri omat vastaukseni läpi ja niiden perusteella olen perhekeskeinen riskinkarttelija. Ehkä se pitää paikkansa! Olen myös uutispäällikkö Alma Median talouslehtiä palvelevassa pörssitoimituksessa. Mukava ja asiantunteva tiimimme tekee sijoitusaiheisia sisältöjä Kauppalehteen, Arvopaperiin ja Talouselämään. Olen kotoisin Suonenjoelta Sisä-Savosta ja asun nykyisin Itä-Helsingissä.

2. Kerro kolme asiaa, mitä harvat sinusta tietävät.

  1. Olen kova esiintymisjännittäjä. Siksi onkin hienoa, että esiintymistä kuuluu työhöni yhä enemmän. Olen huomannut, että jännittäminen ei kokemuksen myötä lopu tai edes merkittävästi vähene, mutta sitä oppii sietämään.

  2. Olen asunut Venäjällä, Pietarissa ja Moskovassa, yhteensä yli kaksi vuotta elämästäni. Vuonna 2012 olin korkeakouluharjoittelijana Suomen Suurlähetystössä Moskovassa. Moskovan liberaalia oppositioliikehdintää seuratessa saattoi hetken huijata itsensä kuvittelemaan, että Venäjä valitsee erilaisen suunnan kuin se sittemmin valitsi. Olen hakenut kahdesti Ulkoministeriön diplomaattikouluun eli kavakulle. Menestyin monivaiheisessa valintakokeessa rohkaisevasti, mutta toisen yrityksen jälkeen hylkäsin haaveet diplomaattiurasta.

  3. Ostin yhden bitcoinin alkuvuonna 2016. Vanhoista sähköposteista selvisi, että tapahtuma on suoritettu tarkalleen ottaen 2.2.2016 kurssilla 343,33348 EUR/BTC. Olisin tehnyt elämäni sijoituksen pitämällä kokeilumielessä ostamani bitcoinin pidempään etenkin, koska sijoitettu summa oli niin pieni, että sen olisi voinut menettää vaikka kokonaan, mutta bitcoin ei vanhentunut lompakossa pitkään. En oikein osaa jälkeenpäin katua huonoja ja heikosti perusteltuja sijoitus- tai rahapäätöksiäni tai päättämättä jättämisiäni.

3. Mitä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia sinulla on sijoittamisen lisäksi?

Olen aika perhekeskeinen, joten ruuhkavuosina olen melko tietoisesti karsinut kiinnostuksen kohteeni välttämättömään minimiin. Koen tarvitsevani myös suunnitelmista ja aikomuksista vapaata aikaa. Vapaa-aikaa vietän mieluiten lapseni kanssa. Lenkkeilen nykyisin hieman tavoitteellisemmin kuin aiemmin. Ohjelmaan pitäisi lisätä nopeita vetoja, jotta saisin vauhtia.

Venäjän kieleen, kulttuuriin, yhteiskuntaan ja historiaan paneuduin aikanaan huomattavasti enemmän kuin opinnot olisivat vaatineet. Haluaisin palautella vähällä käytöllä kärsinyttä kielitaitoa.

Taide ja kulttuuri. Aiemmin kävin katsomassa Helsingin kiinnostavien gallerioiden ja museoiden uudet näyttelyt melko järjestelmällisesti, nykyisin teen lähinnä valikoituja täsmäiskuja. Moskovassa asuessani istuin usein arkkitehtuurikoulu Strelkan viihtyisällä kattoterassilla kuuntelemassa arkkitehtien luentoja, silloin Moskovassa vieraili alan tunnetuimpiin lukeutuvia nimiä.

Psykologiaa opiskelin yhden avoimen yliopiston neuropsykologian kurssin verran perhevapailla ollessani, voisin opiskella lisääkin.

4. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?

Menen toimistolle tyypillisesti noin kello 8-9. Työmatkalla metrossa vastailen usein viesteihin ja sähköposteihin, selaan Kauppalehden, Hesarin ja Financial Timesin etusivut ja luen kiinnostavimmat jutut. Usein myös kuuntelen työmatkalla podcasteja, useimmiten FT:n News Briefingin. Etätöihin olisi mahdollisuus, mutta olen aika lailla vieraantunut etäpäivistä, kaikki työt sujuvat toimituksessa paremmin ja siellä on hauskempaa kuin kotona.

Työpäivät alkavat uutistyön suunnitteluun liittyvillä kokouksilla. 1-2 kertaa viikossa olen noin kello 9.30 Alma-talon studiolla Kauppalehden Talousaamussa kommentoimassa ajankohtaisia markkina-aiheita. Loppupäiväni kuluu tyypillisesti muun muassa tulevia juttuja suunnitellessa ja valmistuvia editoidessa.

Töiden jälkeen joko haen lapseni eskarista ja vietämme aikaa harrastuksissa tai muuten, tai sitten lähden lenkille, useimmiten suoraan työpaikalta Töölönlahdelta. Työpäivien aikana ehdin harvemmin paneutua kunnolla esimerkiksi yhtiöiden raportteihin tai muuhun materiaaliin, joten iltaisin saatan lueskella vielä niitä.

5. Millainen olet sijoittajana?

Olen sijoittajana ja ehkä elämässä muutenkin jossain määrin riskinkarttaja. Siedän laskevia kursseja jopa paremmin kuin kovia nousuja tai pitkiä nousuputkia, jolloin alan helposti huolestua. Toisaalta en ala myydäkään paniikissa, vaan ensimmäinen huoleni kurssilaskuissa yleensä on, mistä käteistä ostoihin.

Riskiä kuitenkin on, sillä olen all-in osakkeissa. Varsinaiset eläkesäästöni ovat indeksi- ja muissa rahastoissa, mutta harrastan osakepoimintaa Helsingin pörssistä lähinnä taskurahoilla.

6. Kertoisitko vähän työhistoriastasi?

Melko pian Moskovasta Suomeen palattuani hain Kauppalehteen kesätoimittajaksi, ajattelin vähintään voivani viihdyttää toimituksen rekrytoijia humanistin papereillani. Aliarvioin venäjän kielitaidon ja Venäjän-tuntemuksen merkityksen työmarkkinoilla, ja työhaastattelussa lähtökohta olikin yllätyksekseni se, pystyisinkö aloittamaan jo aikaisemmin.

Olen ollut samalla työnantajalla joskin hieman eri rooleissa yli 10 vuotta. Se on varmaankin suhteellisen kauan, mutta toisaalta se on lyhyt aika seurata markkinoita. En ole kokenut esimerkiksi finanssikriisiä dotcom-vuosista puhumattakaan kädet savessa tai oma nahka pelissä. Aiemmista tapahtumista voi toki lukea tai kuulla, mutta on eri asia kokea ne itse. Koen edelleen työssäni jaksoja, jolloin osaaminen ja ymmärrys tuntuvat syvenevän vauhdilla, mikä on erittäin palkitsevaa.

Aiemmin ehdin tehdä vaihtelevan pituisia pätkätöitä muun muassa Uudessa Suomessa, Aamulehdessä ja Etelä-Saimaassa Lappeenrannassa. Opiskeluaikoina olin myös jonkin aikaa töissä viisumivirkailijana Suomen pääkonsulaatissa Pietarissa.

7. Kertoisitko vähän nykyisestäsi työstäsi ja siitä, mitä kaikkea siihen kuuluu?

Työni vaihtelee uutistilanteiden johtamisesta tulevien juttujemme suunnitteluun, editointiin ja hiomiseen. Nykyisin työhön kuuluu myös esimerkiksi aiemmin mainittuja esiintymisiä Kauppalehden Talousaamussa.

Aika ajoin on erilaisia projekteja, teemme esimerkiksi yhdessä Inderesin kanssa Pörssisijoittajan viikko -tapahtumaa ja keskiviikkona 26. marraskuuta olen juontamassa Sijoittaja 2025 -tapahtuman Optio-lavaa Messukeskuksella. Työ on muuttunut ja monipuolistunut huomattavasti, mikä on hauskaa ja opettavaista.

8. Millainen sijoitushistoriasi on?

Onnistuin välttämään sijoittamista melko pitkään ja säästin lähinnä asp-tilille. Aloitin sijoittamisen aloitettuani työt Kauppalehdessä vuonna 2014.

Vilkaisin ensimmäisiä pieniä, suoria osakesijoituksiani. Olen ostanut kesällä 2014 Withsecurea eli silloista F-Securea, Caverionia ja Nokiaa. Myöhemmin salkkuun näkyy tulleen ainakin Fondiaa, Roviota, Lehtoa ja Spinnovaa sekä muutamaa indeksirahastoa. Väitin aiemmin, että olen riskinkarttaja, mutta ei tuo ehkä ihan siltä kuulosta. Monet ensimmäisistä suorista osakesijoituksista myin ennen koronavuosia rahoittaakseni asunnon ostoa Helsingin kantakaupungista. Asunto myytiin juuri ennen markkinan hyytymistä.

Sittemmin salkkuni on painottunut indeksi- ja muihin rahastosijoituksiin, ja räiskiminen Helsingin pörssin pienyhtiöihin on vähentynyt. Tähän vaikuttavat myös kaupankäyntisuosituksemme, jotka rajoittavat esimerkiksi kaupankäyntiä osakkeilla, joista on tulossa tai suunnitteilla juttu sekä kaupankäynnin frekvenssiä. Jos jokin yhtiö on kiinnostava, meillä pörssitoimituksessa ainakin pitäisi olla siitä tekeillä juttu.

9. Millainen salkku sinulla on?

Olen käytännössä indeksi- ja rahastosijoittaja sekä kuukausisäästäjä. Varmaan viisainta olisi sijoittaa mahdollisimman matalakuluiseen maailmaindeksiin, mutta niin passiiviseksi en ole rahastosijoituksissakaan osannut heittäytyä. Seligsonin salkussa on Top Brands -rahastoa ja USA-indeksiä, pienemmin Aasia-indeksiä, Anders Oldenburgin Phoebusta ja heikosti kehittynyttä Top Pharma -rahastoa, jonka hetki ehkä vielä joskus koittaa. Olen ollut hieman huolissani salkun USA-painosta.

Toisaalla sijoituksia on myös esimerkiksi ruotsalaisiin sijoitusyhtiöihin sijoittavaan Spiltan Aktiefond Investmentbolagiin ja eurooppalaisiin teollisuusyhtiöihin sijoittavaan etf:ään. Uskoisin, että niiden ja osakesäästötilin Suomi-poimintojen myötä Yhdysvallat ei ole ainakaan merkittävässä ylipainossa maailmaindeksiin nähden.

10. Mitä osaketta ostit viimeksi, ja millä perusteilla?

Myöhäisellä syyslomalla ollessani ostin Stora Ensoa, perustelut olivat lähinnä taseperusteisesti ihmeellisen halpa arvostus ja tuleva metsäjärjestely.

Ajatukseni oli, että spin-off, jota pidin käytännössä varmana, saisi Storan kertoimiin vipinää, vaikka metsäsektorin suhdanne ei vielä aivan pian merkittävästi piristyisi. Järjestelyn vuoden 2027 alkuun ulottuva aikataulu oli kieltämättä pieni pettymys, toisaalta kolmannen neljänneksen tulos oli myönteinen yllätys.

Tulevan metsäpaperin omistaminen voisi olla ammatillisestikin kiinnostavaa. Metsän arvostusmenetelmistä on käyty kiinnostavaa keskustelua niin Suomessa kuin Ruotsissa, ja paras tapa seurata tulevan yhtiön hinnoittelua pörssissä lienee nähdä rivi omassa salkussa.

11. Millainen on tavanomainen osakepoimintaprosessisi askel askeleelta?

En oikeastaan ajattele olevani osakepoimija, joten prosessikaan ei ole hioutunut. Riskinkarttelu ohjaa kiinnittämään aika paljon huomiota arvostuskertoimiin, mutta yritän välttää pelkästään niiden perusteella sijoittamista. Luen paljon etenkin Inderesin analyysia mutta pyrin peilaamaan lähtökohtia ja päätelmiä myös omiin ajatuksiini.

12. Edustat Kauppalehteä, Arvopaperia, Talouselämää, miksi näitä kannattaa lukea, miten ne eroavat toisistaan, ja miten näiden lehtien kohderyhmät eroavat toisistaan?

Kauppalehti on pörssiuutisten osalta ensimmäinen, nopea uutislähde. Pörssitoimituksen osalta olen erityisen ylpeä markkinauutisdeskistämme, joka seuraa markkinaa silloinkin, kun mitään kovin merkittävää ei tapahdu. Jatkuvan seurannan ansiosta siellä uutiset huomataan useimmiten ensimmäisenä silloin, kun jotain tapahtuu. Arvopaperi erottuu selkeästi pelkästään sijoittamiseen keskittyvänä alan harrastelehtenä. Talouselämästä nostaisin esimerkiksi usein sijoittamistakin koskevat tutkivat jutut, vaikka Talouselämällä on toki paljon muutakin erottuvaa sisältöä ja oma lukijakuntansa.

13. Mikä on mukavinta työssäsi? Entä vähiten mukavinta?

Pörssitoimitus on hieno työyhteisö - välitön, keskusteleva, huumorintajuinen, asiantunteva, asiastaan innostunut ja matalalla hierarkialla toimiva.

Vähiten mukavaa, tämä olikin yllättävän vaikea. Työhön liittyy tietysti epätäydellisyyden, riittämättömyyden, paineen ja kiireen sietämistä, mutta olen ehkä oppinut melko hyvin sietämään niitä kaikkia.

14. Mitkä ovat olleet työsi kautta mieleenpainuvimpia sijoitusmarkkinoihin liittyviä kokemuksia uutisrintamalla tai muuten?

Finnairin valtava merkintäetuoikeusanti ei ehkä ollut valtakunnallisesti valtava uutistapahtuma, mutta meille pörssitoimituksessa se oli iso juttu. Ajattelen, että olemme lukijoillemme rahanarvoisia, jos pystymme auttamaan esimerkiksi erikoistilanteissa, ja silloin mielestäni onnistuimme. Tosin suurin kunnia kuuluu kollegoilleni, etenkin Ahti Terhemaalle, jonka juttuja lukemalla pystyi välttämään pahimmat mokat.

Uskon, että tälläkin hetkellä elämme aika erityistä jaksoa osakemarkkinoilla, mutta se ehkä asettuu mittasuhteisiinsa vasta myöhemmin.

15. Koetko, että journalistin taustasi tuo etua omaan sijoittamiseesi tai oman talouden hallintaan? Miten?

Journalismiin kuuluu toisaalta uteliaisuus ja toisaalta kriittinen ajattelu, joista molemmista on varmasti hyötyä myös sijoittamisessa.

16. Mikä on mielestäsi aliarvostettu tai liian vähän puhuttu teema sijoitus- tai talousmaailmassa?

Viime aikoina olen pitänyt tärkeänä esimerkiksi sitä, että olemme käsitelleet kriittisesti joskin monipuolisesti yksityissijoittajille tarjottavia private equity -tuotteita. Toisaalta aiheesta on kyllä ollut viime aikoina keskustelua runsaastikin, joten en tiedä, onko teema vähän puhuttu. Keskustelua käydään ehkä enemmän finanssipiireissä kuin massojen keskuudessa, joille tuotteita lopulta markkinoidaan.

Osingot eivät missään nimessä ole liian vähän puhuttu teema, mutta toivoisin tunteettomampaa suhtautumista osinkoihin. En ole osinkojen puolesta tai niitä vastaan, kannatan lähinnä fiksua pääoman allokointia.

Pörssiyhtiön status on laatuleima etenkin vähemmistöomistajien kannalta tasapuolisen tiedonsaannin ja läpinäkyvyyden takia. Toivoisin, että se olisi sitä jatkossakin. Ymmärrän, että pörssiyhtiössä kukin käyttää valtaa omistuksensa mitalla, mutta pörssiyhtiöiden hallinnon, tiedottamisen ja muun vastaavan seuraaminen myös mediassa on vähemmistöomistajien etu. Sitä ei kovin moni toimitus Suomessa tee, emmekä mekään ehdi kaikkeen.

17. Millainen on paras saamasi palaute lukijalta tai kollegalta? Entä opettavaisin palaute?

Työni on paljon keskustelua esimerkiksi juttujen näkökulmista. Parhaita hetkiä ovat ne, kun jutun kirjoittaja tuntuu saavan keskusteluista jotain hyötyä tai oivalluksia työhönsä ja yleisön kannalta lopputulos mahdollisesti paranee. Työ on suurelta osin sellaista, että se ei suoranaisesti näy lukijalle, ja varsinaisen työn tekee tietenkin aina jutun kirjoittaja. Varmaankin siksi ilahduin, kun ystäväni ja arvostamani kollega Karo käytti arvokasta Grilli-aikaansa kolumniinsa liittyvän sparrauskeskustelun avaamiseen.

Opettavaisena kokemuksena mieleeni on jäänyt esimerkiksi eräs hieman tulistunut kolumnini. Epäsuoran palautteen mukaan olin tulistunut ymmärrettävästi mutta puutteellisin tiedoin. Jäin miettimään asiaa ja totesin, että paremmilla tiedoilla olisin todennäköisesti muotoillut asiani toisin. Tulistumiseenkin on joskus aihetta. Mielestäni on kuitenkin niin, että mitä kärjekkäämmin kirjoittaa, sitä paremmin pitää taustat tietää.

18. Mitkä ovat suurimpia alaasi liittyviä väärinkäsityksiä, joista monilla saattaa olla virheellinen mielikuva?

Olen ihmetellyt populaarikulttuurin kuvia toimittajista: joko sankarijournalisteja tai täysin moraalittomia uutisen perässä läähättäjiä. Stereotypiat harvoin syntyvät tyhjästä, mutta arki ei vastaa kumpaakaan kuvaa.

19. Alokas on kömpelö kirjoittaja: kirjoitusvirheitä tulee ja tekstit ovat joskus kryptisiä. Miten hän saisi kirjoituksiinsa ammattimaisempaa otetta?

Kirjoitusvirheiden bongaamisessa tekoäly on ihan hyvä kaveri. Itse huomaan virheet ja muut tekstin ongelmat parhaiten lukemalla tekstin esikatselutilassa, eli näkymässä, jonka lukijakin lopulta näkee. Auttaisiko, jos tekstin lähettäisi itselleen vaikka sähköpostilla tai viestinä ja lukee kertaalleen siitä?

Kryptisyyteen tai ihan suoranaiseen sekavuuteen sorrun itsekin joskus kirjoittajana. Usein sekavuus johtuu ehkä siitä, että itselleenkään ei ole aivan selvää, mitä haluaa sanoa. Tai haluaa sanoa liian monta asiaa liian pienessä tilassa. Avaava kysymys on joskus se, mikä on tekstin aihe tai ydin. Sen ei tarvitse edes välittyä suoraan lukijalle, mutta jos aihe on kirjoittajalla itsellään mielessä kirkkaana, se voi auttaa karsimaan pois epäolennaisuudet ja keskittymään siihen, mikä on tärkeää, ja sivupolkujen houkutellessa palaamaan oikealle polulle. Toisaalta joihinkin teksteihin kyllä minusta sopiikin pieni tajunnanvirtaisuus.

20. Mistä haluat kiittää Inderesiä ja sen Foorumia?

Haluan tietenkin kiittää Inderesiä analyysista. Inderesin tuoma seuranta ja näkyvyys etenkin Helsingin pörssin pieniin yhtiöihin on korvaamatonta meille mediassa mutta ennen kaikkea sijoittajille. Valot ovat välähtäneet Inderesin myötä moneen sellaiseen pörssiyhtiöön, joka muuten olisi voinut jäädä pimentoon.

Aivan ensiksi haluan kiittää Foorumia Meemiketjusta, jota luen lähes päivittäin ja hörähtelen usein ääneen. Ja lisäksi vähän samasta asiasta kuin Inderesiä ylipäänsä: monessa yhtiöketjussa keskustelu on uskomattoman asiantuntevaa eivätkä yksityiskohdatkaan jää huomaamatta. Ja tietenkin yhteisöllisyydestä, joka on monissa harrastuksissa tärkeää.


Kiitoksia Maijalle kiinnostavista ja kivoista vastauksista! :slight_smile:

Sijoittamisessa ja oman talouden pohdinnoissa monella sijoittajalla on hyvänä tukena mm. “Maijan lehdet”, sitten toisaalta vastaavasti hänelle ja muulle medialle Inderes on todella tärkeä taho, kuten voitte hänen vastauksestaankin lukea. Ja… kyllä se ihan Foorumin tasosta kertoo, kun pörssitoimituksen uutispäällikkö täällä viihtyy. :slight_smile:

Haluan myös Maijaa vielä kiittää siitä, että hän on rohkeasti kirjoitellut Foorumille sekä häntä että hänen jengiään heidän tuottamistaan hyvistä sisällöistään. :folded_hands:

Kiitoksia lukijoille, tykkääjille, haastatteluja jakaneille - olette mulle tärkeitä ja… toivotankin vielä mukavan hyvähenkistä perjantaita kaikille! :slight_smile:

39 tykkäystä

Onnea OMX25:lle :slight_smile:

Kiitokset Maijalle vielä haastiksesta, minä lähden tästä jonkin ajan päästä haastattelemaan paria kaveriani, joten en ole täällä tänään kauheasti paikalla. :slight_smile:

Rentoa viikonloppua kaikille!

11 tykkäystä

Ensi viikolla on haastatteluvuorossa foorumilainen, josta eräs Inderesin Slack-kanavalla totesi ilahtuneena “vanha konkari” (tai jotain vastaava), kun tämä foorumilainen teki aikanaan comebackin pidemmän tauon jälkeen. :slight_smile:

Tällä foorumilaisella on ollut kiinnostavia ja koskettaviakin kirjoituksia omasta elämästä sekä vähän muustakin. Mutta ennen kaikkea hänellä on ollut hienoja kirjoituksia yhtiöistä sijoituskohteena ja muutenkin oivaltavia ajatuksia sijoittamisesta.

Hän on mielestäni rohkea sijoittaja, mutta tuntuu, että hänellä on myös kykyä samalla kuitenkin toimia siten ettei rohkeudesta huolimatta tule kerättyä säkillistä turskaa. Hänellä on taito myös kirjoittaa ytimekkäästi puhdasta asiaa sijoitusjutuista kansankielellä - tällainen hyvä “tiivistämisen taito” kertonee siitä, että hänellä on tietoa sekä taitoa. :blush:

Mukavan leppoisaa viikonlopun jatkoa kaikille! :blush:

6 tykkäystä

165. Pika-Sissi

Kehaisin joskus aikanani Inderesin Slack-kanavalla Pika-Sissin jotain yhtiöketjukirjoitusta, jossa oli mukana tietoa, hyviä perusteluja, että myös aitoa ymmärrystä sijoituskohteesta & sen alasta, niin siihen joku sanoi ilahtuneena “vanha konkari", kun “kuuli” Sissin palanneen Foorumille pienen tauon jälkeen.

Pika-Sissi osaa kirjoittaa kiinnostavasti monenlaisista aiheista. Hänen omasta elämästään kertovat jutut ovat usein olleet ilahduttavia, ja mieleeni on erityisesti jäänyt myös kerta, kun hän kannusti erästä foorumilaista hienoin sanoin. Eniten kuitenkin arvostan hänen selkeäsanaisia kirjoituksiaan yhtiöistä ja sijoittamisesta. Hänellä on harvinainen taito tiivistää olennaiset asiat ja esittää ne niin, että jokainen ymmärtää.

Sissillä on persoonaa ja sen lisäksi mukavan maanläheinen tapa kirjoittaa sijoittamisesta - tuntuu, että hän muutenkin osaa suhtautua tähän “lajiin” mukavan käytännönläheisesti… ja sillä tavalla, että ennen kaikkea nauttii siitä, mitä tekee varmistaen kuitenkin sen ettei mitään isoa “hassua” pääse tapahtumaan (kuten entisille hyzonisteille). :slight_smile:

1. Kerro viidelläkymmenellä sanalla, kuka olet.

Kahden koiran laumanjohtaja, kahden aikuiseksi kasvaneen ihmistaimen isä, elämänvalmentaja ja kasvattaja, pitkäaikainen aviomies.

Rakennusalan koulima moniottelija ja valeinsinööri, joka nauttii nikkaroinnista, rakentelusta ja puutarhan toteuttamisesta. Suora ja rehellinen dinosaurus, joka pyrkii noudattamaan hyviä käytöstapoja sekä perinteisiä arvoja, kuten kanssaihmisten kunnioittamista ja auttamista arkisissa tilanteissa. Yksikään mummo ei jää jumittamaan loskaan rollaattoreineen, jos satun paikalle.

2. Kerro kolme asiaa, mitä harvat sinusta tietävät.

Hankin varat ensimmäiseen vaihdepyöräni poimimalla 12 vuotiaana mansikoita Suonenjoella noin kuukauden. Se oli 5 vaihteinen ja käyräsarvinen Tunturi.

Pitkäaikaisena pyrkimyksenäni on irrottautua egon pullistelevista kahleista. Arvostan vaatimattomuutta erittäin korkealle.

En ymmärrä ”oikeasta numeroilla sijoittamisesta” tuon taivaallista.

3. Mitä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia sinulla on sijoittamisen lisäksi?

Välittömän elinympäristön kehittäminen estettiikkaa ja toiminnallisuutta palvelevaan suuntaan.

Kesälomat kuluu esim. nikkaroidessa ja puutarhan rakentelussa.

Valokuvaan ympäröivää elinmiljöötä ja sen eläimistöä sekä paikallista arkkitehtuuria.

4. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?

Herään luontaisesti noin 6:30. Nautin aamulla 1-2 kuppia kahvia ja aamupalan. Aamutoimien jälkeen rapsuttelen koirat ja ajan 42 km töihin ja saman verran illalla takaisin. Olen siinä mielessä varsin hyvissä väleissä arjen kanssa, että nautin työstäni.

3-4 kertaa viikossa saunon pari-kolme tuntia kerrallaan ja nautin siinä sivussa 2-3 saunaolutta. Annan aikaa omille ajatuksilleni. Rituaali irrottaa arkisista asioista ja luo kaipaamaani omaa tilaa.

5. Millainen olet sijoittajana?

Hätäinen ja aivan liian aktiivinen. Tuottoja leikkaavalla tavalla omaisuuttani ylisuojeleva.

En ymmärrä liiketoiminnan numeroiden päälle tuon taivaallista.

Sijoituskohteet valikoituvat lähinnä arkilogiikalla ja maalaisjärjellä.

Usein odotan ostopaikkaa kuukausia omaan ”loogiseen analyysiini” perustuen. Tekninen analyysi on liian hieno termi käytettäväksi tässä yhteydessä.

6. Millainen sijoitushistoriasi on?

Olisikohan ollut 2004 kun ostin ensimmäisen osakkeeni pörssistä. Se oli Elcoteq - joka sattui samalla minuutilla kun olin ostotoimeksiantoa tekemässä – lähtemään rakettimaiseen nousuun positiivisen tulosvaroituksen siivittämänä. Seurasin ostotoimeksiantoni kanssa nousua ensimmäiset 10%, jonka jälkeen läväytin toimeksiannon riittävän korkealle. Ihmettelin, että tällaistako tämä sijoittaminen on tietämättä vielä mitään positiivisesta tulosvaroituksesta.

Jossain vaiheessa (ehkä 2009 – 2013) nopeat liikkeet koukuttivat siinä määrin, että sekaannuin vakavasti warrantteihin. Siinä pelissä tuli joskus 10 000 euroa ja meni joskus 20 000 euroa. Yleensä kyllä selvittiin vähemmällä kolinalla molempiin suuntiin. Totesin aikani hävittyäni, ettei ole minun pelikenttä. Opiskelin teknistä analyysiä, japanilaisia kynttilöitä ja aaltoteorioita. Nuolin haavani ja aloin harrastaa ”tilannesijoituksia”, eli swingejä, joilla pyrin viikkojen tai kuukausien pidolla saavuttamaan joidenkin kymmenien prosenttien tuottoja.

Tästä historiasta todennäköisesti juontaa, etten osaa olla levollinen sijoittaja. Kaikki on myytävänä heti, jos haistan, että saavutetut arvonnousut ovat vaarassa kutistua.

7. Millainen salkku sinulla on? Jos joku salkkusi osake tuplaa ensi vuonna, mikä se olisi ja miksi?

Valtaosa siitä varallisuudesta, joka olisi sijoitettavissa markkinoille on nyt lyhyen koron rahastoissa odottamassa iskuhetkeä.

Pienempi osa on sijoitettuna Seligsonin rahastoihin ja PYN Eliteen. Lisäksi Digiassa ja Nokian Renkaissa on ohuet positiot.

Mikään salkkuni positio ei tule tuplaamaan vuonna 2026.

8. Millainen osakepoimintaprosessi sinulla on askel askeleelta?

Ei sellaista ole :smiley:

Yleensä hoksaan jossain sijoituskohteessa arkilogiikalla potentiaalia, rakastun riittävästi ajatukseen, jotta saan motivaatiota selvitellä taustoja omien kykyjeni puitteissa.

Jos ajankohta on kurssikäytöksen puolesta sopiva, saatan ostaa nopeastikin, mutta jos ei ole, voin odottaa kuukausia ostopaikkaa. Olen sillä tavalla yksinkertainen, että haluaisin ostaa aina (paikallisesta) pohjasta tai ainakin välttää ostamista ATH:sta. Jaksan todella hyvin odottaa hankintahetkeä. Myyntihetken kanssa olen selvästi kärsimättömämpi.

9. Millainen rahastopoimintaprosessi sinulla on askel askeleelta?

Ei sellaista ole.

Olen yksinkertaisesti ostanut rahastoja, joista pidän ja jotka toteuttavat edes hieman hajautusta haluamallani tavalla.

Pidän maailman indeksiä keskittyneemmistä rahastoista, joilla on pitkäaikaisiin näyttöihin ja tuottoihin perustuvaa ”laatuleimaa kyljessä”.

10. Miten olet miettinyt sijoituksiasi hajautuksen osalta?

Pyrkimyksenä on saavuttaa noin 80/20 rahasto-/osakesijoitusten suhde.

Aion poiketa tavanomaisesta ”hajautusideaalista” siten, että Amerikoissa, Euroopassa ja Aasiassa tulee kussakin olemaan noin kolmannes rahastojen maantieteellisestä hajautuksesta. Tässä on kuitenkin kohtuullisen väljästi liikkumavaraa, joten esimerkiksi 40%/30%/30% on mahdollinen.

Osakkeissa en tule miettimään hajautusta lainkaan.

11. Mikä on suurin sijoitusvirheesi ja mitä opit siitä?

Sijoittaminen älyneulayhtiö Injeqiin, joka sittemmin ajautui konkurssiin ja menetin koko sijoituspääomani yhtiön saamattomuuden seurauksena.

Oppi: Älä luota hyödylliseltäkään vaikuttavaan sijoitusideaan siinä vaiheessa kun mitään konkreettisia näyttöjä tuotoista ei ole missään muualla kuin yrityksen toiveissa.

12. Mainitse kolme arvostuskerrointa, joiden koet olevan aliarvostettuja tai/ja liian vähän käytettyjä?

En mainitse. Sijoittamisen numerot ja tunnusluvut eivät kuulu vahvuuksiini. :blush:

13. Mitkä ovat sinun tärkeimpiä tietolähteitäsi sijoittamisessa, jos Inderesiä tai sen Foorumia ei saa mainita. Mainitse ainakin viisi ja perustele valintasi.

Yhtiöiden vuosikertomukset ja nettisivut, joista saa luettavassa muodossa paljon konkreettista tietoa yrityksen toiminnasta.

Youtube – esim. johtajien haastattelut ja yritysesittelyt.

Sijoitusaiheiset blogit ja nettisivustot, sekä keskustelupalstat.

Tuotteiden kauppiaat/jälleenmyyjät – jutustelemalla jälleenmyyjien kanssa saa ajantasaista tietoa miten kauppa käy.

Hakukoneet – “googlettamalla” voi löytää yllättäviäkin tiedonjyväsiä ja tietolähteitä / artikkeleita / yms. erilaisia hakulauseita käyttämällä.

14. Analysoi nämä 100 sijoituskohteena:

- Digia

Pidän Levorannasta toimarina. Maanläheinen ja ymmärrettävä.

Liiketoimintaa kasvatetaan ja kehitetään kärsivällisesti pitkällä perspektiivillä ja siitä on kertynyt hyvin näyttöjä.

- Nokian Renkaat

Viimevuosina muodostunut erikoistilanne purkautuu ja ohjautuu uusille markkinoille pikkuhiljaa. Näin tässä paljon enemmän potentiaalia 1-2 vuotta sitten, nyt odotukset ovat laimentuneet, kun on käynyt yhä selvemmäksi, että kuluttajapää on hyytynyt ja hyytyy kaiketi edelleen.

- Pyn Elite

Vietnamin markkinalla on valtava kasvu- ja kehittymispotentiaali. Vuosittaiset kasvuluvut ovat päätähuimaavia verrattuna kehittyneisiin länsimaihin. Sen on minun kirjoissani ”pakko” näkyä pitkässä juoksussa rahastossa erinomaisina tuottoina.

15. Sinun täytyy valita kolme inderesiläistä ja kolme foorumilaista hoitamaan salkkuasi viiden vuoden ajaksi. Ketkä valitsisit ja miksi?

Ei täydy.

En suostuisi itse hoitamaan kenenkään muun salkkua, enkä voisi myöskään edellyttää sitä keneltäkään muulta.

Jokainen vastaa omista sijoituksistaan on periaatteeni, ja se pätee myös tässä haastattelussa.

En ole myöskään arvioinut tai kiinnittänyt huomiota yksittäisten foorumilaisten sijoitusmenestykseen niin, että osaisin nimetä menestyneitä sijoittajia foorumilta. Yleensä luen foorumilta yhtiöistä tai markkinasta sellaista asiaa, joka itseäni kiinnostaa.

16. Mitä tämän päivän Pika-Sissi sanoisi nuorelle juuri sijoittamisen aloittaneelle Pika-Sissille?

Anna mennä vaan, elämä kyllä opettaa. Pääasia, että aloitat. Ole utelias.

Älä kuitenkaan hyökkää aina sinne minne kaikki muut hyökkäävät vain sen vuoksi, että se on nyt kuuma sijoituskohde.

17. Onko sinulla jotain konkreettisia tavoitteita sijoittamisessa esim. euromääräisiä tai prosentuaalisia tavoitteita? Mitä sijoittamisen tuoma varaus on tuonut elämääsi?

Eipä tässä vaurautta ole kertynyt, joten se puoli on edelleen tukevasti ”järjestelyn alla”.

Tavoitteena on lähinnä saavuttaa tilanne, jossa eläkkeelle jäädessä on jotain muutakin mukaan kerättyä kuin pelkkä työkokemus. Tässä on vielä kymmenisen vuotta aikaa.

Joskus olen asettanut esim. yksittäiselle vuodelle jonkun tavoitteen ja ollut toimelias tavoitteen saavuttamiseksi (viimeisin oli Phoebus-rahaston tuottojen päihittäminen kaksinkertaisesti, mikä onnistui).

18. Miten hallitset tunteitasi sijoittamisessa, ettet esimerkiksi tee hätiköityjä päätöksiä?

Rahastoissa tämä on helppoa, mutta yksittäisten osakkeiden osalta se vaikuttaa olevan ylivoimaisen vaikeaa. Todennäköisesti swing-treidaan loppuelämäni osakkeilla, joita salkkuuni kulloinkin eksyy.

19. Alokas ei ole vielä miettinyt hajautusta riittävästi. Mitkä kolme vinkkiä auttaisivat häntä rakentamaan paremmin hajautetun salkun?

  1. Opiskele kaikki hajauttamisesta.
  2. Pohdi miten sovellat oppimaasi parhaiten omaa sijoittajapersoonaasi palvelemaan.
  3. Saata edelliset kohdat käytäntöön.

20. Mistä haluat erityisesti kiittää foorumilaisia ja Inderesiä?

Koko Inderes yhteisö on tuonut sijoittamisen teemana ja pörssiyhtiöt sijoituskohteina konkreettisesti kaikkien ulottuville. Sisältö on helposti lähestyttävää ja foorumi on aktiivinen, asiallinen sekä hauskakin ja ennen muuta keskusteleva. Ali- ja ylilyönnit eivät rasita keskusteluja. Kiitos.


Kiitos kivoista vastauksista Pika-Sissi! :slight_smile:

Arvostan tätä, että hän osaa myös itsereflektoida, mikä ei ole sijoitustalousskenen vahvimpia puolia mielestäni noin yleisesti ottaen - toki vähän kärjistetysti sanoen. Otetaanpa hänestä oppia. :thinking:

En ymmärrä ”oikeasta numeroilla sijoittamisesta” tuon taivaallista.

En ymmärrä liiketoiminnan numeroiden päälle tuon taivaallista.

En mainitse. Sijoittamisen numerot ja tunnusluvut eivät kuulu vahvuuksiini. :blush:

Ja tällaiset, jotka sanovat suoraan, että “en ymmärrä”, niin ovat usein niitä, jotka ymmärtävät ainakin paremmin kuin ne, jotka aina “tietävät” mustavalkoiset “totuudet” asiasta kuin asiasta. :thinking: :sweat_smile: Tästä tulee mieleen se, kun juttelen jonkun sijoittajan kanssa yhtiöstä, jonka tunnen parhaiten tai melkein parhaiten seuraamistani yhtiöistä, niin tämä joku sijoittaja voi todeta ettei oikein tunne yhtiötä hyvin, mutta hänen kanssaan jutellessaan huomaan hänen tietävän siitä paljon enemmän kuin minä. :joy:

Kiitos ja mukavaa viikonloppua! :folded_hands:

45 tykkäystä

Kiitos vielä Pika-Sissille! :slight_smile:

Olen saanut hyviä vinkkejä haastateltavilta sekä toki muiltakin tahoilta, mutta vastaanottajassa on ollut kyllä vikaa :sweat_smile: :backhand_index_pointing_down:

Nordnetin sijoitussalkku on koko sijoitushistorian ajalta miinuksella vain 600 euroa :slight_smile: Kryptosalkku toki enemmän euromääräisesti(kin) miinuksella, mutta PYN Elite on plussalla, vaikka onkin lasketellut huipuistaan aikas paljon. :slight_smile:

Rentouttavan rauhallista perjantaita kaikille! :slight_smile:

11 tykkäystä

Pientä uudistusta ja piristystä Alokas haastattelee -ketjuun:

Alokas haastattelee -ketjuun tulee jatkossa sijoittajahaastattelujen lisäksi välillä joskus sellaisia haastatteluja ja juttuja, jossa haastattelen jotakin jostain sijoittajia kiinnostavasta asiasta. Lähiaikoina tulee ensimmäinen tällainen haastattelu ulos, haastateltava on jo tässä ketjussa ollut henkilö, mutta nyt haastattelen häntä enemmänkin hänen uusien kuvioiden osalta. Hän on tuottanut ja tuottaa edelleen sijoittajille erittäin laadukasta materiaalia. :slight_smile:

(alla olevan kuvan vasemmanpuoleinen tyyppi ei liity yllä olevaan tekstiin)

Kivaa sijoitusviikkoa kaikille! :slight_smile:

32 tykkäystä

Tämän viikon perjantaina on ns. perinteinen sijoittajahaastattelu. :slight_smile: Tämä haastateltava on varmaan aika tuttu ainakin monille X:ssä pyöriville. Hänellä on tekstiensä/tviittiensä laatuun nähden liian vähän seuraajia, mutta ehkä asia korjaantuu tämän haastattelun myötä.

Tämä kaveri kirjoittaa pääasiassa englanniksi Äxään ja hänen monet tviittinsä ovat saaneetkin erittäin hyvin huomioita, ja se johtuu nimenomaan niiden lisäarvosta sijoittajille; todella laadukkaita ja sisältörikkaita tviittejä/kirjoituksia hän kyllä tuottaakin. :slight_smile:

Mukavaa viikkoa kaikille!

t. kiireinen ja turskainen Alokas :melting_face:

9 tykkäystä

166. Markus

Aikanaan, kun Markuksen tviittejä tuli vastaan, niin katselin; onpa todella laadukkaita kirjoituksia ja tviittejä tällä tyypillä. Myöhemmin sitten aloin enemmänkin katselemaan hänen erinomaisia ja monipuolisia juttujaan - kateudella ihastelin, että pystyisipä itsekin ajattelemaan ja kirjoittamaan noin fiksusti. :slight_smile:

Markus on analyyttinen kaveri, joka osaa kirjoittaa syvällisesti esimerkiksi yhtiöistä, teknologiasta ja yleisesti markkinoistakin. Hänellä on taito tehdä erinomaisia yksittäisiä olennaisia nostoja eri aiheista sekä yleisestikin hän tarjoaa oivaltavia näkökulmia muun muassa erilaisiin sijoittamiseen liittyviin asioihin laajalla skaalalla. Hänen kirjoituksensa yhdistävät käytännönläheisyyden ja syvemmän ajattelun - hänen tekstejään on ilo lukea toki sisällön puolesta, mutta ovathan ne myös mukavalukuisiakin.

Hän on varsin laajasti sijoitus- ja talousaiheista kirjoittava kaveri, jota kannattaa ehdottomasti seurata Äxässä, koska ne aidosti tuovat hyvä asiaa sijoittajille ja lisäksi hän tuo aidosti uutta näkökulmaa faktojen ja hyvien perustelujen kera.

1. Kerro viidelläkymmenellä sanalla, kuka olet.

Olen sijoittaja, jolle osakepoiminta on sekä rakas harrastus että syvä intohimo, joka sopii omaan kilpailuhenkiseen ja analyyttiseen luonteeseen. Olen opiskellut rahoitusta yliopistossa ja nykyisin työskentelen pankissa. Kirjoitan X ja Sijoitustieto nimimerkillä ValueByMarkus. Minua kiinnostavat erityisesti liiketoimintojen dynamiikka, kilpailuetujen tunnistaminen ja kirjoitan, jotta voin jäsentää ajatuksiani, sekä sparrata muiden sijoittajien kanssa.

2. Mitä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia sinulla on sijoittamisen lisäksi?

Sijoittamisen ulkopuolella vietän paljon aikaa urheilun parissa. Jalkapallo on ollut läpi elämän rakas kiinnostuksen kohde sekä pelaamisen että seuraamisen kautta, mutta pidän urheilusta laajemminkin ja harrastan useita eri lajeja. Lukeminen kuuluu päivittäisiin rutiineihini, ja sijoituskirjallisuuden ohella luen laajasti muista aiheista, kuten elämäkertoja ja teknologiasta. Pidän jatkuvasta oppimisesta ja seuraan mielelläni yhteiskunnallisia kehityskulkuja. Viime vuosina olen myös innostunut maalaamaan öljyväreillä, mikä tarjoaa terapeuttista vastapainoa ajoittain hektiseen arkeen.

3. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?

Aamun rutiinien jälkeen suuntaan joko toimistolle tai työskentelen kotitoimistolta käsin päivän agendasta riippuen. Työpäivien sisältö ja kesto vaihtelee paljon, ja joskus päivät venyvät myöhempään iltaan. Urheilulle pyrin aina löytämään aikaa, ja päivän aikana seuraan yleisellä tasolla pörssiä ja taloutta. Iltaisin vietän aikaa arjen askareiden parissa kumppanin kanssa. Lisäksi iltaisin luen kirjallisuutta, päivän uutisia ja tutustun tarkemmin eri yhtiöihin ja markkinoihin, mikäli tälle on aikaa.

4. Millainen olet sijoittajana?

Sijoittajana olen varsin kaikkiruokainen enkä sijoita vain tiettyyn kategoriaan. Teen kaikki sijoitukset osakepoiminnan kautta ja pyrin ottamaan vahvaa näkemystä, mikäli yhtiön EV (Expected Value) ja/tai riski/tuotto-suhde on houkutteleva. Lähtökohtaisesti ylläpidän salkussa aina täyttä osakepainoa yli syklien, käyttäen myös velkavipua. Olen todennäköisesti netto-ostaja osakkeissa vielä useiden vuosikymmenten ajan ja siedän volatiliteettia, jota vahvat näkemykset ja velkavipu tuottavat.

En suojaa salkkua muilla tuotteilla enkä pyri lisäämään muita omaisuuseriä. Pitkäaikainen yhtiöiden arvonluonti ohjaa erityisesti salkun isoimpia positioita, mutta otan myös lyhytaikaisia näkemyksiä, esimerkiksi jos näen mahdollisuuden arvonluontiin lyhyemmällä aikavälillä tietyn triggerin, kuten strategisten rakennejärjestelyjen kautta. Pyrin yhdistämään laadullisen analyysin dataan ja arvioimaan yhtiöitä liiketoiminnan, pääomien allokoinnin ja kilpailuetujen näkökulmasta. Vaikka seuraan makrotaloutta läheltä, en ota sitä huomioon omissa sijoituspäätöksissä, koska en koe omaavani kilpailuetua esimerkiksi korkotason tai inflaation arvioinnissa.

5. Millainen sijoitushistoriasi on?

Sijoitushistoriani alkoi noin kymmenen vuotta sitten pankin aktiivisilla rahastoilla. Kiinnostuksen kasvaessa ja sijoituskirjallisuutta lukiessa strategiani alkoi nopeasti kehittyä. Aluksi siirryin oppikirjamaisesti vähäkuluisille pohjoismaisille ja globaaleille indeksirahastoille, mutta pian osakepoiminta alkoi kiinnostaa entistä enemmän. Ensimmäisten vuosien aikana tein useita virheitä, joista opin merkittävästi.

Alun virheiden jälkeen painopisteeni oli vahvasti value-lähtöisessä lähestymistavassa, keskittyen “halpoihin” tunnuslukuihin, mikä tuotti vaihtelevaa menestystä. Tämän jälkeen lähestymistapani on kehittynyt kohti kasvupainotteista sijoittamista, jossa olen valmis maksamaan korkeampaa arvostusta perustellusti yhtiön kilpailuetujen ja laadun perusteella. Nykyään myös sijoitusprosessini on strukturoidumpi ja sen noudattaminen sekä ajatusten auki kirjoittaminen ovat merkittävästi kehittäneet sijoitustaitojani verrattuna ensimmäisiin osakepoimintoihini.

6. Millainen salkku sinulla on? Miten olet miettinyt salkkusi hajauttamisen osalta?

Tämän hetken salkustani löytyy yhteensä 11 yhtiötä, joista noin puolet on suomalaisia ja loput globaaleja. Pidän pienempien yritysten analysoinnista, sillä koen yksityissijoittajana saavani niissä enemmän kilpailuetua, mutta salkusta löytyy myös suuria globaaleja yhtiöitä, joilla on selkeä kilpailuetu liiketoiminnassa. En sijoita yhden tietyn kriteerin perusteella, minkä vuoksi salkku sisältää yhtiöitä hyvin eri riskiprofiileilla ja liiketoimintamalleilla. Kolmen suurimman yhtiön paino on noin 50 % salkusta, ja nykyään pyrin pitämään positiokoot vähintään 5 %:ssa, jotta mahdollinen upside on merkittävä.

Suurimmat hajautuksen hyödyt koen saavuttavani nykyisellä rakenteella, vaikka salkkuun mahtuisi vielä muutama uusi rivi. Hajautuksessa otan toimialoja huomioon, jotta vältyn liialliselta altistumiselta yksittäisten sektorien riskeille. Esimerkiksi aikaisemmin, vuosina 2022–2023, sijoitin Suomen vähittäiskauppaan suurella osakepainolla, ja tästä opittuani olen nykyisin tarkempi toimialojen painotuksen kanssa. Sama logiikka ohjaa päätöksiäni nykyisessä markkinassa: vaikka uskon, että AI tulee mullistamaan lähes kaikkia toimialoja tulevina vuosikymmeninä, en halua pitää sen painotusta salkussa liian korkeana.

7. Millainen on sinun osakepoimintaprosessisi normaalisti askel askeleelta?

En käytä sijoitusprosessissani osake-screeneriä, vaan ideoita tulee monista eri lähteistä. Kun kuulen kiinnostavasta ideasta, teen ensin nopean “sanity checkin” liiketoiminnan ja valuaation perusteella. Suurin osa ideoista putoaa tässä vaiheessa pois, esimerkiksi jos liiketoimintaa on vaikea ymmärtää tai havaitsen ongelmia kassavirrassa tai corporate governance -kysymyksissä.

Jos yhtiö kiinnostaa edelleen, teen syvällisemmän analyysin: tutkin liiketoimintaa, (potentiaalisia) kilpailuetuja, riskejä ja toimialaa. Tämän jälkeen arvioin valuaatiota, usein hahmotellen eri tulevaisuuden skenaarioita optimistisesta pessimistiseen, joista lasken todennäköisyys painotetun EV-tuoton ja turvamarginaalit. Pidän valuaation varsin selkeänä - nykyään en esimerkiksi tee DCF-laskelmia, koska niiden kautta ei mielestäni synny merkittävää ylituottoa.

Prosessin tukena hyödynnän myös muiden analyysejä ja näkemyksiä, joiden kautta näen, miten markkina ja muut sijoittajat hinnoittelee yhtiötä ja erityisesti missä olen itse eri mieltä. Jos lopputulos täyttää oman EV- ja/tai riski/tuottokriteerini, allokoin pääomia yhtiöön, yleensä alkaen 5 % positiosta. Painopiste prosessissa on rakenteellisten kilpailuetujen tunnistamisessa ja markkinan kanssa eri mieltä olemisen syiden analysoimisessa valuaation osalta. Pyrin pitämään prosessin toistettavissa, mikä tekee sijoituspäätöksistä hallitumpaa ja vähemmän tunnepitoista.

Nykyään tykkään myös lisätä olemassa olevia positioita, jos liiketoiminnan tarina etenee odotetusti ja valuaatio pysyy houkuttelevana. Keskihinnan alentamisesta olen todella varovainen. Jos liiketoiminta osoittaa rakenteellista heikkenemistä, pidän sitä signaalina keventää, noudattaen Paul Tudor Jonesin ohjeistusta “Losers average losers”.

8. Mitkä ovat mielestäsi kolme aliarvostetuinta arvostuskerrointa? Perustele valintasi.

EV/FCF

Jos voisin valita vain yhden tunnusluvun, se olisi luultavasti EV/FCF. Se huomioi mielestäni tärkeimmät komponentit: vapaan kassavirran ja yhtiön taseen. Tämä ei toki yksinään kerro koko totuutta, ja sijoittajan on kriittistä huomioida myös piilotetut erät, kuten mahdollinen diluutio.

PEG (Price/Earnings to Growth)

Sijoituspäätöksissäni hinnan ja kasvun tasapaino on itselle yksi kriittisimmistä arviointikohdista. PEG-luku tai siitä johdetut muutokset auttavat arvioimaan, onko hinta suhteessa kasvunäkymiin houkutteleva yhtiökohtaisesti.

ROIC

Vaikka ROIC tai ROCE eivät suoraan huomioi valuaatiota, pidän niitä yhtenä tärkeimmistä tunnusluvuista yhtiöiden pitkän aikavälin arvonluonnin arvioinnissa. Arvo syntyy pitkällä aikavälillä pääomien tuotoista ja allokaatiosta, ja erityisesti M&A-vetoisten yhtiöiden kohdalla seuraan tätä tunnuslukua tarkasti. ROIC kertoo myös, kuinka hyvin yhtiö hyödyntää kilpailuetuaan ja kykenee ylläpitämään sitä pitkällä aikavälillä.

9. Kerro ajatuksia näistä yhtiöistä sataan sanaan:

- Iris Energy

Yhtiön kilpailuedut perustuvat energian saatavuuteen ja vertikaaliseen integraatioon. Microsoftin strateginen kumppanuus vahvisti asemaa AI-infrassa. Valuaatiota tukee 3,6 B$ 2026 YE ARR -ohjeistus ja johdon vahva track record.

- Lemonade

AI-teknologinen disruptio näkyy jo kiihtyvässä kasvussa ja laskevissa vahinkosuhteissa. Yhtiö etenee kohti positiivista tulosta ilman lisäpääomatarvetta, investoiden vahvasti kasvuun ja skaalaan.

- Smart Eye

Ensi vuosi on erityisen mielenkiintoinen Euroopan DMS-regulaation vuoksi. Voittoisa kassavirta lähestyy, ja OEM-autovalmistajien sekä tuotantoketjujen toimitukset ovat kriittisessä roolissa.

Disclaimer: Omistan kaikkia kolmea yhtiötä, jotka ovat sijoituskriteereilläni riskisemmästä päästä.

10. Bongasin tämän X:n tililtäsi: ”Background in Banking & Operations.” Miten taustasi työelämässä näkyy sijoitustoiminnassasi, vai näkyykö?

Työelämäni on varmasti vaikuttanut sijoitustoimintaani. Kokemus pankin päivittäisen liiketoiminnan johtamisesta sekä strategisten ja digitaalisten muutosten toteuttamisesta on kehittänyt systemaattisuutta ja prosessien ymmärtämistä. Kokemus auttaa hahmottamaan, miten ja minkä perusteella johdon päätökset tehdään, ja on yleisesti parantanut ymmärrystä liiketoiminnasta ja yritysten arvonluonnista. Tämä varsin universaali oppi tukee sijoituspäätöksiä myös finanssialan ulkopuolisissa yhtiöissä.

Toisaalta vaikutus on ollut kaksisuuntainen: sijoittamisesta saadut opit ovat hyödyttäneet myös työelämääni, aina teknisistä taidoista tunteiden hallintaan ja päätöksentekoprosessien arviointiin.

11. Seuraat paljon ulkomaalaisia yhtiöitä, mitkä ovat viisi eniten käyttämääsi tietolähdettä tutkiessasi ulkomaalaisia yhtiöitä, perustele myös valintasi.

Yhtiöiden viralliset vuosikertomukset ja osavuosikatsaukset

Perustan analyysini ensisijaisesti suoraan yhtiöiden lukuihin ja luen usein myös vanhoja raportteja läpi, hahmottaen miten yhtiöt ovat kommunikoineet historiallisesti, sekä toimittaneet lupauksiin nähden. Johdon kommentit otan suolan kanssa, erityisesti mikäli johdolla ei ole track record toimittaa lupauksia. Sijoittajapuheluissa Quartr on ollut erityisen hyödyllinen, sillä se tarjoaa helpon tavan seurata ja analysoida webcastien sisältöjä.

Luotettavat uutispalvelut

Esimerkiksi Bloomberg, tai paikalliset uutislähteet tarjoavat ajankohtaista tietoa markkinamuutoksista, ja yhtiökohtaisista uutisista jotka voivat vaikuttaa sijoitustarinaan. Podcast kulutan myös aktiivisesti ja voin suositella esimerkiksi: Acquired, The Memo by Howard Marks ja In Good Company.

Toimialaraportit

Esimerkiksi investointipankkien, kuten Goldman Sachs, raporteista saa hyvää käsitystä yhtiöiden muuttuvasta toimialasta, kilpailuympäristöstä ja trendeistä.

Muiden sijoittajien kanssa keskustelu

Keskustelut suomalaisten ja kansainvälisten sijoittajien kanssa auttavat hahmottamaan erilaisia näkemyksiä, tuottavat usein uusia ideoita ja auttavat sekä haastamaan, että jäsentämään omia ajatuksia.

Sijoitusyhteisöt

Seuraan aktiivisesti X sekä muita sijoitusfoorumeita, kuten Inderesin. Ne tarjoavat runsaasti ideoita eri yhtiöihin ja näkökulmia markkinasta inspiraationa.

12. Mitä kolmea sijoituskirjaa suosittelisit erityisesti Inderesin foorumilaisille?

Narrative and Numbers – Aswath Damodaran

Kirja opettaa, miten yhdistää liiketoimintatarina ja luvut analyysissä. Erinomainen työkalu ymmärtää, miksi yhtiö hinnoitellaan tietyllä tavalla ja miten arvioida tulevaisuuden kasvua realistisesti.

Outsiders – William Thorndike

Keskittyy poikkeuksellisiin toimitusjohtajiin, jotka loivat arvoa pitkäjänteisesti. Tarjoaa oppeja johdon päätöksenteosta, pääoman allokoinnista ja kilpailuedun rakentamisesta. Näkökulma, jota harvoin saa pelkistä tunnusluvuista.

Investing for Growth – Terry Smith

Keskittyy kasvuyhtiöihin ja pitkän aikavälin sijoitusstrategiaan. Auttaa tunnistamaan yrityksiä, jotka pystyvät tuottamaan arvoa ajan mittaan, sekä arvioimaan milloin kasvu on kestävää ja milloin ei.

13. Miten sinä hallitset tunteesi sijoittamisessa, ettet joudu esimerkiksi FOMOn valtaan?

Aikaisemmin olen sortunut tekemään tunnepohjaisia päätöksiä, mutta pyrin nyt tietoisesti välttämään FOMO sekä muita sijoittamiseen liittyviä harhoja, kuten vahvistusharhaa. Tärkeintä on näiden biasien tiedostaminen, jotta niitä voi huomioida omassa strukturoidussa sijoitusprosessissa ja päätöksenteossa. Helpommin sanottu kuin tehty, ja usein olen oppinut eniten omista virheistäni.

Konkreettisesti pyrin myös välttämään nopeita ostoja ja myyntejä, sekä kirjoitan ajatuksiani auki, missä vaiheessa usein paljastuu seikkoja, joita ei ole tullut huomioitua. Lisäksi ymmärrän, että hyviä sijoitusmahdollisuuksia tulee jatkuvasti. Jos en ehdi mukaan sijoitustarinaan, markkina tarjoaa aina uuden, eikä yhden tilaisuuden ohittaminen vaaranna pitkän aikavälin tuottoja.

14. Mitä tavoitteita sinulla on sijoittamisessa? Onko jotain euromääräisiä tavoitteita?

Euromääräistä tavoitetta minulla ei ole, eikä sellainen myöskään pysyisi muuttumattomana eri elämäntilanteiden myötä. Pyrin rakentamaan sijoitusomaisuutta, joka tarjoaa taloudellista vapautta tulevaisuudessa. Tavoitteena on erityisesti myös oppia ja kehittyä sijoittajana - harrastus, jota toivon voivani jatkaa pitkään.

En ole asettanut absoluuttista prosentuaalista tuottotavoitetta, mutta pitkän aikavälin tavoitteeni on ylittää vertailuindeksit. Olen tähän mennessä pitänyt vertailukohtina FN25- ja OMXH25GI-indeksejä, sijoitusten painottuessa edelleen vahvasti Suomeen ja erityisesti pieniin yhtiöihin.

15. Miten Alokkaasta voisi ajan saatossa tulla yhtä analyyttinen ja monipuolisesti tietäväinen sijoittaja kuin sinä?

Voin suositella kaikille, jotka haluavat kehittyä sijoittajina, panostamaan paitsi lukemiseen myös kirjoittamiseen. Oman sijoituspäiväkirjan ylläpito auttaa jäsentämään ajatuksia ja havainnoimaan, miten omat päätökset syntyvät.

Myös fokusoituminen itselle kiinnostaviin liiketoimintoihin ja yhtiöihin on osoittautunut hyödylliseksi, sillä syvempi ymmärrys parantaa sijoitusprosessin laatua. Lisäksi prosessien noudattaminen on tärkeää. Rakenna oma selkeä sijoitusprosessi ja pidä siitä kiinni, sillä se vähentää tunnepohjaisten päätösten riskiä ja tukee johdonmukaista päätöksentekoa pitkällä aikavälillä.

16. Mistä sinä haluat kiittää suomalaista sijoitusyhteisöä?

Haluaisin kiittää suomalaista sijoitusyhteisöä avoimesta tiedonjaosta, rakentavasta keskustelukulttuurista ja aktiivisesta sparrailusta. Foorumit ja keskustelut tarjoavat arvokkaita näkökulmia, ideoita ja näkemyksiä, mutta myös mahdollisuuden testata omia ajatuksia muiden kanssa. Tämä on ollut arvokasta myös itselle oman sijoitusajattelun kehittämisessä.

Inderes ja tämä foorumi ovat hieno esimerkki tästä käytännössä. Kiitos Alokas kysymyksistä ja hyviä sijoituksia kaikille lukijoille!


Kiitoksia Markus itsellesi!

Otattehan Markuksen seurantaan Äxässä - se on vain tyhmää olla seuraamatta Markusta:

https://x.com/ValueByMarkus

Markus on vähän ehtinyt kirjoittelemaan myös Sijoitustiedon puolelle pari artikkeliakin:

Huomaan, että loppujen lopuksi kokeneet ja fiksut sijoittajat tavallaan kirjoittavat aika usein enimmäkseen tavallaan suhteellisen yksinkertaisista asioista - heillä ei usein ole mitään erikoisuuden tavoittelua tai pätemistä, vaan kunnon asiaa ilman mutuilua. Toki hekin menevät perusasioista pidemmällekin yksityiskohtiin, mutta keskittyvät ennen kaikkea olennaisimpiin seikkoihin ja näkevät useimmiten metsän puilta. :slight_smile:

Kiitos ja mukavaa perjantaita! :slight_smile:

39 tykkäystä

Kiitos vielä Markukselle haastattelusta. :folded_hands:Laittakaahan hänen tili seurantaan Äxässä:
https://x.com/ValueByMarkus


:backhand_index_pointing_up:

Ensi viikolla on vuorossa sitten tällainen erilainen haastattelu, jollaisia tulen jatkossa tekemään silloin tällöin, eli haastattelen jotain henkilöä jostain asiasta tai tietystä aiheesta. :slight_smile:

Mukavan rauhaisaa viikonloppua! :blush:

15 tykkäystä

167. Mikko Jylhä ja hänen uusi podinsa: Pörssipodi

Halusin Mikon haastateltavakseni, koska hän tekee mielestäni Suomen parasta podcastia. Pörssipäivä oli oma ehdoton suosikkini ja sen päättyminen jätti hetkeksi tyhjiön. Onneksi Mikko jatkoi nopeasti uudella podcastilla eli Pörssipodilla. :smiling_face_with_sunglasses:

Olen haastatellut Mikkoa aiemminkin tässä ketjussa, joten tällä kertaa keskustelu keskittyy erityisesti hänen uuteen podcastiinsa, Pörssipodiin. Tässä on linkki aiemmin tekemääni Mikon sijoittajahaastatteluun.

Se on nyt vain tyhmää olla kuuntelematta Pörssipodia. :slight_smile:

1. Olet ensimmäinen, joka joutuu/pääsee haastateltavakseni toistamiseen, mitä sinulle nykyään kuuluu?

Kiitos kutsusta, hienoa päästä jälleen mukaan. Kulunut vuosi on ollut tapahtumarikas. Tein syyskuussa viimeiset Pörssipäivä-podcastit Ylelle, minkä jälkeen vaihdoin työpaikkaa. Vuoteen mahtuu myös matkustamista. Kesällä vietin jälleen aikaa Puolassa, jossa on tullut matkailtua kymmeniä kertoja. Lokakuussa kävin Tokiossa. Mielenkiintoinen paikka. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin Japanissa. Marraskuussa aloitin uudessa työssäni Milttonilla.

2. Mitä sinun salkullesi kuuluu?

Työasiat ovat vieneet sen verran huomiota, että en ole tehnyt merkittäviä liikkeitä. Omassa salkussani tärkeimmät siirrot ovat olleet indeksisijoittamisen aloittaminen ja ensimmäiset kryptosijoitukset. Indeksiksi valitsin STOXX Europe 600:n. Toivon, että Eurooppa saa asiansa järjestykseen ja pääsemme kunnon talouskasvuun kiinni. Tämän puolesta piti laittaa pieni betsi. Kryptoista minua kiinnostaa eniten ethereum, ja siihen liittyvät teknologiset mahdollisuudet. Omistan muun muassa Sharplink Gamingia, joka on ethereum treasury eli ostaa ethereumia taseeseensa. Syksy on ollut kryptoissa kylmää kyytiä, mutta nousut ja laskut kuuluvat peliin.

Viime kerralla nostin haastattelussa framille Investor AB:n, Digian ja Green Thumb Industriesin. Luotan näihin yhtiöihin edelleen. Kaikki kolme ovat jatkaneet hyvää suorittamista, vaikka kurssikehitys on jättänyt toivomisen varaa.

Salkussa Mandatum ja Nordea ovat tänä vuonna tuoneet kaivattua nostetta.

3. Mikä tämä Pörssipodi on, onko Pörssipäivä vaihtanut vain nimeä?

Pörssipodi on Milttonin uusi sijoitusaiheinen podcast, jonka ensimmäinen jakso julkaistiin marraskuun lopussa. Jatkamme siitä, mihin Pörssipäivä jäi. Keskustelemme sijoittajia kiinnostavista aiheista, ja tapaamme vieraita toimitusjohtajista sijoittajavaikuttajiin. Tein Pörssipäivää Ylellä yli kymmenen vuotta, ja tässä kohtaa tuntui sopivalta päivittää ohjelman nimi. Voi sanoa, että kyseessä on podin uusi alku.

4. Mikä on pysynyt samana Pörssipodissa, ja mikä on muuttunut vanhaan eli Ylen Pörssipäivään nähden?

Yleisradiolla on omat julkiseen palveluun liittyvät erityispiirteensä ja velvoitteensa, koska toiminta on rahoitettu verovaroin. Ylellä ei ole omaa taloustoimitusta, joten podin tekeminen jäi minun harteilleni. Uusi Pörssipodi toimii markkinaehtoisesti. Voimme tehdä kaupallista yhteistyötä yritysten kanssa. Haluamme kuitenkin pitää kiinni Pörssipäivän vahvuuksista, kuten syvällisistä keskusteluista, monipuolisuudesta ja uusista näkökulmista.

5. Mikä Pörssipodin tekemisessä on mukavinta? Mikä taas on haastavinta?

Parasta ovat mainiot vieraat, ja itselleni mieluisa aihealue. Tässä työssä tapaa osaavia, ja mukavia ihmisiä. Kun sijoittajat kohtaavat, niin aina riittää juteltavaa. Lisäksi minulla on erinomaiset työkaverit. Milttonilla on todella lahjakkaita, hauskoja ja ystävällisiä ihmisiä töissä.

Haastavinta on kiinnostavan sisällön tekeminen viikosta viikkoon. Erilaisia podeja on paljon enemmän kuin aikaisemmin, ja kilpailu ihmisten ajankäytöstä on kiristynyt.

6. Mikä tämä Milton on, joka nykyään on työnantajasi? Miten podin tekeminen Miltonilla eroaa siitä, mitä sen tekeminen oli Ylellä?

Miltton on viestintään, markkinointiin, johtamiseen ja vaikuttamiseen erikoistunut konsulttitalo. Meillä on yli 400 työntekijää, ja hyvin monipuolista osaamista yhteiskunnan eri alueilta. Tarjoamme neuvonantoa esimerkiksi pääomamarkkinoiden ja sijoittajaviestinnän tarpeisiin. Autamme yrityksiä muun muassa listautumisessa ja pääomamarkkinapäivien yhteydessä. Ylellä tekeminen oli erilaista, koska kyse oli julkisesta palvelusta.

7. Olet nimikkeellä advisor, joka on suomeksi neuvonantaja(?). Onko sinulla, muita tehtäviä podin tuottamisen lisäksi? Pörssipodin uusilla sivuilla (https://miltton.com/fi/porssipodi-puhetta-sijoittamisesta/) lukee mm. Yhteistyöehdotukset ja palautteet voi lähettää osoitteeseen mikko.jylha@miltton.com. Mitä nämä yhteistyöehdotukset voisivat esimerkiksi pitää sisällään?

Työskentelen Milttonin Capital Markets -tiimissä. Näin alussa podin tekeminen on vienyt eniten aikaa. Toki teen tiimissä muutakin, ja jatkossa vielä enemmän. Yhteistyöehdotukset pitävät sisällään kaupallisia yhteistöitä. Esimerkiksi kun yritys listautuu, me voimme podin avulla auttaa sitä sijoittajien tavoittamisessa.

8. Pörssipodi on vasta aluillaan (tätä kirjoittaessani kaksi jaksoa on julkaistu), onko Pörssipodi vielä kehitysvaiheessa, vai onko tulossa/kehiteillä jotain uutta podiin liittyen? Jaksojasi voi kuunnella ainakin Apple Podcastista, Spotifysta… ja mistä muualta… onko esimerkiksi tulossa Youtubeen?

Tässä vaiheessa olemme Spotifyssa ja Apple Podcastissa. Emme ole sulkeneet videon mahdollisuutta pois, mutta toistaiseksi olemme audiocast. Hyvä podi saa ja sen pitääkin kehittyä matkan varrella. Milttonilla on monipuolista pääomamarkkinoihin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin liittyvää osaamista, mitä haluan jatkossa hyödyntää. Esimerkiksi tämän vuoden viimeisessä jaksossa meiltä oli mukana Victor Snellman, joka työskenteli aiemmin toimitusjohtajana Osakesäästäjissä.

9. Millaisen jäljen toivot Pörssipodin jättävän suomalaiseen sijoituskulttuuriin – mitä haluaisit kuulijoiden ajattelevan tai tekevän toisin, kun he ovat kuunnelleet podia pidempään?

En toivo mitään tiettyä jälkeä, tai että ihmiset muuttaisivat sijoitustyyliä kuunneltuaan podia. On parasta, että jokainen tekee ratkaisunsa omista lähtökohdistaan. Miellän ohjelmani sarjaksi keskusteluja, jotka osaltaan edistävät suomalaista sijoituskulttuuria. Radio-ohjelmien ja podien tekeminen on pitkän matkan laji, ei sprintti. Siihen olen tyytyväinen, että Pörssipodi tarjoaa nyt näkökulmanvaihdoksen julkiselta puolelta yksityiselle puolelle.

10. Jos saisit lähettää lyhyet terveiset kaikille Pörssipodin nykyisille ja tuleville kuulijoille, mitä haluaisit sanoa?

Tietenkin, että tervetuloa taajuudelle! Jos tulee mieleen podiin liittyviä kysymyksiä, vierasehdotuksia tai palautetta, niin sähköposti on aina tervetullutta. Hyvää vuodenvaihdetta ja hyviä markkinatuulia sinulle, ja kaikille foorumilaisille!


Kiitoksia Mikko hyvistä vastauksista ja kiitos erinomaisesta podista! :slight_smile:

Ensimmäisten jaksojen perusteella Pörssipodi on juuri niin hyvä kuin odotin – tutut vahvuudet ovat tallella, mutta mukana on myös pieniä, toimivia uudistuksia. Erittäin vahva kuuntelusuositus! :slight_smile:

Täältä löytyy Mikon Podi:

Kiitoksia ja mukavaa viikonloppua! :sun:

46 tykkäystä

Kiitos @m_jylha vielä kerran! :slight_smile:

10. Jos saisit lähettää lyhyet terveiset kaikille Pörssipodin nykyisille ja tuleville kuulijoille, mitä haluaisit sanoa?

Tietenkin, että tervetuloa taajuudelle! Jos tulee mieleen podiin liittyviä kysymyksiä, vierasehdotuksia tai palautetta, niin sähköposti on aina tervetullutta. Hyvää vuodenvaihdetta ja hyviä markkinatuulia sinulle, ja kaikille foorumilaisille!

Mikon yhteystiedot (ja podi) löytyvät täältä:


Tällaisia haastatteluja ja perinteisiä sijoittajahaastatteluja on tulossa jatkossakin. :slight_smile:

Mukavaa viikonloppua kaikille! :slight_smile:

P.S.

Turska voi olla vihreäkin:

12 tykkäystä

Heippa!

Perjantaita varten haastattelin erästä tuttua asiantuntijatyyppiä sijoittajille tietyistä tärkeistä asioista, jotka koskettavat myös toki enemmän tai vähemmän kaikkia ihmisiä… jotka eivät elä ihan totaalisissa eristyksissä.

Kysymykseni eivät käsitelleet ajankohtaisia juttuja, mutta koskivat tärkeitä asioita, joita erityisesti me sijoittajat seuraamme tarkkaan ja joista halusin tietää vähän lisää.

Kyseessä on tiivis haastis sinällään tutusta aiheesta, jossa on useille ainakin vähän tuttua asiaa, mutta todennäköisesti kaikki saavat ainakin vähän jotain uutta hyvää ajateltavaa. :slight_smile:

Mukavaa joulun odotusta kaikille! (toki ei sitä kauaa enää tarvitse odottaa :sweat_smile: )

5 tykkäystä

168. Marianne Palmu haastattelussa keskuspankkien merkityksestä sijoittajille

@Marianne_Palmu on ollut tässä ketjussani haastateltavana jo aiemminkin, linkki siihen haastatteluun olisi tässä tässä :slight_smile: , mutta tällä kertaa halusin haastatella häntä nimenomaan keskuspankkijutuista.

Olen ollut pitkään kiinnostunut keskuspankkien toiminnasta, ja sijoitusharrastus on vain syventänyt tätä intoa. Halusin oppia aiheesta lisää nimenomaan sijoittajan näkökulmasta ja katsoa asioita laajemmin kuin vain Fedin tai EKP:n yksittäisten korkopäätösten kautta. :slight_smile:

Alla olevista vastauksista niin tuore kuin kokeneempikin sijoittaja saa uutta tietoa tai/ja ajateltavaa :slight_smile:

1. Mikä on keskuspankki?

Keskuspankki on “pankkien pankki”, joka määrittää rahan määrää ja hintaa taloudessa. Sillä on monopoli rahan liikkeellelaskijana, ja rahapolitiikkansa avulla, eli pääasiassa korkotasoa määrittäessään, se säätelee luotonantoa.

2. Miksi sijoittajat seuraavat erityisesti Yhdysvaltain keskuspankin (Fed) ja Euroopan keskuspankki (EKP) päätöksiä?

Päätöksiä seurataan siksi, että rahapolitiikka vaikuttaa välillisesti meidän monen talouteen, niin kotitalouksien kuin yritystenkin. Kun korot laskevat, kotitalouksien ja yritysten lainakustannukset painuvat myös, mikä mm. piristää investointeja. Lisäksi keskuspankit liikuttavat osakemarkkinaa arvostustasojen kautta: korkojen lasku tekee arvostustasoista houkuttelevampia sijoittajille.

3. Mitkä ovat suomalaisen sijoittajan kannalta seuraavaksi kiinnostavimmat tai tärkeimmät keskuspankit? Mainitse ainakin kolme perusteluineen.

Ruotsin keskuspankki: Naapurimaa ei ole liittynyt euroon, joten on mielenkiintoista seurata, miten rahapolitiikkaa siellä toteutetaan. Riksbanken kulkee usein EKP:n jalanjäljissä rahapolitiikassaan.

Japanin keskuspankki: Kolmanneksi suurin keskuspankki, jolla on jo pitkää kokemusta nollakorkoajasta. Nosti nyt korkonsa korkeimmalle tasolleen 30 vuoteen, joten tässä mielessä kulkee vastavirtaan muiden laskiessa korkojaan.

Kiinan keskuspankki: Vahvasti hallinnon otteessa oleva keskuspankki, jonka rahapoliittinen liikkumatila on kuitenkin nykyisellään melko kapea.

4. Mitkä ovat sijoittajille kolme tärkeintä seuraamisen kohdetta keskuspankeissa ja niiden toiminnassa, jos unohdetaan korkopäätökset?

Talousennusteet. Keskuspankkien talousennusteilla (BKT- ja inflaatioennusteet) on suuri merkitys, koska niitä käytetään pohjana myös rahapolitiikan toteutuksessa.

Viestintä. Keskuspankkiirien puheet ovat saaneet viime vuosina paljon lisää painoarvoa, ja niistä yritetään löytää vihjeitä rahapolitiikan tulevasta suunnasta.

Rahoitusjärjestelmän vakaus. Pankkien pankkina keskuspankki on hyvin perillä rahoitusjärjestelmän tilasta, ja etenkin kriisiaikana sen rooli rahoitusjärjesltelmän vakauttajana korostuu.

5. Mihin aloihin yleisesti ottaen keskuspankkien korkopäätökset vaikuttavat eniten, ja miksi vaikutus on juuri näihin aloihin niin suuri?

Korkopäätökset vaikuttavat välillisesti meidän kaikkien talouteen, mutta yksittäisistä aloista nostaisin sykliset toimialat, koska ne ovat tyypillisesti myös herkimpiä korkojen muutokselle. Näistä esimerkkeinä rakentaminen, teollisuus (investointihyödykkeet) ja kulutushyödykkeet. Myös rahoitussektori on altis rahapolitiikan muutoksille korkokatteiden kautta.


Kiitoksia Marianne loistavista vastauksista! :slight_smile:

Halusin hyödyllistä tietoa näistä aiheista, jotka jäisivät mieleeni ja vielä vähän uusista näkökulmista sekä monipuolisemmin, koska olen tottunut kuulemaan ja lukemaan hyvin paljon vain Fedistä ja EKP:stä sekä niidenkin osalta lähinnä vain korkohommista. Siksikin Mariannen vastaukset tulivat hyvin tarpeeseen, ainakin itselleni, mutta uskon muidenkin saaneen hyvin tietoa ja ajateltavaa. :slight_smile:

Kiitoksia ja kivaa viikonloppua kaikille! :slight_smile:

28 tykkäystä